keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kiire, kiire, kiire



Niin on kiire, ettei ehdi kunnolla kissaa sanomaan välillä. Apinatehdas on täydessä tohinassa ja vasta kolme suurempaa on valmiina. Parissa viikossa pitäisi saada paljon enemmän valmiiksi ja sitten pääsee lomalle viikoksi. Jouluunkaan ei enää ole mahdottomasti aikaa ja olen saanut jo muutamia lahjatilauksia. Pitäisi tehdä m.m. lasten mörkösukat ja virkattu Elvis. Niissä onkin miettimistä ja suunnittelemista, varsinkin Elviksessä =)


Mustankissan tyttärellä oli arpajaiset ja minä sain tämän iloisen värisen langan.  Ajattelin että siitä tuleekin nätit lastensukat, Pienet tykkää iloisista väreistä niin kuin minäkin. Kiitokset sinulle Mustankissantytär jälleen kerran ♥

Kortissa on mietelause: "Pelottomin  jokapäiväisistä ratkaisuistasi on päätös olla hyvällä tuulella". No, minä olen vähän toista mieltä, ei päde minuun =) Ei se ole ollenkaan vaikea päätös. 
Muutama vuosi sitten kun mahastani leikattiin syöpä, tajusin ensimmäisen kerran kunnolla oman kuolevaisuuteni. Silloin tuli mietittyä mikä on tärkeintä elämässä. Ei se ole raha ja eikä muu mammona , vaan onnellisuus. Ollakseen onnellinen on itse oltava hyvällä tuulella ja sehän on kiinni vain ihan omasta itsestä.  Itse saa päättää katsooko asioita valoisalta vai pimeältä puolelta. Minä olen nykyään harvoin pahalla tuulella ja olen tyytyväinen omaan elämääni, olen onnellinen.
Menipäs tämä nyt syvälliseksi ;D


Nyt on aika ennustaa talven lumen määrä pihlajanmarjoista.  Mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa, kun yksi puu on punaisenaan ja toisissa ei juuri marjan marjaa. Tarkoittaisikohan tämä sitten paikallisia lumikuuroja ?



Sateisen kesän jälkeen pihaan on noussut sieniä suuret määrät. Eivät vaan taida olla syötäviä yksikään. Ainakaan nämä kaksi, mitä lie, eivät ole kovin ruokahalua herättäviä. Hauskan näköisiä kuitenkin.

Nyt onkin jo palattava takaisin lankojen ja koukkujen pariin. Hyvää syyskuuta kaikille ♥

33 kommenttia:

  1. Sinä olet niin taitava noissa käsitöissä! Upeat apinat taas kerran. Voimia sinne kiireisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljän tunnin päiväunet joka päivä niin johan jaksaa virkata yöt läpeensä ;D

      Poista
  2. Virkattu Elvis!? Niita kuvia odotankin jannityksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä onkin minulla haastetta kerrakseen. Voi olla ettei onnistu =)

      Poista
  3. Minäkin odottelen innolla Elvistä :) Apinat ovat hurmaavia, en ihmettele, että niillä on kysyntää. Pihani reunalla kasvaa kaksi pihlajaa rinnakkain, toinen on täynnä matjoja, toisessa ei yhtään. Olen ajatellut, että ne ovat tyttö ja poika :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ollakin tyttö- ja poikapihlaja. Minä mieluummin ajattelen että hyvin paikallisia lumikuuroja, eli lapsille lunta pelloille, mutta minun portailleni ei yhtään =)

      Poista
  4. Minuakin kiinnostaa Elvis; laitathan sitten kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän minä saan kohta paineita siitä Elviksestä, ei olisi pitänyt kertoa kellekkään aikomuksestani ;D

      Poista
  5. Virkattu Elvis, mahtava idea. Hauska nähdä miten sen toteutat. Nuo apinat on kyllä niin suloisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elviksessä onkin miettimistä, saas nähdä saanko aikaiseksi ollenkaan.

      Poista
  6. Virkattu elvis, kuulostaa tosi hauskalta! Apinat on jälleen niin ihania kuin vain olla voi!
    Minäkin olen sen monta kertaa jo todennut että ilman iloista mieltä ei kaikkien vaikeiden päivien yli pääsisi millään, positiivinen asenne merkkaa aika paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän siitä eniten kärsii jos on pahalla tuulella ;)

      Poista
  7. Sinä saat varmaan ihan kivastikkin jo tienistiä käsitöist'. Minäkin mieluusti tekisin välillä myyntiin..mutta kun pitäs olla yhtä kekseliaä kuin sinä ideoida jokin myyvä tuote että siinä hommassa olis jotain järkeä. Todetaan nyt taas että apinasi ovat kyllä hienoja ja uutena tuotteena nuo mainot koirat varmasti myyvät kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä voi tienesteillä kehuskella =D Myyn liian halvalla lankojen hintaan nähden ja paljon annan ilmasiinkin pois. Pakko vaan välillä ottaa hintaa, että saa ostettua uusia lankoja kun ei tämä peruseläke muuten riitä. Minusta tämä tekeminen ja suunnittelu vaan on niin mukavaa ja tulisin varmaan hulluksi jos pitäis lopettaa =)

      Poista
  8. Ihana apinalauma, mutta virkattua Elvistä minäkin odotan innolla :) Mukavaa alkanutta syyskuuta myös Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kai sitä Elvistä on kohta alettava tosissaan suunnittelemaan =)

      Poista
  9. Onnellinen sinä! Min aina päätän olla, mutta nurkan takana vaanii pahuksen ärripurri... Miten sen saisi kampattua?

    Apinat on taas niin veikeitä. Koirista pidän kanssa, vaikka kissa onkin mun lempparini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se onnellisuus minullekkaan niin itsestään selvä asia ole. Olen sairastanut vakavan masennuksen ja jouduin hyppäämään terapiassa pitkään. Joudun myös syömään lääkkeitä siihen loppu-elämäni. Vaan olen nyt oppinut olemaan välittämättä pienistä vastoinkäymisistä ja ajattelemaan myönteisesti muutenkin. Vaikeimman kautta voittoon, nykyään on hyvä olla. Minä kun hymyilen ja lörpöttelen kaikille, niin harva viitsii äristä takaisin ;)

      Poista
  10. nuo apinasi on aina vaan niin ihania, hyvän mielen tuojia.
    Taitaa siun elämän asenne tulla töissäsi hyvin esiin.
    Iloista syyskuuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei iloa muuten ole ympärillä, niin täytyy tehdä itse =) Mitäs suotta mököttämään kun ei siitä hyödy kukaan ;)

      Poista
  11. Kun tulee lapsia, sitä oppii kantapään kautta. Oma hyväntuulisuus leviää lapsiinkin. Toinen on elämänkokemukset. Uskon, että aika moni meistä "mummoista" on hyväntuulisia paljon ikävää kokeneina. Kolmas on sitten luonne. Sinulla on sellainen positiivinen luonne, joka leviää tällä blogissakin kulovalkean tavoin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhetessa viisastuu että elämä ei pyöri oman navan ympärillä, eikä pienistä murheista kannata masentua. Matkustelu on auttanut ainakin minua näkemään, että paljon huonomminkin voisi asiat olla.

      Poista
  12. Kyllä se niin on, että paljon tässä elämässä on ihan itsestä kiinni, ei kaikki, mutta paljon.
    Minulla on lankaa vielä samoissa väreissä ja lasten sukkia minäkin siitä ajattelin:)

    MAhtavia aina vaan nuo apinat, kävin lauantaina katsomassa niiden serkkuja korkeasaaressa;)
    Sen Elviksen haluan niiiin nähdä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään pelkkää aurinkoa ole =) Minulla on sisar, jonka lasi on aina puolityhjä, kun minun lasini on aina puoliksi täysi. Hän saa minut välillä aivan raivon partaalle. Eikai perusluonteelleen mitään voi.
      Tuo on niin iloisen väristä lankaa, että sopii mainiosti joitain pieniä varpaita lämmittämään. ♥

      Poista
  13. Hei,

    googlen kuvahaulla kun hakee "crochet elvis" niin löytyy jos jonkinlaisia... :) t. turkulainen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siellä ainakin yksi samantapainen kuin itse olin ajatellut tehdä. En tykkää tehdä ohjeista, mutta kuvista saa aina jotain vinkkiä.

      Poista
  14. Syvälliseksi meni mut täyttä asiaa! Apinat on taas niin hauskoja. Jos mun lasi on puoliks tyhjä niin auttaa kun katselee sun virkkuita. Tänä aamuna raavin kokoon euroja puolityhjiltä tileiltäni maksaakseni jonkun laskun, mut iloisena makselin kun seurana työpäydällä oli sun kettu :) Ei tullu kettupäivää mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tällä hetkellää lasi melkein täysi, sillä suunnittelen pitäväni viikon pituisen kunnon loman. 10 vuoteen en ole päässyt käymään missään, mutta nyt kun lähden, en ota edes puikkoja enkä koukkuja mukaan. Ihanaa

      Poista
  15. Ihania apinoita.. Odottelen minäkin sitä Elvistä =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvät hyttyrät, kai se Elvis on sitten pakko tehdä ennen joulua ;)

      Poista
  16. Minäkin innostuin tuosta Elviksestä! Se olisi mahtava lahja ystävälleni, oikealle Elvis-fanille, joten ehkä joudut tekemään niitä toisenkin. ;)

    VastaaPoista