lauantai 26. joulukuuta 2015

Täyttyneet lahjatoiveet ☺



Luulin esittäneeni älyttömiä lahjatoiveita, vaan niimpä nuo tavallaan kaikki toteutui.
Toivoin niitä tekohampaita ja sainkin joulunalusviikolla nastahampaan edessä olevaan aukkoon. Kyllä olin mielissäni . Nyt kehtaa taas hymyillä ihmisille näyttämättä ihan noita-akalta. Jyväskylässä jo testasin sitä hymyilemällä miesmyyjälle ja sain niin mukavaa palvelua. =) Melkein vuoden sitä hammasta odottelin, nyt se on suussa.


Toinen toive oli matkalíppu Intiaan. Tytär lupasi kustantaa ensi viikolla bussilipun Jyväskylään. Sama kai se on käykö Timbuktussa vai Jykylässä, näin tulee ainakin halvemmaksi  eikä iske turistiripuli =) Matka kuitenkin.


Ei tullut ihan niitä kissanpentujakaan, mutta sain kahdet harmaanraidalliset pörrösukat. Yhtä pehmoiset ovat kuin kissanpennutkin ja mukavilta tuntuvat jaloissa. Eikä nämä sukat pissaa minun sänkyyni =) Mausulle piti tehdä oma peti, kun tytär nukkuu nyt itse omassa sängyssään.


En ole mitenkään uskonnollinen ihminen, mutta kyllä jouluna pitää olla enkelikuoro laulamassa. Nämä on jokseenkin kaikki vuosien varrella kirppareilta kerättyjä ja joka joulu ne pitää laittaa laulamaan.


Jouluruokaa on syöty niin että navat paukkaa. Ostin niin paljon ruokia, että joulupäivänä vieraillut siskon perhekin tuli syötettyä kunnolla ja vieläkin on jääkaappi pullollaan. Nyt vain köllötellään mahan vierssä ja katsellaan joulu-ohjelmia telkkarista.

Kiitos kaikille joulukorteista ja muista muistamisista. Tuntuu niin hyvältä  huomata ettei minua ole unohdettu ja jätetty yksin unholaan. ♥ Hyvää joulun jatkoa kaikille ♥



29 kommenttia:

  1. Oi jošpa šaišin naštahampaan takaišin, niin kiitoš šoiši ikeniššä. Muistatkos sellaista laulua? Ihanaa, että kaunis hymysi sai heti palautetta. Muutenkin mukavat lahjat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistanhan minä =) Tuntuu niin mukavalta hymyillä taas, kun ei tarvitse hävetä puuttuvaa etuhammasta.

      Poista
  2. Hyvä se on yksikin hammas, kun ei kerta kaikkia saa :)
    Voi että oisin myös hyvillämielin jos sais lipun Jyväskylään, ihan sama kuin Intia, tai täältä katsoen kävis Tukholmasta.
    Kivat lahjat.
    Alennusmyynteihin oon jo listaa tehnyt, maanantaina aattelin mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä ei ole Jykylään kuin 30km, mutta harvoin tulee käytyä. Alennusmyynneistä en yleensä osta mitään, kun vaatteissakin on isot koot jo aina loppuneet. Kirppareilta sen sijaan saa edullisesti joulun jälkeen niitä "ei toivottuja joululahjoja", tiedä mitä kivaa sieltä taas voi löytää =)

      Poista
  3. Hienoa että sait toiveesi:)
    Muuten tämä jouluähky on aika kammottavaa, kuka kurja osti meille kaiken tuon ruuan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkähän takia sitä ei koskaan viisastu, vaan ostaa joka joulu liikaa ruokaa. Nyt kun mulla ei ole enää edes sitä koiraa jolle vois loput syöttää. Kissatkin on niin kranttuja että niille ei kelpaa.

      Poista
  4. Valilla tuntuu ihan hyvalta etta taalla meilla ei joulustressia ole. Mutta ompa sitten muita pyhia joissa niissakin massaillaan ihan tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en turhia stressaile enää =) Ruoat ostan valmiina kaupasta ja siivoukset teen juhannukseen mennessä. Kaikki tontut täytyy kuitenkin kaivaa aina esille

      Poista
  5. Niinhän se on, että kaikki on suhteellista, hyvä että löysit toiveillesi täyttymyksen:)

    Mullakin on aina enkelikuoro takan päällä; siinä on lasten tekemiä ja saatuja enkeleitä, eikä ole joulua ilman tätä kuoroa:)

    Oikein mukavaa Tapanin päivän iltaa!

    T:Mustakissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kun tinkii toiveissaan, niin voi olla ihan tyytyväinen =)Minulle tulee joulu siitä, kun kaivan esille nuo kymmeniä vuosia vanhat rähjääntyneet joulukoristeet. Meillä on jopa yli 50 vuotta vanhoja koristekynttilöitä, joita ei vaan voi polttaa =)

      Poista
  6. Hauska postaus. Naurattaa nuo pörrösukat. Ihana samahan se on kuin kissanpennut. Ja Jyväskylän matka on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jyväskylään matkustaa puolessa tunnissa. Eipähän tuhraannu koko päivä matkaan ja jalatkaan ei ehdi turvota =)

      Poista
  7. Hammas oli hyvä joululahja! Enkelikuoro minullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei uskoisi kuinka paljon puuttuva etuhammas voi vaikuttaa naisen elämään. Nyt on taas hyvä olla ja voi hymyillä vapaasti =)

      Poista
  8. Kyllä se Joulupukki ne toiveet kuulee ja toteuttaakin oman päänsä mukaan! Rautaista asennetta!! :oD
    Leppoisia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti olen ollut aika kiltti, kun kaikki toiveet toteutui =D
      Olenkohan ottanut vähän liian leppoisasti, kun heräsin tänään vasta klo 15.30 =DDD Empä ainakaan pode unenpuuteesta.

      Poista
  9. Mää söin ne meidän matkasuklaat ;( Olo kuin tiineellä lehemällä, silmät vuotaa vettä ja kieli roikkuu ulkona ähkyssä ja puhkussa. Miks tää ihminen ei ikinä opi???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on suklaata meille molemmille asti. Aloin joulusuklaan syönnin heti kun ilmestyivät kauppaan ja nyt ei sitten enää lahjaksi saadut mene alas millään. Suolapalaa menee sitäkin enemmän =)

      Poista
  10. Oikein hyvää joulun aikaa (loppiaisenako vai Nuutinpäivänä loppuu?) Hyvää tulevaa vuotta !

    Olet tosiaan ollut kiltti kun kaikki toiveet toteutettiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä joulu kestää pääsiäiseen kun kerään viimeisetkin tontut pois tipujen tieltä =)

      Poista
  11. No nehän melkein toteutui :D Mukavaa loppuvuotta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun toivoo tarpeeksi yliampuvasti, niin voi saada just sen mitä tarviikin =D

      Poista
  12. Hyvää loppuvuotta! Mukavaa kaupunkireissuja ja loistavia hymyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on helppo hymyillä kun on uusi hammas suussa =D

      Poista
  13. Hyvinhän sinua pukki muistikin, kun lahjasi oli noin lähelle toiveita. Olet ollut ilmiselvästi kilttinä. ;) Minä en toivonut yhtään joululahjaa, mutta sain silti toivomani. Olen nimittäin joskus ajatellut ja ehkä tupissutkin itsekseni, että pitäisi olla sellainen vekotin, jolla voi liittää tietsikkaan useampia lisävekottimia. Niomeä en edes tiennyt enkä tiedä vieläkään, mutta niinpä se vain oli pukki osannut sellaisen minulle toimittaa. Sillä aikaa, kun oltiin miehen kanssa saunassa, niin oli käynyt nakkaamassa pirttiin. :D

    VastaaPoista
  14. Taisit olla kiltti sinäkin. Minä niin jännitin, että tuoko risuja vai lahjoja, lahjoja tuli. Kyllä kannatti olla loppu vuosi kilttinä, muusta ajasta ei niin väliä =)
    Minun 8 vuotta vanhassa läppärissä on mahdottomasti niitä reikiä ja johtoja törröttää joka suuntaan. Koko kone näyttää ihan hassulta. Saas nähdä kun ostan uuden koneen, tarviinko minäkin sitten semmoisen ihme vekottimen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kuudetta vuotta palvelevassa läppärissä on vaan kolme reikää ja eihän ne mihinkään riitä. Nyt tuossa vekottimessa, jonka siis sain, on neljä reikää reikää, niin jospa pärjäis nyt paremmin eikä tarttis yhtenään jotain irrottaa.

      Poista