keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kun Suomi-neito Punahilkan tapasi


Itse en tästä Suomitytöstä niin välitä, mutta kun pyydettiin toinenkin tekemään, niin teinhän minä.  Punahilkkaa olin jo ajatellut tehtäväksi jonkin aikaa.  Mielessä pyörii myös ajatus erilaisista satujen prinsessoista, onhan näitä, Lumikkia ja Ruususta sun muuta.


Punahilkan viitta onnistui mielestäni heti ensi yrittämällä niin hyvin, että näytän sen takaakinpäin. Yleensä näitä ensimmäisiä tekeleitä saa purkaa monta kertaa ennenkuin onnistuu =)Viitan voi riisua poiskin ja sitten on valkopaitainen tyttönen. Käsivarrella kori täynnä kukkia mummolle vietäväksi.


 Jouduin tässä käymään oikein kaupungin terveyskeskuksessa, mutta onneksi oli tarpeeksi suuri käsityö mukana. Vähän ihmettelin kun olin ainut jolla oli käsityö mukana, minusta kun se on välttämätön paikassa jossa tietää joutuvansa odottelemaan.  Kyllä siinä sitten kävikin minulla katsojia, niin hoitohenkilökuntaa kuin muitakin potilaita, eikä minulla käynyt aika pitkäksi ollenkaan. Valkoinen lanka vaan on aika haastava matkatyönä, sillä täytyy olla tarkkana ettei tartu likaisilla käsillä työhön =) Näihin katsoin pitsineuleen mallin Kardemumman talossa, Elinan pitsiunelmista.  Taakse jatkoin vielä yhden valepalmikon, joten istuvat hyvin jalkaan. Lankana tietenkin 7-veikkaa, kun ei meiltä muutakaan saa.

Pakkaspäivät tulikin vietettyä sisällä käsitöitä tehden, mutta onneksi nyt on luvassa helpotusta kylmyyteen Tarkenen taas lähteä kylille ruokakaappia täydentämään =)

24 kommenttia:

  1. Nuo sukat on kyllä upeat. satuhahmosi ovat aina yhtä hienoja teet sitten apinoita tai punahilkkaa. ja kyllä Suomi-tyttökin on ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polvisukkia on mukava tehdä kun työ ei lopu heti kesken =)

      Poista
  2. Kiva kaverukset Punahilkka ja Suomineito . :) Aiheesta sukkia on kehuttu.. aivan ihanat ovat.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietäis vain kenelle tekis kun nykynuorillakin on nyt muotia kulkea nilkat paljaana

      Poista
  3. Ihanat hahmot:) Kyllä vaan olet taitava♥ Hyvä että pakkaset hellittää! Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa kun tarkenee taas lähteä kylälle asioille. Kunhan nuo pakkaset ei tulis vaan helmikuussa takaisin

      Poista
  4. Ihania neitosia olet virkkaillut, prinsessat ovat varmasti kysyttyjä. Meidänkin nelivuotias tietää enemmän prinsessojen nimiä kuin minä ;) Kauniit ovat myös sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida nykylapset tietää niitä vanhoja prinsessoja ja minä taas en tunne näitä uusia prinsessoja mitä on uusissa saduissa =)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Harmi vaan kun ei itsellä ole sen ikäistä lapsenlasta jolle noita nukkeja voisi tehdä

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, jotenkinhan tässä on yritettävä aikaansa kuluttaa =)

      Poista
  7. Upeat sukat <3 Minulle tuli heti mieleen Tähkäpää joka on myös Disney prinsessa, hänellä on tosi tosi pitkä vaalea tukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähkäpään voisinkin tehdä ja Lumikkikin on pyörinyt ajatuksissa. Samoin susi ja kolme talon rakentavaa possua, olishan näitä hahmoja =)

      Poista
  8. Voi kuinka ihania töitä on puikoiltasi sekä koukultasi tipahdellut:)
    Ihanaa kevään odotusta, ihanien käsitöiden parissa!
    T:blogista Puuhastellessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin löytää blogisi, mutta ei onnistunut. Olisin tullut kurkkimaan =)

      Poista
  9. Totta, ei Suomineito ole minunkaan suosikki, mutta Punahilkka on. Tuosta odottamisesta, olin tänään labrassa ja jouduin odottelemaan myös. Kaikki tuijotti kännyköitään, huvittavan näköistä. Mutta yksi nuori tyttö virkkasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aina käsityö mukana ja ihmiset tulee juttelemaan. Eivätpä tulisi jos tuijottaisin kännykkää. Toki kännykkä mahtuisi pienempään tilaan laukkuun kuin joku sukankudin =)

      Poista
  10. Kyllä molemmat tytöt ovat suloisia!
    Sukissa tosi kaunis malli. Mulla käy joskus jossain odotellessa niinkin, että kun oma vuoro tulee niin teksi mieli sanoa et "Odota vähän, mä teen vielä tän kerroksen loppuun."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen niin sanonutkin, eihän niin kiire voi olla missään, etteikö kerrosta ehdi loppuun tekemään ;)

      Poista
  11. Sinun tekemäsi nuket ovat aivan mahtavia! Tuo Punahilkka viittoineen on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johonkinhan tuota lankavarastoa täytyy yrittää pienentää ja agryylilankojen lopuista ei oikein muutakaan voi tehdä ;)

      Poista
  12. Hienoja käsitöitä olet taas tehnyt ja odotushuoneessa neulomisesi tuo mieleen junatyömatkat Helsingissä 70-luvulla, kun siellä eräs rouva istui joka aamu kutimen kanssa samalla paikalla. Oli tullut junaan ennen minua : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on pakko olla käsityö tekeillä 40 minuutin matkalla kaupunkiin, muuten nukahdan =) Ja odotushuoneissa tulee aina juttuseuraa kun neuloo sukkaa =)

      Poista