sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sitä sun tätä

 Koko viikko vierähti kurpitsan kanssa taistellessa, mutta nyt se on lopussa.

Täytyy myöntää, ettei pikkelsin teko onnistu minulta. Niin tuli pahaa, että kaadoin koko satsin roskikseen.
Toista on sitten nämä hillot. Toisessa on puolukkaa+kurpitsaa ja toisessa appelsiinia+kurpitsaa. Voi että osaavatkin olla hyviä. Appelsiiniversio varsinkin on niin namia, että sitä on jo pari purkillista syöty ja kehtasimpa antaa naapurin mummollekin pienen purkillisen.

Tytär tuli viikonlopuksi käväisemään kotona ja teki loppu kurpitsasta vielä amerikkalaisen kurpitsapiirakan.

Nyt en suostu enää käsittelemään kurpitsaa, mutta ensi syksynä varmasti uusiksi.

 Mitäpä sitä sitten käsityörintamalla. No apinoita tietenkin.
Hillosodan takia en ehtinyt tekemään kuin pari valmiiksi. Täytyy ensiviikolla kiristää tahtia.

Alla on uusin löytöni Kierrätyskeskuksesta, ihana silkkinen vanhanajan täkki.
Lapussa luki, että koiralle peitto 1€. Minä kun tuon hyvin tuuletin ja pesin, niin eihän se koiralle jouda. Miten ihana siihen onkaan kääriytyä päivänokosille sitten kun pakkanen paukkaa nurkissa.


Eevamummo lähetti minullekin tämän ihanan ruusutunnustuksen.
Nyt vaan laiskottaa niin kovasti ja kun olen jo aikaisemminkin kertonut mieliruokani sun muut, niin enpä tee muuta kuin laitan ruusut tänne talteen.
Kiitos Eevamummolle.

Tytär on saateltu linja-autolle ja minä tästä painunkin päivä-unille Armas-kissan viereen.
Hyvää sunnuntainjatkoa kaikille.

13 kommenttia:

  1. Samaa säilöntäpuuhaa kuin minullakin, vaikka eri sörsselit! Apinat on aina riemastuttavia!

    VastaaPoista
  2. Nami, nami. Ja ihania apinoita!
    Peiton sait pilkkahintaan, tapasin samanmoisen juuri äskettäin kirpparilla ja siitä pyydettiin 30€!!
    Niin että vielä kauniimpia unia kauniin peiton alla,,,:D
    Ja terkkuja Armakselle ja muille kisuille!

    VastaaPoista
  3. Joskus yllättävät yhdistelmät yllättävät iloisesti. Olen joskus tehnyt porkkana-raparperimarmelaadia ja se oli erittäin hyvää.

    Ja apinat ovat aivan yhtä hurmaavia kuin edellisetkin.

    VastaaPoista
  4. Jopa olet ollut ahkera kurpitsakokki! Varmasti hyviä herkkuja!

    VastaaPoista
  5. Vau, mitä herkkuja! Peitto näyttää tosi ihanalta ja apinat ovat aina veikeitä:)

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköisiä hilloja.
    Ja apinat aina niin ihania.

    VastaaPoista
  7. Niin namun näköisiä hilloja! Taas ihana apina-pariskuntakin.

    VastaaPoista
  8. Onneksi edes hillot onnistuivat :)

    VastaaPoista
  9. Hyvä että hillot onnistui ja ahkeruus palkittiin. ;) Nuo apinat ovat sitten ihania. ♥

    VastaaPoista
  10. Miten sinä oletkin aina niin ahkera ja taitava. Itse en osaa edes kurpitsaa kasvattaa saati tehdä hilloja. Omena pomppasi minun tapauksessani tosi kauas puusta : D. Äiti nimittäin oli oikea monitaituri.

    Apinat näyttävät oikein kihlaparilta siinä vierekkäin peitolla : )

    VastaaPoista
  11. Aha, luin edellisen tekstisi, saitkin "ystävältäsi" kurpitsan lahjaksi ja se siis on NIIN iso, ettei niitä joka paikassa kasvatellakaan : ). Nyt tiedän senkin.

    VastaaPoista