sunnuntai, 23. toukokuuta 2010

Merelle miekkosen mieli

Tuntuupa ihanalta viilentynyt ilma ja pikkuinen tihkusade noitten helteitten jälkeen. Meille asti ei onneksi vielä ole ukkoset tulleet. Kohta jaksaa taas nauttia helteistäkin, kun saa välillä viilennellä.
Omaksi ilokseni suunnittelin uuden poikien pipon. Siinä se yksinäinen merimies mennä viilettää pitkin aaltoilevaa merenselkää purjeet tuulessa paukkuen.


Toisella puolella pipoa jatkuu aava meri jossa lokit vain kirkuvat poutapilven alla.
Minä haaveilin tätä tehdessäni pääseväni itsekkin merelle :)
----
Tyttären kanssa tehtiin toissapäivänä onnistunut retki . Linja-autolla ostoskeskukseen ja mitä tuli ensimmäiseksi vastaan.......ihana kauppa. Ulkopuolella LIHAVA mallinukke, myyjätär LIHAVA ja kaikki kauniit vaatteet VAIN SUURIA KOKOJA. Olipa ihana olla kaupassa, jossa tunsi itsensä normaaliksi ja kaikki vaatteet olisivat mahtuneet päälle. Tyttärelle löytyi oikein kaunis ja tyttömäinen juhlapuku ja aivan kohtuu hinnalla. Innostuimpa kerrankin ostamaan itsellenikin uuden mekon. Yleensä minulla on kaikki kengistä rintsikoihin asti toisten vanhoja kirpputoreilta. Tällä iällä enää niin väliä mitä päällä on, mutta olen onnellinen , että tytär sai nuorekkaan ja kauniin asun juhliinsa.
Kyllä me nyt ollaan hienoja kun lähdetään juhlimaan :)

16 kommenttia:

Heidi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Heidi kirjoitti...

Ihanasti ideoitu ja toteutettu pipo. Merellisen raikkauden voi aistia tänne asti :) .

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Hieno pipo, tosi hyvin suunniteltu tuo vene tuohon. Kannattaisi tehdä ihan ohje. Tuosta voisi tulla suosittu.

Tintin kirjoitti...

Todella kaunis ja merellinen pipo :-)

Missä tuollainen kauppa on? Haluan sinne heti!

Sude kirjoitti...

Kiitos kehumisista :) Mielelläni antaisin ohjeenkin, mutta en osaa tehdä ohjeesta enkä ohjetta. En osaa itsekkään tehdä kahta samanlaista, vaan lopputulos on aina kiinni mielialasta ja langan riittävyydestä :)Siis ohjeeni on , siitä vaan kokeilemaan, ainahan voi purkaa jos pahasti menee pieleen :D

Omppumato kirjoitti...

Ihanan kesäinen ja merellinen kesäpipo.

Tintin kirjoitti...

Kiitos linkistä :-)!

Zilga kirjoitti...

Pipo on hieno!!
Onnea vain uudesta mekosta ja hilipakoita juhlia ;;))

Heleena kirjoitti...

Upea pipo! kivoja erilaisia yksityiskohtia aaltoineen ja lokkeineen. Mukavaa, kun tuli onnistunut ostospäivä, seuraavaksi varmaan valmistaudutaan juhlimaan.

Smirgeline kirjoitti...

Kaunis pipo. Melkein luulee näkevänsä veneen liikkuvan aallokossa.
Vaatteiden osto on aina niiiin vaikeaa, että on onni kun se noin hyvin onnistuu.

Susu kirjoitti...

Voi että on kiva meripipo! Jos olis hermoja niin varmasti yrittäisin plagioida mallin. Saman tyylisen kuvion tein kerran lenkkivirkkaamalla seinävaatteeseen.

Minäkin iloitsen vilpoisemmasta ilmasta ja sadepisaroista!

intsu kirjoitti...

Aivan mahtava on pipo! Niin hienosti toteutettu.Ai,että osuit lihavien kauppaan ja myyjäkin lihava!! Se olisikin aivan unelma!

Hilkka kirjoitti...

Wau, miten upea myssy. Ihan tulee meri ja vapaus mieleen. Upeat väritkin olet vanginnut neuleeseen.

Villikissa kirjoitti...

Todella hieno myssy. Taidokkaasti tehty, olet sinä taitava.

Riemukasta juhlamieltä teille kummallekin. :)

Ninnu kirjoitti...

Tosi kiva pipo!

seijastiina kirjoitti...

Ihanaa kirpparit!
Olen itsekin ollut joskus töissä kirppiksellä jossa oli myös kahvio.
Ensi viikolla tekemään löytöjä lähtee myös tämä!
Mukava ostosreissu ollut on teillä!