Paljon lomakuvia

Tänä vuonna emme päässet mielipaikkaamme Marmarikseen, joten päädyimme menemään Alanyaan. Olipa kaupunki kasvanut edellisestä käynnistämme 34 vuotta sitten tyttären ollessa vuoden ikäinen. Nyt siellä on liikaa hotelleja ja turisteja , emme tykänneet.

Merenranta myös oli suuri pettymys. Rantaan löi koko ajan niin suuret aallot ettei minulla ollut mitään asiaa sinne uimataidottomana. Ensi yrittämällä aallot löivät heti jalat altani ja pari suurta aaltoa ehti lyödä pääni yli. Onneksi tytär oli vieressä ja auttoi minut rantaan. Toista kertaa en uskaltanut edes yrittää.

                                              

Näitä suloisia kissanpentuja onneksi oli vähän kaikkialla. Turkkilaiset pitävät hyvää huolta kissoista, jopa kulkukissoja ruokitaan ja hoidetaan.  Aina kun näin purkin johon kerättiin kissanruokarahaa niin toki minäkin roponi sinne annoin.

Näitä kaupungin ylläpitämiä kissapuistoja löysimme parikin kappaletta.

Toinen aivan hotellimme lähellä. Voi sitä suloisten kissanpentujen määrää, olisin voinut adoptoida vaikka ne kaikki.

Hotellissamme oli emokissa pentunsa kanssa. Me tietenkin puolisalaa syötimme niitä, tottakai. Yhtenä aamuna tyttäreni huomasi että pikkukisulla oli paha ripuli. Huolissamme kerroimme siitä henkilökunnalle joka otti oitis asian hoitaakseen . Kisu toimitettiin lääkäriin ja sieltä sitten sairaalaan hoitoon. Minä tietenkin joka päivä kyselin kisun vointia. Henkilökunta vannoi ja vakuutti että kisua ei lopetettu, vaan se on sairaalassa hoidossa. Uskonhan minä sen sillä turkkilaiset todella rakastavat kissojaan

Voihan se hautausmaa näinkin olla, kiinni taksikopin kyljessä keskellä vilkasta liikennettä. Vähän levoton viimeinen leposija.

Minä onnistuin polttamaan päänahkani ja eihän siinä auttanut kuin alkaa hienoksi rouvaksi ja kulkea hattu päässä päiväsaikaan.

Onneksi joka paikasta sai tätä minun lempijuomaani, mehusta tehtyä jääsohjoa. Hyvää ja virkistävää.

Tyttären tukka vallan villiintyi kosteasta ilmasta. Luonnostaan kihara musta tukka oli pakko pitää kuumuuden takia kiinni että niska sai viilennysta. Päivisin lämpöäoli lähes 40 ja öisinkin noin 30 astetta. Oli minullakin nuorena musta luonnonkihara tukka, nykyään se on harva ja harmaa.

Meillä oli ollut ajatuksena tehdä omin päin retkiä linja-autoilla, mutta kuumuus otti niin koville jo minua vanhaa ettei jaksanut lähteä mihinkään pitemmälle.

Sitten syömään. Kartoimme keskustan turistiravintoloita ja etsimme sivukaduilta paikallisten suosimia paikkoja. 

Ensin löysimme erään karjatilan oman ravintolan. Liha oli todella tuoretta ja maukasta, eikä ollenkaan hinnalla pilattu. Juomana aina ayrania, hyvää kuumalla ilmalla. Täällä olisi ollut tarjolla myös pässin pallia, mutta jätimme sen herkun paikallisille ja tyydyimme jauhelihavartaisiin. Itse olen nuorempana syönyt paistettua pässinpallia Turkissa, en onneksi tiennyt sitä vasta kun syötyäni. Ihan hyvää, ei siinä mitään. Syöhän suomalaisetkin lehmän kieltä, jota  minä en mielelläni suuhuni pistä. 

Tämä ei noussut suosikikseni, lampaan mikä lie osa jalasta perunamuusilla, ei jatkoon. Yleensä en nirsoile ruoasta , Istanbulissa söin lampaan aivojakin. Kaikkea pitää kuitenkin maistaa.

Tyttären lempiruoka, en muista nyt nimeä-

Ja minulle Adanakebabia, minun herkkuani.

Vanhasta kaupungista löysimme luonasravintolan joka oli täynnä paikallisia työmiehiä. Sinne, miehet järjestivät heti meille tilaa. Valittavana oli monenlaista kotiruokaa, joka käytiin katsomassa ja valikoimassa tiskiltä. Tytär otti papukeittoa ja minulla munakoisopataa. Todella maukasta ja erittäin , erittäin halpaa. Kävimme siellä sitten useammankin kerran ja voi sitä ystävällistä palvelua.

Läheisessä puistossa oli mukava kuljeskella iltaisin ja nautiskella kojujen erilaisia juomia. Suihkulähteet oli valaistu hienosti. 

Teimme pari Aurinkomatkojen retkeä, mutta olin vähän pettynyt niihin. Manavgatin vesiputous, jos suoraan sanon , niin olen nähnyt hienompiakin Turkissa. Tulipahan nyt kuitenkin käytyä.

Samalla reissulla Manvgatin markkinat. Liian suuret joten oli vaikeuksia löytää muuta kuin turistikamaa.

Meidän ostokset markkinoilta, kilo mansikoita ja puoli kiloa pieniä makeita tomaatteja. Hinta yhteensä noin 3 euroa. Siinä on vitamiineja moneksi päiväksi. Lisäksi vähän yrttiteetä ja siinäpä ne oli meidän ostokset sieltä.

Toinen retkemme oli Gazipasan luonnonaltaille, täysi pettymys. Alue ei ollut niin kaunis ja ihana kuin esitteessä kuvailtiin. Kalliot ovat niin liukkaat limanpeitossa, että minähän tietenkin kaaduin ennen kuin ehdin edes veteen. Itse en päässyt edes ylös kun jalat luistivat koko ajan  eikä tytärkään saanut minua pystyyn kiskottua. Tytär jo säikähti että löin päänikin kunnolla. Onneksi apuun tuli kaksi vanhempaa venäläistä herraa jotka kiskoivat mummelin pystyyn ja seurasivat kulkuani vielä pitkään.

Opas antoi ensiapua sillä polvi valui verta ihan solkenaan. Toisessa reidessä koko reiden kokoinen mustelma naarmuineen. Lisä hoitoa sain vielä apteekissa mukavalta nuorelta apteekkaripojalta joka oli kovin huolissaan voinnistani. Hengissä selvisin, ei hätää. 

Sainpa sentään yhden kauniin valokuvan retkellä ja voin vaikka maalata siitä taulun muistoksi.

Sitten se loman ikävin hetki, kotia paluu. Vantaan kentällä yli 6 tunnin odotus ensimmäiseen junaan. Hotellilta lähtö klo 17 ja kotona seuraavana päivänä klo 11. Aika rankkaa kun joutuu turvautumaan yleisiin kulkuneuvoihin. 

Ei enää uudestaan Alanyaan, ei meidän paikka. Ensi kesänä hommaamme omatoimiloman Marmarikseen , sinne meidän sydämemme on jäänyt.