sunnuntai 11. elokuuta 2013

Eikä yhtään apinaa :)


Nyt onkin välillä kudottu sukkia, tämmöistä teinityttö-kokoa. Siniset on Fabelista ja toiset Novitan Peippoa. Fabelissa on minusta niin kauniita värejä, saisi vaan olla vähän paksumpaa niin olisi meikäläiselläkin enemmän käyttöä sille. Näistä Novitan raitalangoista en kyllä oikein tykkää. Ne on liian tasaraitaisia minun makuuni ja tuo kirjava raita välissä on suorastaan rumaa. No, jospa ne joulumyyjäisissä jollekin kelpaisivat.
Nyt on jo korkea aika aloittaa, jos meinaa myyjäisiin jotain valmiiksi saada :)


Tämä kesä olikin mitä parhain kukille. Minunkin siemenviljelmäni suorastaan rehottavat tällä hetkellä. Tämäkin "mikäliekukka", pienestä siemenestä kasvoi näin komea koristus. Tästä täytyy taas kerätä siemenet talteen, niin saan ensi kesänäkin samanlaisen, toivottavasti.


Sisälläkin meillä on nyt hieman väljempää, sillä pidin pöytää kylän uudella kirpparilla kuukauden päivät. Eipä siitä rahallista tuottoa tullut, mutta sain sentään pöytävuokran maksettua. Nurkissa pyöri kuitenkin paljon tavaraa, jota en raaskinut roskikseenkaan kantaa ja se on nyt vähentynyt. Siinä mielessä olen kyllä kirkkaasti voiton puolella :)
Myymättä jääneet tavarat lahjoitin melkein kaikki kirpparin pitäjälle ja sain itse häneltä suuren pussillisen hänen itsensä kasvattamia pikku-tomaatteja. Kyllä ihan toiselle maistuvat kuin kaupasta ostetut, NAM.
Tämän vihreän lasikulhon löysin Jyväskylän kirpparilta yhdellä eurolla.  On siinä minulla nyt kesäistä väri-iloa tarjolla :) Kissankarvat liinalla ovat ihan omasta takaa. :)

Kissa-uutiset


Minun asuntoni tunnistaa siitä, että joka ikkunalla nukkuu kissa :)
Berniina ja Aave-Maija ovat pirteässä kunnossa kaikesta huolimatta. 60-vuotta olen kissoja hoitanut ja tämmöistä vilkkuluomi-ongelmaa en muista ennen olleen.
Molemmille syötin matokuurin, Pernulle jopa kaksi eri merkkistä kahden viikon välein. Nyt on molempien silmät vähän paremmat. Välillä ei näy juuri ollenkaan, mutta välillä nousee puoleen väliin silmiä. Jos tämä nyt madoista johtui, niin kylläpä oli ärhäkkää lajia matoja. Vastahan minä muutama kuukausi sitten madotin kaikki. Kumpikin katti on kumminkin aivan pirteinä, turkki kiiltää ja ruoka maittaa, en minä ymmärrä en.

Talonmieskin kysyi, että onko tuolla kissalla kierot silmät kun ne noin harittaa. Minä vähän säikähdin että jos ne nyt soittaa eläinlääkärin lopettamaan minun kissani. Viisi kissaa vuokra-asunnossa on kyllä "vähän" liikaa.
Olis siitä sota noussut, mutta onneksi ei kukaan ole tullut ovikelloa pimputtelemaan. Toki minua aina vähän pelottaa milloin ne keksii ettei niin montaa lemmikkiä saa tässä pitää.

Vaan mitäpäs turhia murehtimaan edeltäkäsin.
Ai niin, sen hautaamani kissan omistajakin selvisi ja he olisivat halunneet ottaa Maijan tilalle. Enhän minä nyt meidän Aave-Maijasta voi luopua =D 


11 kommenttia:

  1. No höh, just ku mä hehkutan sun apinaneitoa, nii sinä pläjäytät sukka postauksen, on se nii väärin!!! ;D
    Hienoa, että kissat voivat pikkuhiljaa paremmin. Ja jos sulle tullaan sanomaan että liikaa kissoja, nii mä tuun ku ammus täältä näyttämään sille sanojalle!

    VastaaPoista
  2. Apinat ovat nyt lomalla Teneriffalla!

    Kissoille hyvaa vointia.

    VastaaPoista
  3. Ihania sukkia! :)

    Sama juttu minulla Fabelin suhteen, että tykkään sen väreistä ja neulottavuudesta ja kestävyydestä, mutta on vähän turhan ohutta minun makuuni. Big Fabelissa ei taasen ole niin ihania värejä kuin tuossa ohuemmassa.

    VastaaPoista
  4. Minustakin on ihanat noi sini sävyset sukat. Novitalla on minusakin parempia ne kuvio malliset langat kuin raita vaikkakin joistakin malleista tykkään kyllä esim vaaleanpun/ruskea raita. Voi, jospa kissat paranee. Kissahan on siisti eläin, mitä nyt viisi kisssa ketään haittaa :)

    VastaaPoista
  5. Minä taas tykkään fabelista ja ohuista sukista:)
    Kuka nyt perheenjäsenistä haluaisi luopua.

    VastaaPoista
  6. Tosiaan asialla saa nyt olla, jos meinaa joulumyyjäisiin saada jotakin myytävää. Itsellä ei kyllä aika riitä valmistamaan mitään myyjäisiin asti, vielä iso joukko joululahjojakin vasta to-do-listalla... Toivottavasti edes ne saisin jouluksi niin sekin olisi jo paljon... :D

    VastaaPoista
  7. ♥ kauniita sukkia kumminkin :) Hyvää alkanutta viikkon, blogi-ystävälleni!

    VastaaPoista
  8. Outo on tuo silmäjuttu. En ole minäkään koskaan kuullut vaikka elukoita on meilläkin aina ollut. Kivoja sukkia. Kyllä tässä myyjäisiä pitäisi jo alkaa miettiä myös. Aika menee niin älyttömän nopeasti.

    VastaaPoista
  9. Kauniit sukat, ja saisi ne Novitalla jättää tuon ruman raidoituksen pois langoista, muuten tuossa peipossa on hyvät värit.

    VastaaPoista
  10. Kiitos käynnistä. Ihania kissoja sinulla täällä blogissasi :)

    VastaaPoista
  11. Sinulla on siis ainakin viisi ikkunaa : ) Ei kai sitä taloyhtiön järjestyssäännöissä sanota, kuinka monta eläintä saa olla? Hevosia viisi voisi olla vähän liikaa?

    Hyvä, että kissavainaan omistajat nyt tietävät, että kisu lepää rauhassa!

    VastaaPoista