perjantai 31. toukokuuta 2019

Taas niin ihanan kamala löytö


Miten nämä kamaluudet osuukin aina silmiini kirppareilla. Monta kertaa kävin jo tätä naureskelemassa ja kun ei se muille kelvannut, niin kotiutin sen meille. Ihan hyvä ostos, sillä sen näkeminen saa minut aina hyvälle tuulelle. Tähän kun laitan kukan sisälle niin on oikein mainio pienelle terassipöydälleni ulos. Eikä tule mahdoton suru vaikka kissa tai tuuli sen paiskaisikin pöydältä rikki =) Parempi tämä on kuin joku tonttupatsas, joista en tykkää ollenkaan, eikä maksanut kuin 3€.


                                     

Innostuin pitkästä aikaa leipomaan tyttärelle kääretorttua ja mikäs on leipoessa kun on niin ahkera apulainen. Taikina-astiakin tuli kaalittua ihan puhtaaksi. Lopuksi Ahududukin sai palan tortusta ja näytti olevan oikein herkkua.


Meidän kylällä on nyt ihme buumi purkaa taloja ja tämä on naurattanut nyt muutaman päivän. 
-Tarjolla vapaata liiketilaa keskeisellä paikalla. Järvinäkö-ala, loistava ilmastointi. Sopii esim. kesäravintolaksi.-
Onneksi lapset eivät ole keksineet lähteä kiipeilemään tuonne, voi olla aika vaarallinen paikka. Saas nähdä mitä siihen tulee tilalle. Kunhan ei vaan taas parkkipaikka, joita meidän kylällä on yllinkyllin ennestäänkin. 

28 kommenttia:

  1. Aika hurjan näköinen purkutalo! Voi kisua :) Meillä Rasmus on ollut taas pari päivää "liesussa" eli omilla teillään...aina sitä toivoo että kaikki olisi kunnossa ja kisu tulisi pian takaisin kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, kyllä Rasmus palaa kotiin. Meidänkin Maija on välillä päiviä pois. Kerrankin tuli tiellä kilometrin päässä vastaan ja kun tulin kotiin, se odotti jo kiltisti rappusilla. Katsoi vaan minua syyttävästi että missäs viivyit niin kauan =)

      Poista
  2. höh```` eihän tuo ruma oo:) vaan !"erikoisen-kaunis"
    killi :)tykkää taikinasta:)) ja me valmiista kääretortusta:)))))
    kamalan näkönen purkutalo,voi kun lapset/nuoriso pysyisivät poissa.
    no niin ... postilaatikkoa kannattaa tarkkailla....ja ilmoitusta sähköpostilaatikoa:)
    Meillä myrsky alkaa laantumaan keskiviikosta asti puottanu vettä ja kamala myrsky,yötä päivää,,,,kyllä tiukkaa teki pyörällä ajaa vastatuulen...eihän meitä myrskyt piättele kun ollaan menossa tai tulossa:))
    Oikein ihanaa kesäkuuta,Sudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä malja se on kun saa minut iloiselle mielelle =D Mitähän sinä olet nyt keksinyt, minä olen tarkkana kuin porkkana ;)
      Niin jouduin minäkin taluttamaan pyörääni vastatuulessa kun ei millään päässyt eteenpäin, mutta paluumatka olikin sitten sitä helpompaa. Melkein polkematta pääsin kotiin. Missä se helle-aalto viipyy, nyt ainakin sataa jatkuvasti.

      Poista
  3. Kisunen on päässyt herkuttelemaan. Aika symppis löytö, tykkään!
    Kivaa viikonloppua sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset hömppätavarat ovat joskus niin hauskoja. Kisu tykkää kaikesta missä on kanamunia ja sokeria. Kääretorttuakin oli käynyt yöllä varastamassa vaikka mukamas niin hyvin käärin piiloon ;)

      Poista
  4. Kamala löytösi on ihan soma! Välillä on kiva vähän hassutella ja olla romanttinen. Tuo kuvaamasi talo ei taida olla mikään hometalo, tuuletus ainakin pelaa, lämmityksestä en olisi niinkään varma, lämmöt saattaa mennä harakoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkahvilaksi se olisi niin hyvä, vilpoinen ja ihanalla näköalalla ;) Poikani ei meinannut uskoa että kuva on meidän kylältä, vaan luuli että se on jostain sota-alueelta ;D

      Poista
  5. Kirpparilla kun näkee jonkun esineen jossa on Sitä Jotakin. Niin onhan se pakko ostaa, varsinkin jos saa pikkurahalla.
    Nuohan ovat suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupoista minulla ei olekkaan vara ostella ihania tavaroita, mutta onneksi on olemassa kirpparit. Kirppareilta löytää jopa tavaroita joita ei normi kaupasta saakkaan.

      Poista
  6. Mikä ilo minulla onkaan, kun löydät näitä ihanan kamalia esineitä, ja saan katsoa niitä täällä!
    Tämäkin on niin hyvä. Mietin vaan, että kukahan näitä keksii, ja valmistajakin tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaippa tämäkin on tekijänsä mielestä ollut huippu tyylikäs ja ihana =) Minä en viihdy kodissa joka on moderni ja tyhjä. Tämmöisiä hassuja tavaroita pitää olla ympärillä. Ei mitään Konmaria minun kotiini.=)

      Poista
  7. Kesään oikein hyvin sopia soma löytö. Jokin tavara tuo hyvää mieltä ja sille löytyy paikka, silloin se on sopiva. Onpa sinulla hyvä palvelu, kissa esipesee astiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii minun ruukkupuutarhaani kuin nakutettu.;) Minulla on hyvä auttavainen piika. Pitää huolen siitäkin että noustaan aamuisin klo 5 leikkimään , sitten takaisin mennään nukkumaan parin tunnin päästä. Pitäähän talossa jonkunmoinen päivärytmi olla, vaikka sitten vähän huonompikin ;D

      Poista
  8. Kamalan ihana pytty. Ihanan ihana katti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä yhden kesän katselee, mutta en sure jos sattuu menemään rikki talven aikana ulkokomerossa.
      Toinen katti onkin ollut nyt kohta viikon hukassa ja kovasti huolestuttaa jo.

      Poista
  9. Varmasti huolestuttaa. Tule jo Maija takaisin! Onko Maija taas lomamatkalla kun kesäkin on tehnyt tuloaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on vain lomareissulla, myyräkausi on parhaimmillaan. Onneksi on leikattu katti, ettei tule "maha pystyssä" takaisin kotiin =)

      Poista
  10. Luvalla sanoen on tuo kyllä aika hirvitys. Mutta siinähän se vitsi juuri onkin, ja varmasti tosi "kaunis" kun pistät kukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siksihän minä sen ostinkin. Pääsee sukulaiset ja naapurit päivittelemään huonoa makuani. Täytyyhän ihmisille antaa puhumisen aihetta ;D ;D ;D

      Poista
  11. No, onhan vähän outo rakennuksen purkutapa. Ihania kesäpäiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole enää pystyssä kun myrskytuuli kaatoi sen. Onneksi ei jäänyt kukaan alle.

      Poista
  12. ...Jokos Maija tuli kotiin?
    Laitoin sinulle ;)sähköpostia!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Maija tuli takaisin viikon reissulta. Toi tuliaisenkin mulle, eli hiiri oli suussa. Kiitos, huomasin sähköpostin, nyt vaan odottelen innolla =)

    VastaaPoista
  14. Kiva lukea, että Maija on tullut tuliaisten kanssa kotiin!! Väkisin se ehti tulla tässä välillä mieleen, että jokohan Maija on palannut. Nätti vaaleanharmaa Maija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija ei juurikaan kotona viihdy näin kesäisin. Hyvä kun syömässä käy edes välillä sisällä. Nauttikoon nyt kesästä, kohtahan se taas on talvi pakkasineen.

      Poista
  15. Pahoin pelkään, että minäkin olisin kotiuttanut tuon maljan, kamalan kaunis :)
    Kiva kuulla, että Maija voi hyvin.

    VastaaPoista