Sata-luku on jo ylitetty, mutta nyt on niin paljon varauksia, että se lupaamani arvonta täytyy siirtää tuonnemmaksi. Kunhan tässä tulee vähän aikaa, niin sitten.
Tänään olen ollut niiiiiin iloisella tuulella.
Soitin tänään työnvälitystoimistoon ja Tenho siellä ilahdutti minut. Kysyi, että vieläkö haluat olla aktiivinen työnhakija vai haluatko jo eläkeputkeen. Voi kyllä, kyllä, kyllä, haluan putkeen :) Enköhän minä ole jo osani tehnyt, 36 vuotta palkkatöitä, suurin osa vuorotyötä ja yhteensä 5 vuotta työttömänä. Viime vuosina olen tehnyt vain näitä työllistämistöitä ja ne on jotenkin tuntuneet niin nöyryyttäviltä.
Eipä silti, kyllä minä tykkäsin kirpparityöstä. Pikku hiljaa eläkkeelle pääsy tuntuu kuitenkin siltä, että nyt loppuu se työn kerjääminen. Eläkekin tulee aikanaan olemaan vähän isompi kuin nykyinen työttömyysraha, vielä sekin hyvä päälle :) Parin. vuoden päästä pitäisi sitten päästä ihan oikealle eläkkeelle.
No, se siitä purnaamisesta. Nyt on lähdettävä viemään koiraa ulos pakkaseen pissille, hrrrrrrrr :)
Mukavaa, että pääset toivomaasi putkeen! Hieno apinaputkikin on ollut päällä - ne on kyllä todella upeita!
VastaaPoistaOikein kunnon A-P-I-N-A O-R-K-E-S-T-E-R-I sinulla kasassa tuossa kuvassa. Ovat tosi upeita. kiva uutinen tuo e-putkeen pääsy. Vaikka minusta jo suoraan eläkkeelle olisi ollut aika.
VastaaPoistaEi yhtään ole aika pitkäksi tullut, vaikka joku sitä minulle ennusti, kun oman e-paperin sain.
Täällä -31,5 pakkasta nyt. Iloisia Apinan virkkaus päiviä Sinulle.
Voi miten ovatkin iloisia poikia! Kai pakkasit kunnolla, etteivät palellu matkalla? Eläkkeellä on kiva olla, tervetuloa kerhoon...
VastaaPoistaKomea apinalauma! Hienoa, että pääsit vihdoin putkeen:)
VastaaPoistaVoi jee, kumpa minultakin kysyttäs tahtosinko eläkeputkeen, sopis mulle, selkä kun vihoittelee aina, on vaikee tehdä mitään pitkä jaksoisesti.
VastaaPoistaKomeita apinoita rivissä taas :)
Hienoa kuulla, että pääset eläkeputkeen. Se selkeyttää elämää, niin kävi aikoinaan samassa tilanteessa kanssasi painineelle äidilleni. Nyt hän on jo varsinaisella eläkkeellä ja hyvin tyytyväinen elämäänsä. :)
VastaaPoistaIhanat apinat, iloa elämään ja mukavaa talven jatkoa! :)
Onnea eläkeputkeen pääsystä:) Ihania apinoita olet tehnyt!
VastaaPoistaApinapoikasesikin näyttävät iloitsevan kanssasi mukavasta putkesta ja varsinkin sen päässä odottavasta Vapaudesta.
VastaaPoistaVoi ku iloisia uutisia! Tervemenoa putkeen vaan. Apinat on taas niin hauskoja, että tämän kiukkuisen akan päivä muuttui heti huikan iloisemmaksi. Kiitos!
VastaaPoistaTerveisiä muuten täältä etelän lämmöstä - aamulla oli vaan 11 astetta pakkasta...
Voi mitä söpöläisiä! Tulee hyvälle mielelle noiden näkemisestä.
VastaaPoistaOnnea sinulle putkeen pääsystä!
VastaaPoistaItse sitä saan vielä odotella, varsinkin jos eläkeiän nosto 65:n toteutuu, sit pitäs jaksaa vielä 10 vuotta tehä töitä...tai olla työttömänä.Hoh-hoijaa!
Upeita apinoita,tykkään valtavasti <3 Kiva kun sait iloisia uutisia!!
VastaaPoistaMä oon itse ollut ja oon edelleen sairaseläkkeellä mut se on kai vähän eri juttu se :)
Ai niin,sitä tulin kysymään että tiiätkö hyvää nettipuotia jossa ois hyvä lankavalikoima?
Sullahan on hyvä uutisia!! Hyvä homma! Minä onnistuin pääsemään pari vuotta sitten eläkkeelle. En kaipaa kiireista jä vaativaa työelämää tippakaan ja en kyllä jaksaiskaan enää.
VastaaPoistaOnnea!
VastaaPoistaIhana apinajoukko!=)
Kiitos Sude :)
VastaaPoistaAivan ihanaa joukkoa taas. Onneksi olkoon eläkenäkymistä, minullakin vajaa vuosi jäljellä! Ja sitten käsitöitä tekemään.
VastaaPoistaIhastuttavat apinapojut.
VastaaPoistaOikein hyviä tulevia eläkepäiviä!
Ensinnäkin vau ja onnea sadan apinan tekijälle.
VastaaPoistaKylläpä se Tenho tiesi miten ilahduttaa sinua.
Ja kurkkaapa tänne
http://taitoverkko.blogspot.com/2012/02/taito-arvonta.html
itse en valitettavasti arvontaan osallistuvien kriteereitä täytä, mutta palkinnot olisiva juuri sinulle sopivat.
Sinulle on blogissani pieni haaste, käyhän kurkkamassa:)
VastaaPoistaSinulle aina kuuluu uutisia. Hyviä tällä kertaa.
VastaaPoistaOnko ne muuten rutiinitutkimuksia, joista kirjoitit edellisen postauksen kommentissa? Toivottavasti!
Onpa söpöset sukat! :-D
VastaaPoistaJohan teit kirpparilla huikeita löytöjä ja mahdottoman pussillisen lankoja!
Hyvää Ystävänpäivää Sinulle <3
Hieno juttu, Sude! Onneksi olkoon!
VastaaPoista