torstai 20. elokuuta 2015

Nyt herkutellaan


Tyttärellä oli uusi pannari-ohje ja kyllä olikin herkullinen. Tässä ohje :

4dl      jauhoja
1,5 dl  sokeria
1tl       leivinjauhetta
1tl      suolaa
1tl      vaniljasokeria
8dl     maitoa
2       munaa
100gr  sul. margariinia
Kaikki aineet sekaisin ja puoleksi tunniksi 200-225 asteiseen uuniin.

Ensimmäisestä versiosta unohdin kanamunat pois ja oli melkein parempaa niin.

Heti kohta piti tehdä toinenkin ja ehdin siitäkin pienen siivun maistaa ennen kuin siihen ilmestyi tämmöinen salaperäinen kuoppa. En heti edes tajunnut mistä se tuli, mutta onneksi huomasin että tekijä oli jättänyt puumerkkinsä yläkulmaan. Selvä kissan tassun jälki.
Eihän tuota enää uskaltanut syödä, kun ei tiedä mitä madonmunia siihen on joutunut. Roskiin meni =(

Eikä varmasti nälkäänsä syönyt , sillä.....


.....meidän katit pääsivät Primacatin lihansyöjien fiksuunvaihtoon. On siinä herkkuja vähäksi aikaa. Satsi on tarkoitettu yhdelle kissalle kahdeksi viikoksi, mutta meillähän tuo menee huomattavasti nopeammin neljän kissan voimalla. On märkäruokaa pussissa ja purkissa ja nappuloita juuri sopivasti seniori-ikäisille.


Mummo, joka yleensä on hyvin nirso ja latkii vain kastikkeet ruoasta, on kovin ihastunut näihin. Ei se raaski edes odottaa että laitettaisiin kuppiin, vaan käy varastelemassa suoraan pussista. Kuppiinkaan ei jää toisille mitään vaan kaikki menee kerralla .
Maistuu nämä Mausulle ja Maijallekin, hyvin pistelevät oman osuutensa.
Vaan ei noista kissoista koskaan tiedä. Kaikkiruokainen Berniina ei näistä tykkää, entistä halpisruokaa sille täytyy laittaa omaan kuppiinsa. Kyllä sillekin varmaan parin päivän päästä alkaa kalliimpi herkku maittamaan.

Pitihän tästä postata, niin pääsen osallistumaan vuoden kissanruokien arvontaan. =) Se oliskin mahtava palkinto.

22 kommenttia:

  1. Ei ole mummo-kissallakaan suo tuohesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " Sulaa se sokeri vanhankin suussa" hihihi =D

      Poista
  2. Minä kerran tein pellillisen omenapiirakkaa ja nostin sen pöydälle jäähtymään. Menin silläaikaa jotain muuta puuhaamaan ja kun tulin,niin piirakasta oli jäljellä vain leivinpaperi ja murusia. Koira makasi eteisen lattialla kipeän näköisenä. Seuraavana yönä se oli oksentanut minun piirakkani olohuoneen nurkkaan. Ei tainnut tietää millainen loppu ahneelle tulee:) Mä laitan tähän samalla sen sukan pitsiohjeen. En muista mistä olen sen ottanut,kun se on nykyään mun muistissa. 1krs 2nurin,langankierto,ylivetokavennus,1 oikein, 2oik. yhteen,langankierto. neulotaan näin koko kierros.2krs oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin. 3krs. 2nurin,1oik.,langankierto,yksi silmukka nostetaan neulomatta ja 2oik yhteen. Nostetaan neulomatta jäänyt silmukkanäitten yli,langankierto, 1oik. 4krs. Nurjat nurin ja oikeat oikein. Näitä neljää kerrosta neulotaan koko ajan. Kysy lisää,jos ei tästä saanut selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sukkaohjeesta. Kokeilen heti kunhan ehdin sukkia tekemään.
      Koirille tahtookin maistua kaikki, kissat ovat nirsompia. Meillä oli viime jouluna ilmestynyt pöydälle jätettyihin piparkakkuihin kolo keskelle kaikkiin. Niitten en ollut kuvitellut kissalle kelpaavan =)

      Poista
  3. Olisipa mainiota, että saisit vuoden kissanruoat, sinulla kun on monta suuta ruokittavana. Vuoden ruoat kestäisi teillä sitten kolme kuukautta :)
    Nyt alkoi tehdä mieli pannukakkua, näyttää maistuvan kisuillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras suositus leipomisista, kun kelpaa nirsoille kissoillekin =)
      Olis se vaan melkonen säästö kun sais muutaman kuukauden kissanruoat ilmasiin.

      Poista
  4. Tuo pannaukakku on maailman parasta, pojan mummo teki aina sitä ja me kutsumme sitä mummon pannukakuksi.
    Kisutkin saivat herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen näin hyvää pannaria saanut, mutta nyt muuttu meilläkin se mauton lötkö tähän ohjeeseen.

      Poista
  5. Pannaria, nam! Pitää kirjoittaa ohje ylös ja kokeilla näin. Laatikossa on kyllä paljon hyvää ruokaa. Kokeilin eilen meille uutta sardiinia ja kauppansa teki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on herkullinen ohje ja kuulemma voi vähentää sokeria ja rasvaa (ja munat pois, hihi ). Tämmöisenä aika kakkumainen.
      Meillä ihme ja kumma maistui se lihapurkki kaikista huonoimmin. Kalaruokaa vaikka eivät normaalisti syö, niin ne meni kuitenkin alta aikayksikön.

      Poista
  6. Pannarit ovat herkkua kaikki, mutta tämävarmaan erityistä! Pitääpä kokeilla joskus. :) Minäpä pidän peukkuja vuoden kissanruokien saantiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Tämä on tosi hyvää (ja lihottavaa ) =)

      Poista
  7. Minä teen pannarin tuolla ohjeella myös.
    Ihana tuo mummokissa ja voi miten siistiä olisi, jos voittaisit ne ruuat kisuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä lie oli tyttö ohjeen löytänyt, mutta tällä ohjeella aletaan meilläkin nyt tekemään.

      Poista
  8. Täytyy kokeilla. Tykkään kaikista helpoista ohjeista. Pidetään peukkuja, että voitat ne vuoden ruuat, jospa Berniinakin sitten oppisi syömään muuta. Toivottavasti Maijan otsa paranee eikä kukaan omi sitä itselleen : )
    Blogisi on kyllä kaikkein paras. Täältä huokuu sellainen elämänmyönteinen ja lämmin tunnelma. Hyviä kesäpäiviä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On helppo ohje, en minä sitä muuten olisi viitsinyt tehdäkkään. Kaikki vaan sekasin ja uuniin ja hyvää tulee.
      Maijan otsa on jo oikein hyvällä mallilla, karvaakin siihen on jo alkanut kasvamaan. Nyt kun harakat ovat jättäneet Maijan rauhaan, niin ne ovat kuulemma alkaneet ahdistelemaan aamuisin ohi juoksevaa rusakkoa niin että se on ihan hätää kärsimässä. Pahalta tuntuu sekin, jänisparka on nyt sijaiskärsijänä.

      Poista
  9. Nyt on kissoilla kissanpäivät! Sullahan on aina hyvä arpaonni, joten pidetään peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuntuis pahalta ollenkaan saada tuommoinen voitto. Hyvä kun sain tämänkään satsin, johan tässäkin säästää ison kasan euroja =)

      Poista
  10. Kyllä mua nauratti toi käpälänimmari pannarissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon taiteilija laittaa aina puumerkkinsä teokseensa =D

      Poista
  11. Minäkin laitan tuon ohjeen talteen. Onnea arvontaan =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olenkin tehnyt näitä jo useampia ja aina vaan maistuu hyvälle =)

      Poista