tiistai 11. lokakuuta 2016

Punainen tupa ja perunamaa


Nythän se on minullakin oma punainen tupa ja perunamaa =) Tupa löytyi vitosella kirpparilta ja pesun jälkeen pääsi paikalleen. Kuva on ikkunan läpi otettu, siksi aika huono. Viime talvena harakat varastivat aina heti talipallot, mutta tämä vetää puoleensa talitinttejä ja suosikkejani varpusia. Heti alkoi semmpoinen kuhina kun sain mökin paikalleen.

Perunaa kasvoi kahdessa suuressa kukkaruukussa ja toisesta on nyt perunan-nostotyöt tehty =) Sainkin kattilallisen niin somia pieniä pottuja, oman maan perunoita =)



Vielä yksi lomakuva. Paluulentomme oli yöllä, joten kerkesimme levätä muutaman tunnin pojan luona Helsingissä. Iltapäivällä poika lähti ajelemaan mökilleen Keski-Suomeen ja heitti meidät samalla kotiin. Vastaanotto pojan luona oli mitä sydämellisin. Pieni kääpiövillakoiran pentu Bamse rakastui mummoon oitis ja tunnehan oli molemman puolista. Palvelu pelasi, itse ei tarvinnut edes kasvoja pestä, Bamse hoiti sen mallikkaasti. Nukkumaankin meidän piti mennä sylikkäin, ihana karvapallero.


Kotona on langat hyvin tallessa. Mummokissa vahtii, ettei rosvot käy mummon lankavarastolla. Nyt pitäis alkaa varastoja pienentämään, mutta jotenkin on syysmasennus iskemässä ja mikään ei oikein kiinnosta. Täytynee  tuplata "ilopillerit", niin eiköhän se tästä taas kirkastu.

12 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea Turkinmatkastanne. Hyvä, että Mummokissa hoiti sillä välin käsityöpuotia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni irti otto arjen rutiinista piristää kummasti eläkeläistäkin =)

      Poista
  2. Onpa hyvä lankavahti. Vahtineeko myös valmiita töitä tai jopa auttaa neulomisessa:). Kaiholla katselen punaista mökkiä. Täälläpäin ei lintuja voi enää ruokkia ollenkaan rottien takia. Valoisaa talven odotusta toivottelee neulova isoäiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päin ei hiiriä ja rottia ole näkynyt vuosikymmeneen, kiitos minun ahkeran kissalaumani =)

      Poista
  3. Niin sievä mökki linnuille. Kyllä Mummokissa tietää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun halvalla sai, niin olihan se ostettava =)

      Poista
  4. Vahtikoiraa eiku -kissaa aina tarvitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun oliskin vielä se vahtikoira elossa, noista kissoista ei oikein ole siihen hommaan, liian laiskoja ovat =)

      Poista
  5. Ihana vahtikissa! Meidän tytöt vahtivat sitä, onko mulla neuletta kesken vai voisko päästä syliin.
    Punainen tupa on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei Mausu piittaa siitä, olenko tekemässä jotain. Kun se päättää tulla syliin, niin sehän änkee siihen vaikka väkisin =)

      Poista
  6. Hyvä ettei lankoihisi lomasi aikana ole koskettu, vahtikissa on siis hoitanut tehtävänsä! Meillä Nöpö ja Sulo vahtivat kukkamaita kiivaasti, kummityttö yritti niitä siivota, mutta pojat olivat eri mieltä, puolustivat verisesti kukkapenkkejäni :D

    Ihana tuo lintulauta ja suloinen tuo pieni koirapallero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummokissa tietää mikä on vahtimisen arvoista meidän huushollissa =) Vaikka olenkin enemmän kissaihminen, niin kukapa voisi vastustaa pieniä koiravauvoja ♥

      Poista