sunnuntai 13. elokuuta 2017

Mummon uusi pyörä

                                       

No nyt on mummolla uusi pyörä. Halvin mahdollinen malli, ettei kelpaa rosvoillekkaan enää myytäväksi ja posti toi kotia asti.

Ei löydy enää edellistä pyörää. Lupasin kylän pikkupojille löytöpalkkion ja etsintäpartio on ollut ahkerasti liikkeelä. Tuommoiset 10v pojat kun muutenkin rymyää kaikki pusikot ja ojanpohjat, niin pyörä olisi löytynyt jos olisi löydettävissä. Oli sen verran arvokkaampi pyörä että on varmaan jo kaukana. Meiltä kun täältä Keski-Suomestakin harrastetaan "vientiä" Viron markkinoille =(



Tehtiin naapurin miehen kanssa "diili". Minä korjasin hänen tietokone-ongelmansa ja hän lupasi koota pyörän kuntoon. Äkkiähän tietsikka oli taas kunnossa, mutta pyörää saatiinkin kasata lähemmäs kolme tuntia. Minä sitten koe-ajamaan, mutta polkasin lähtikin irti ja minä suoraan sepeliä halaamaan.  Onneksi ei mennyt luita poikki, mutta kyllähän tämäkin sattui. Nyt minua vähän pelottaa ajaa tuolla uudella pyörällä, mutta pakko tottua kun ei kauppaan jaksa enää kävelläkkään.



Pojalta sain oikein kuvaviestin: "Arvaa mitä tulet saamaan joululahjaksi". Pojallekin on periytynyt tuo Karjalainen vääräleukaisuus =)



Tämä pyörä ei ole rosvoille kelvannut vaikka ei ole lukossakaan. Sen verran jo hajalla, ettei sillä itsekkään voi enää ajella, mutta hyvä pyörä oli aikanaan. Kun ei ole paikkaa mihin hävittäisi, niin tein siitä sitten pihakoristeen ;) Talvella vaan kukkien sijasta lyhtyjä roikkumaan. Kukkia minulla onkin paljon, sillä tykkään kasvatella niitä siemenestä alkaen.

                                                

Onhan täällä toki mukaviakin asioita ollut. Sisko kävi kylässä ja toi tuliaisiksi itikkahotellin. Nyt on minullakin ihan ikioma hotelli =) Laitoin terassin seinään ja se on niin soman näköinen siinä. Tänä kesänä on ollut niin vähän pölyttäjiä, ettei kuulemma metsässäkään ole ollenkaan mustikoita. Jospa tästä hotellista edes joku saisi sopivan talvehtimiskodin.



Pojalta saatu äitienpäiväruusukin ajatteli, että nyt on mummo lohdutuksen tarpeessa ja innostui kovasti kukkimaan. Mitenkähän tuon saisi talven yli pärjäämään. Kukkapenkissäni ei ole ruusut selvinneet talvesta ainakaan edellisinä vuosina.

Tämmöistä täältä tällä kertaa. Käsitöitäkin on valmistunut, mutta niistä sitten toisella kertaa .

25 kommenttia:

  1. Toivottavasti pyörä pysyy tallessa! Silloin kun asuttiin kaupungissa, niin vaikka kuinka monta pyörää varastettiin siin aikana meiltäkin, ja varsinkin kun lapset jättivät välillä lukitsematta, onneksi tosin lähes kaikki oli käytetttynä ostettuja tai ilmaiseks saatuja....mutta se mua todella harmitti kun äidin entinen "mummopyörä" varastettiin, kun lainasin sitä pojalle, kun hänen pyöränsä oli koulun parkkialueelta varastettu....Kyllä harmitti! Onneksi täällä maalla on pyörät säilynyt tallella, vaikkei juuri ole tullut nyt ajettuakaan itseni, mies kyllä omallaan ajelee. Mun tytöltä saama viime vuotinen äitienpäivä-ruusu selvisi hyin talvesta pihalla maahan istutettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti on minultakin pyörä viety, mutta aina löytynyt jostain. Nyt vaan oli semmoinen kalliimpi matalarunkoinen, joten on varmaan jo Virossa, sinnehän ne täältä kulkeutuu =(

      Poista
  2. Hieno uusi fillari. Kokoomista yritin myös, mutta hermo meni ja vein pyöräliikkeeseen. 70e ja hyvin toimi,kunnes huomasin ettei jalka nouse enää rungon yli, kaaduin ja möin fillarin! Miksei voi tavaroissa olla selkeitä ohjeita suomeksi. Onneksi et katkonut luitasi sen fillarin kanssa. Mutta kiva sillä on nyt ajella, uudella. Noista varkauksista on tullut liki luvallisia, jokapäiväisiä juttuja. Kukaan ei piittaa enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kyllä vähän pelottaa ajaa tällä uudella kun ei jalka enää tahdo nousta tuon rungon yli. Entisessä se kaari oli paljon alempana. Muutaman kerran olen minäkin kaatunut kun jalka ottaa runkoon kiinni lähtiessä tai pysäyttäessä.

      Poista
  3. No voi sun polvees. Anna vaan pojan tuoda turvavarusteita säkillinen, sillä niiden joukossa saattaa olla polvisuojukset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se näky kun minä tuommoinen varustus päällä polkaisen maitokauppaan. Johan siinä tulee hiki pukiessa =D

      Poista
  4. Hienohan tuo uusi pyörä on. Harmi kun ensipolkaisulla sattui tuo haaveri. Onneksi ei käynyt pahasti. Rohkeasti vaan uudestaan satulalle ja ei kun menoksi.
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalka ei tahdo enää nousta noin korkean rungon yli, mutta täytyy yrittää vaan opetella. Ei hätää niin kauan kuin ei luita mene poikki =)

      Poista
  5. Kypärä päähän ja menoksi! Ota rungon valmistenumero talteen ja laita satulan sisäpuolelle sinne runkoon puhelinnumerosi tai muu yhteystieto ja lakkaa kynsilakalla runkoon tunnisteesi. Eli tee kaikkesi, että saat kadonneen takaisin jos se katoaa ja löytyy jostakin. Onnellista pyöräilyä! Pikaista paranemista polvellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä pienellä kylällä melkein kaikki tunnistaa minut ja minun pyöräni. Löytyy jos on löydettävissä. Eri asia kun lähtevät kauemmaksi myymään, mutta tuskin kukaan semmoista yrittää tämmöisellä halpispyörällä. Minun pyöräni ovat aina "personalisoituja" =D

      Poista
  6. Minullakin kiertyivät muutama vuosi sitten lenkkarin nauhat polkimen ympärille eikä jalkaa pystynyt lainkaan liikuttamaan. Kun vauhti loppui, kyljelleen mentiin iloisesti. Siitä lähtien olen joka kerta tarkistanut nauhat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kiva tuommoinenkaan. Minulta jäi kerran takinlieve kiinni takarenkaaseen ja pusikkoon mentiin silloinkin.

      Poista
  7. Jessus, miten meni polvi ruvelle sinulla. Olen kyllä itsekin alkanut aattelemaan, että pitäisiköhän panna viimeinkin se 'potti' päähän. Kun tukkirekka hurahtaa takaapäin ohitse niin on ollut pari kertaa läheltä piti tilanne, kun ei ne rekat kovin pysty koukkaamaan. Meillä kun ei ole täällä maaseudulla pyöräteitä. Auto on pakko olla, jos meinaa täällä asua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minäkin omistan kypärän ja kiiltävänä pysyy kun sitä pitää koko ajan hattuhyllyllä =D Ei vaan tule laitettua päähän, jotenkin se vaan näyttää niin hölmöltä. Ei ole täälläkään pahemmin pyöräteitä, mutta rekat ajaa onneksi tuota isompaa valtatietä.

      Poista
  8. Onnea nyt uudesta pyörästä. Sitä onnea näköjään kovasti tarvittaisiinkin! Mitä sä nyt sitä sepeliä halaamaan,olisit ennemmin halannut sitä korjaajaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaaja on yli 80v. ja emäntä vahti tiukkana koko ajan vieressä. Eipä tuota uskaltanut mennä halailemaan, olis voinut tulla rumempaakin jälkeä =)

      Poista
  9. Eikö mummo voisi vihjaista jälkikasvulle että sellainen uudenlainen sähköllä (hitaasti) kulkeva "skootteri" olisi kiva joululahja. Ei tarvi jalkaa nostaa ja sähkö vie... Ei ne kiinalaiset paljoa edes maksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen oliskin ihana, mutta sitten loppuisi se vähäinenkin liikunta minulta ;) Ja joku sen tietenkin varastaisi, vaikka sängynjalkaan sitoisin sen kiinni =)

      Poista
  10. Hyvä kun nyt pääset taas liikkeelle=))
    Kaunis on tuo kukkapyörä, minäkin sellaisen omistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan sen 10€:lla ostin ja oli paras pyörä mitä minulla ikinä. Nyt siinä on jo niin isoja vikoja, ettei kannata enää korjuuttaa, joten olkoon sitten koristeena, vanha hyvä ystävä :)

      Poista
  11. Voi sua Sude! Ota nyt vaan se hattuhyllykoristekin käyttöön. Kukkapyörä on kiva ja Suden hotelli aivan mainio juttu. Ja taas on pakko voivotella tätä lounaisen saariston ankeutta - sateettomasta kesästä huolimatta mustikoita on niin kamalasti, et on pakko poimia vaan ne kaikkest suurimmat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voivoi kun joudutte niitä isoja mustikoita syömään. =) Meilläpä saadaankin nauttia vain etelän hedelmiä talvella ja onhan ne helpompia poimiakin kaupan hyllystä, ei tarvi rämpiä metsissä ;)

      Poista
  12. Hyvät hyssykät, onneksi ei käynyt pahemmin! Mielestäni on komea pyörä ja tuon vanhan olet tuunannut oikein kaunottareksi <3 Hyviä pyöräilyhetkiä Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekevälle sattuu ja minulle sattuu vaikken tekiskään mitään =)

      Poista
  13. Hyvä että mummo sai uuden pyörän. Tuo varastelu on kyllä kurjaa, en ymmärrä miksi pitää tehdä tuommoista toiselle. Meidän paapalle on tulossa senioriskootteri, kun alkaa liikkuminen olla jo melko hankalaa. Toivotaan, että pysyy tallessa.

    VastaaPoista