maanantai 14. toukokuuta 2018

Nyt se on ohi.....muutto


Kyllä otti muutto koville. Painoakin tipahti tänä aikana yli neljä kiloa, mutta eihän se toki ollut pahaksi. Nyt on vanha koti siivottu ja luovutettu, uusi koti täynnä nyssäkkää ja pussukkaa. Varmaan jouluun menee ennen kuin kaikki on paikallaan sillä eihän nyt ole enää mihinkään kiire.

Välillä oli pakko saada istahtaa sukkaa kutomaan eikä mitään vaikeaa mallia. Kuvion tein jälkikäteen silmukoimalla ja koiran kuva löytyy facebookista Sissukan sivuilta. Siellä on muitakin ihania malleja joita aion hyödyntää tulevaisuudessa.



Kissojen kanssa on ollut ongelmia niin kuin edeltäkäsin jo arvasinkin. Molempia huudatin ensin pari yötä sisällä, mutta kun alkoivat jo tappelemaan keskenään, niin päästin Mausun pihalle. Hyvin se on nyt pärjännyt ja tulee kiltisti takaisin sisälle.

Maija oli monta päivää kiltisti sisäkissa, mutta yhden mouru-yön aikana päästin pihalle ja sen jälkeen ei Maijaa olekkaan näkynyt moneen päivään. Entiset naapurit ovat tarkkana jos Maija ilmestyy vanhalle kodille ja hälyttävät minut heti paikalle, mutta eipä ole kellään havaintoja kissasta. Laittelen viikon aikana oman kylän face-sivuille kyselyn jos joku tietäisi jotain Maijasta. Johan tässä alkaa huoli painaa että on jäänyt auton alle.


kuva netistä

Jos oli tämä raskas muutto, niin vaikeampiakin on ollut =) Olin alle 10 vuotias kun äidin kanssa muutettiin Kuusamosta pienestä Poussun-kylästä Kemijärvelle. Ensin raahattiin kaikki huonekalut sun muut rautatie-asemalle. Siellä juna odotti niin kauan , että saatiin tavarat tavaravaunun kyytiin. Minulle oli annettu syliin monen litran mustikkahillopurkki, josta minun piti huolehtia. Rovaniemellä oli junan vaihto ja kun nousin seisomaan, niin hillopurkki luisui hikisistä käsistäni ja mäsähti rikki junan lattialle. Äidin kanssa sitten kiireellä siivottiin sitä ja juna seisoi sen aikaa, enkä saanut kehuja =) Eipä taitaisi enää onnistua tuommoinen muutto, mutta yli viisikymmentä vuotta sitten se vielä oli mahdollista. Joten aika helpollahan minä nyt kuitenkin pääsin ;D

30 kommenttia:

  1. Kyllä ihana juttu,kun olet selvinnyt muutosta. Voi,toivottavasti kisuli löytyy ja tulee kotiin. Se on kyllä suuri huoli ja muutenkin kissojen sopeutuminen. Kauniit ,ihanat koirasukat olet neulonut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niin hyvät ilmat, että kissat viihtyy paremmin metsiköisä eikä ole mitään kiirettä kotiin. Eiköhän koti tule mieleen kun alkaa satamaan ja ilmat viilenee ;)

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! Toivottavasti Maija tulee takaisin ja sillä on kaikki hyvin <3 Mellä muuten entinen Lilli-kissa istui usein ikkunaluukussa,kun kerrostalossa asuttiin, tuli tuosta kuvasta mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija istui siinä monkumassa ulos ja pelkäsin jo että naapurit hermostuu vallan. Monkuminenhan tapahtui tietenkin juuri yö-aikaan =)

      Poista
  3. Ihana että muuttohässäkkä ohi! Hienot sukat! Onnea uuteen kotiin♥ Aurinkoa ja iloa viikkoosi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sänky on paikallaan, muut ei, mutta sänkyhän onkin tärkein tavara =) Kyllä nyt tuntuu aurinkoa piisaavan, ihan mukavaa.

      Poista
  4. Kivat sukat. Tuo Sissukat on todella taitava näiden sukkien kanssa. Upeita malleja. Ja onnea uuteen kotiin! Kyllä Maijakin varmaan tulee takaisin ellei sitten mene vanhoja maisemia katseleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sissukan mallit kun ovat vieläpä ilmaisia, niin niitä tulee varmasti käytettyä enemmänkin. Juuri noita silmukoitavia malleja joita minä tykkään tehdä.

      Poista
  5. Varmasti on ollut kyllä rankka muutto tämäkin. Ei ihan samaan malliin taitaisi junalla muutto enää nykypäivänä onnistua. Pitäisi varmaan oma vaunu vuokrata :) Toivottavasi se kisuli nyt löytää uuteen kotiin takaisin.
    Aurinkoista viikkoa sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se ihan mukava muutto ollut. Vaikka Helsingissä asuva poikani tulikin auttamaan, niin hänellä krapula ja kihti varpaassa. Minulle polvet jokseenkin mäsänä, joiten käytössä oli neljä tervettä kättä ja yksi terve jalka, mutta saatiinpa silti urakka tehtyä ja vauhdilla. Aurinkoa näyttää nyt piisaavan meille kaikille, ihanan kesäistä.

      Poista
  6. Jospa se Maijakin hoksaa, että uusi koti on oikea koti. Se varmaan käy kesälomareissulla, kun on näin lämmintä. Minunkin kissa taisi lähteä kesälomareissulle. Ei ole viikkoon näkynyt, vaikka koti on pysynyt paikallaan. Kissoihin pitäisi laittaa gps-paikantimet, että pystyttäis hakemaan ne kotiin.
    Rentouttavia kesäisiä päiviä uudessa kodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ihana entinen naapuri soitti ja kertoi että Maija oli palannut entiselle kodille. Muutaman hukkareissun jälkeen löysin sen ja nyt se ei pääse ulos vähään aikaa vaikka kuinka huutaisi ;)

      Poista
  7. Kivat sukat!
    Onnea uuteen kotiin!
    Ja toivottavasti kissasi on jo palannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakemaan jouduin katin, mutta nyt sitä ei enää päästetä karkuun ;)

      Poista
  8. Onnea uuteen kotiin! Meillä Emma-neiti oli neljä päivää tiellä tietymättömillä, mutta palasi kotiin. Kyllä Maija kotiutuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mausu oppi heti uuteen kotiin, mutta Maija näyttää olevan vähän tyhmempi....tai itsepäisempi.=)

      Poista
  9. Onnea uuteen kotiin!
    Kyllä se Maija sieltä ilmaantuu, on vaan liian hyvät kelit:)
    Nekkukin on ollut reissun päällä taas muutaman päivän, näin sen kyllä eilen töihin lähtiessäni kiven päällä jotain kyttäämässä tuossa naapuritien laidassa. Ei ollut minua näkevinäänkään. Ehkä se luvattu ukkonen tuo kotia päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mausuhan saattaa olla välillä kuukausi tolkulla reissussa ja palaa sitten kotiin. Maija vaan on typerämpi ja oli parkunut surkeena vanhan kodin oven takana. Onneksi ystävällinen naapuri ilmoitti minulle.

      Poista
  10. Kivat sukat! Milloin on tuparit? -siskos-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tällä vauhdilla tavarat lentää paikalleen, niin ehkä ensi vuonna tähän aikaan =D

      Poista
  11. Maija on seikkailunhaluisempi :)
    Tosiaan ONNEA uuteen kotiin! Toivottavasti mullakin sujuu muutto ja vähän nopeammin kuin vuoden kuluessa. Toivottavasti ei sentään junalla enää.
    Siinä sitten vähitellen tavarat kulkeutuu paikoillee. Sitä mukaa ainakin kun alkaa etsiä jotain tavaraa, ja löytää sen sitten muuttolaatikoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tällä iällä enää jaksa hötkyillä. Pikku hiljaa puran pussukoita ja nyssyköitä. Koko ajan on joku tavara hukassa ja joutuu ostelemaan uusia =) Nyt on mennyt uusiksi jo kynsisakset, kissojen mato- ja punkkilääkkeet y.m. y.m. =)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa =) Ei ainakaan lähimmän puolenvuoden sisällä ;)

      Poista
  13. Onnea uuteen kotihin,
    siinä onni ollaksesi,
    armas ain asuaksesi,
    illat istua iloiten.

    Nyt siis muutto jo paremmalla puolella, kun yhdessä paikassa on enää tehtävää. :) Me muutettiin tänne 10 v sitten ja muistan oikein hyvin sen ruljanssin. Piti minunkin aina väliin istua levähtämään sukankutimen kanssa.
    Kiitos vinkistä Sissukan sukkien pariin. kävin heti tutustumassa ja varmaan jotain hänen malleistaan teen minäkin. :)

    VastaaPoista
  14. Asunto on aivan ihana (vaikkakin vielä ihan sekaisin), mutta tuo naapurusto =( Kilpaa käyvät haukkumassa toisiaan minulle ja joka asiasta valitetaan ja nipotetaan. Kyllä on ahdistavaa. Että on voinutkin samalle alueelle kerääntyä paljon ikäviä ihmisiä. Toivottavasti se ei ole tarttuvaa ja minustakin tule pilkunviilaajaa. Nyt sen huomaa kuinka tärkeää on hyvä naapurusto.

    VastaaPoista
  15. Onnea uuteen kotiin:) Kauniit sukat on puikoiltasi tipahtanut:)
    Voi, ei toivotaan, että kisu löytää kotiin takaisin ja on kunnossa:)
    Aurinkoista viikonloppua sinulle! T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa karkaa koko ajan takaisin vanhaan kotiin ja siellä ihmiset syöttävät sitä vaikka kuinka olen kieltänyt. Eihän se sieltä itse palaa niin kauan kuin ilmat on hyvät ja ruokaa löytyy. Harmittaa.

      Poista