Viime vuonna joulumyyjäisissä oli todella paljon sukkia tarjolla, mutta ei kellään lapasia. Minäpä teen nyt sitten lapasia , en sukkia. Toivottavasti kaikki muutkin eivät ole saaneet samaa ideaa.
Kirjneule ei minulta suju, mutta tykkään silmukoida kuvioita. Tämän kuvion olen joskus muinoin ottanut talteen jostain lehdestä. Lankana näissä on 7-veikka ja kuvio Nalle-langasta. Intialainen peukalokiila joka on mukava tehdä ja istuu hyvin käteen.
Näitäpä ajattelin tehdä lisää vähän erivärisistä pohjalangoista. Jos löydän jostain sopivan kokoisen talitintinkuvan niin voisi tehdä niitäkin.
Tottakai näitäkin on tullut tehtyä. Pienenpää lajia molemmat. Tämä on jo niin tuttu malli että samalla voi toisella silmällä katsella televisiota. Löysin kätköistäni liukuvärjättyä sopivan paksuista puuvillalankaa ja sainkin välillä tehtyä kirjavia vaatteita.
Ensi viikolla lähden kauan odotetulle lomamatkalle ja EN MEINAA ostaa yhtään lankaa reissulla. Vanhat täytyy ensin käyttää pois. Otan kuitenkin sukkapuikot varulta mukaan, eihän sitä tiedä jos repsahdan kuitenkin.
Siellä voi olla joku tosi kiva lanka.. Ihanaa reissua!
VastaaPoistaOnneksi uudessa paikassa en tiedä lankakauppoja , enkä aio mapsin avulla etsiäkkään. Jos nyt sattumalta satun näkemään niin voihan se olla että tulee kaupassa poikettua.😁
PoistaMukavaa reissua!
VastaaPoistaEn voi käsittää, että joku TYKKÄÄ silmukoida kuvioita ;D Minulla ne aiheuttavat roppakaupalla ärräpäitä.
Niin sama!!!
PoistaMinusta se on mukavaa ja helppoa. Jos ja kun tulee virheitä, niin ei tarvitse purkaa koko työtä, virhekohta vain.
PoistaHienot lapaset ja silmukoiden kuva. Huh, sain tarpeekseni yhdestä lapsenlapsen neulepuseron pääkalloista. Pitäiskö munkin vaihtaa sukista lapasiin ja tuo intialainen on hyvä malli.
VastaaPoistaKyllähän lapasiakin tarvitaan ja tuo intialainen peukalo on tosiaan paras minusta.
PoistaVoi miten söpöt lapaset ja virkatut ketut ja onko nuo apinoita? Minä kun en taida mitään käsitöitä niin ihastelen senkin edestä muiden taituruutta! Lapaset ovat hyvä idea, myyjäisissä on aina villaskkia mutta harvoin lapasia ja nekin on kivoja.
VastaaPoistaMinä en muuta tekisikään kun istuisin näpräämässä käsitöitä. Onneksi eläkkeellä se onkin mahdollista. Apinoita on tullut tehtyä muutamia satoja aikaisemmin ja nyt taas aloitan pitkän tauon jälkeen. Ketut taitaa päästä vuorostaan tauolle. 😁
PoistaOstin joku aika sitten Tokmannilta kasan tarjouslankoja, jotka soveltuisivat mielestäni ennemmin lapasiin kuin sukkiin, mutta pitäisi opetella "oikea" peukalo. Ja keksiä joku vastaava kiva idea, vaikka en edelleenkään osaa silmukoida.
VastaaPoistaOi, ihanaaaaa lomaaaaaaa!!!! ♥ Merhaba Marmarikseen!
Pyysin tytärtänikin hakemaan Tokmannilta niitä tarjouslankoja, saa näjdä muistiko. Tänä kesänä ei päästy Marmarikseen kun ei kukaan tehnyt sinne valmismatkoja. Ehkä ensi kesänä sitten omatoimimatka, jos hengissä pysyn vielä.😁 Tänä vuonna Alanyaan, mutta emme ole kovin innoissamme kohteesta, nykyään kai aikalailla venäläisten kansoittama, ei hyvä.
PoistaKintaat! Hyvä vihje. Olen vain niin hidas, että menee varmaan kesään.
VastaaPoistaSukkia olis kivempi neuloa, mutta ei niitäkään kukaan ihan mahdottomia määriä tarvitse.😁
PoistaKauniit lapaset. Se on totta, että sukkia on myyjäisissä tarjolla paljon enemmän kuin lapasia. Kannattaa kokeilla, kuinka lapaset tekee kauppansa. Ketut ja apinat on niin kivan näköisiä, että niitä varmaan ostetaan niin paljon kuin ehdit ja jaksat niitä virkata.
VastaaPoistaOnneksi noita elukoita menee vielä kaupaksi, mutta saa nähdä kauanko vielä ovat suosittuja. Sukkia olis kyllä mukavampi neuloa. mutta en ala kilpasille taitavampien kanssa. Joka vuosi yritän keksiä jotain uutta mitä ei muilla mahdollisesti ole tarjolla.
PoistaPunatulkku ja vielä kaveriksi talitintti. Ostaisin heti!
VastaaPoistaJaahas, tiedänkin sitten kelle tyrkyttää jos löydän sopivan talitintin kuvion. 😁😁😁
Poista