maanantai 17. syyskuuta 2018

Välillä apina


Yritin tehdä toiveiden mukaisen luonnonväreissä olevan apinan, mutta vihreää lankaa ei löytynyt sopivampaa. Täytynee tehdä vielä toinenkin, että on mistä valita.

Ihana puinen kissapenkki sattui silmääni Turkissa ja pakkohan se oli ostaa , kun ei maksanutkaan juuri mitään. Juuri sopiva apinoille ja nukeille. Osat oli niin jumittuneet yhteen, ettei tätä saanutkaan purettua ja siinähän sitä olikin taiteilemista että sain mahtumaan matkalaukkuun. Onneksi en joutunut kädessä raahaamaan,  ison lampun olen kerran tuonut sylissäkin sieltä.


Kiinasta tilattu kiipeilypuu oli aivan liian pieni isoille kissoille, mutta Ahududulle se onkin juuri sopiva. Huomenna mennään taas lääkäriin. Jospa nyt vihdoinkin päästäisiin korvapunkeista eroon. 

16 kommenttia:

  1. Voi vitsi, mikä penkki! Ja voi vitsi, mikä Ahududu!

    Minä oon kerran raahannut Valko-Venäjältä tammipuisen pianojakkaran sylissäni. Huh! Niin ja olen minä roudannut käsimatkatavaroissani kolme painavaa purkkia hunajaan upotettuja saksanpähkinöitäkin. Se oli aiakna ennen nestekieltoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kerran vanhan miehen, joka oli Turkissa teettänyt suuren rautaisen ristin vaimonsa haudalle ja toi sitä lentokoneessa sylissään Suomeen. Oli aika liikuttava näky, joka jäi kyllä mieleen.

      Poista
  2. Onpas suloinen apina poika. Tsemppiä lääkärireissuun kisulille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kallis kissa, sillä vieläkään ei ollut parantunut vaan uutta käynti-aikaa saatiin taas. Makso mitä makso, kyllä se nyt terveeksi hoidetaan.

      Poista
  3. Ihana tuo apina taas ja onpas kisulilla ihana penkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli löytö pienestä taloustavarakaupasta enkä muualla nähnyt vastaavia. Olihan se ostettava kun kohdalle sattui =)

      Poista
  4. Voi söpöliinejä, Ahu ja apina. Miten vanhat neidit? Joko ovat kesyyntyneet? -siskos-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mausu murisee ja Maija lyö tassulla, mutta eiköhän tilanne rauhotu pikkuhiljaa. Maija on nukkunut jo pari yötä sisällä ja Mausu päästää pikkuisen yhtä-aikaa sänkyyn, se on edistystä =)

      Poista
  5. Kyllä on kovaa pienellä Adullapullalla kun vanhat tädit vaan sättiin. Mutta siitähän oppii kaiken näköistä hyödyllistä tulevaan. Toivottavasti nyt kaikki on kunnossa ja elämä hymyilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen tulkinta nimelle =D Ei ole pieni vieläkään terve, mutta elämänhalua ja vauhtia silti piisaa. Vanhat akat ovat vain kateellisia kun toinen on nuorempi ja nätimpi ;D

      Poista
  6. Hyvin on onnistunut apina! Minä kun teen noita virkattuja eläimiä, niin eivät tähän asti ole tulleet mallin näköisiki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan kun tekee oman mallin mukaan, niin ei tarvitsekkaan tulla minkään muun näköinen ;D Saapi olla sen näköinen kuin sattuu tulemaan.

      Poista
  7. Soma penkki apinakaveruksille.
    Olipas hienoa lukea kissakaveruksistasi. Maijakin löysi kotiin emäntänsä hoiviin, hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija vaan ei tykkää olla täällä kun on tuo pikkukaveri. Ei ole näkynyt taas pariin päivään. Maija on niin itsepäinen neitokainen =(

      Poista
  8. Onpas Ahududu jo kasvanut! Vaikka niin kai noi tuppaa tekemään. Ihana penkki ja söpö apina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Valitettavasti" ne kasvaa niin äkkiä isoiksi katinronteiksi ;) Ahududu on kasvanut 200gr kahdessa viikossa ja se on paljon kilon painoiselle rääpäleelle =)

      Poista