Marmaris ja kissat

Koko talven pihistelyn ja ahkeran virkkailun tuloksena loma Turkin Marmariksessa.     ( Kyllä kannatti lopettaa se tupakanpolttokin). Niin kaunis näkymä oman hotellimme parvekkeelta yö-aikaan.

Vaikka lämpöä oli välillä jopa 45 astetta,  hyvin sen kesti kun pysyi meressä kaulaa myöten olkihattu päässä.

Rannalla me emme jaksa loikoilla ja sekin vähä aika tiiviisti varjon alla 50 suojavoidetta iholla. Hyvin se näytti silti ruskettavan.

Päiväsaikaan olkihatusta oli suuri hyöty ja jos se unohtui hotelliin niin uutta ostamaan lähimpään kauppaan. Nyt minulla on melkoinen olkihattukokoelma.

Sitten niistä kissoista. Niitähän siellä riittää joka paikkaan ja niistä pidetään hyvää huolta.Onkimiehen kissat näyttää saaneen kalaa runsaasti, ovat sen verran pullukoita.

Minä sain hotellin aamiaisella heti oman kissan joka odotti saapumistani uskollisesti. Tiesi että kyllä tuo höppänä mummo antaa osan makkaroistaan kun nätisti pyytää.

Kulkiessa sai olla tarkkana ettei kävele kissan päälle. Niitähän makoili päiväsaikaan joka paikassa ja ihmiset kiltisti väistivät niitä.

Paikallinen eläinsuojelujärjestö joka leikkasi kulkukissoja oli joutunut lopettamaan ja sen kyllä huomasi. Kissojen määrä oli lisääntynyt huomattavasti ja pieniä pentuja näkyi kaikkialla. Onneksi turkkilaiset rakastavat kissoja ja pitävät kulkureistakin huolta. Ruoka- ja vesikuppeja näkyi kaikkialla, jopa pankkien edustoilla. Kauppiailla yleensä vähintään yksi kissa liikkeessään.

Leikatun kissan erottaa turkissa korvista. Korvan kärjestä on nipsaistu pala pois. Paljon sitä näkikin kissoilla.

Tämä söpöläinen leikki moskeijan pihalla ja halusi meistä leikkikaveria. Meidän täytyi käydä monta kertaa sitä ihailemassa. Tätä tarjottiin kovasti meille omaksi, mutta maahan tuonti on niin monimutkaista ja vaikeaa että meille se oli mahdotonta. Tyttärelle iski kova kissavauvakuume, mutta pakko se vaan oli jättää sinne. Eiköhän me tavata se ensi kesänä taas. 

Tässä äskeisen sisar, suloinen hänkin. Värit vähän kuin meidän Ahududulla. 

Näitähän nyt sitten piisasi ja tytär jaksoi kuvailla. En silti kaikkia viitsi tänne laittaa vaikka monta laitoinkin.

Toki koiriakin näkyi, tämä varsinainen "rantaleijona". Saapui rannalle makoilemaan kun turistit olivat häipyneet. Luultavasti kulkukoira, ainakaan omistajaa ei näkynyt kertaakaan.

Selkeästi kulkukoira tämäkin , mutta niin kiltti. Totteli heti minua kun vähän komensin. Leikatun kulkukoiran erottaa siitä että sillä on pieni keltainen merkki korvalehdessä.

Rantapojat näitä näyttivät ruokkivan ja rapsuttelevan. Turkkilaiset ovat yleensä  hyvin eläinrakkaita

Nyt sitten vaan jäädään haaveilemaan ensi kesästä ja pidetään kulut minimissään. Eiköhän taas päästä reissuun.

Huom. kissahan se sielläkin  ylhäällä keskellä menossa ikkunasta kotiin.😸