lauantai 20. helmikuuta 2021

Viiruja


Tuntuu että kovilla pakkasilla kaikki toiminta hidastuu, jopa blogin kirjoitus. Olen enimmäkseen vain istuskellut sisällä tekemässä käsityö-aloituksia. Kuulun Face-bookin JyJy-porukkaan, jossa tarkoitus on tehdä helmikuun loppuun mennessä 20 aloitusta ja ne juhannukseen mennessä kaikki valmiiksi. Minullahan on yleensäkin monta aloitusta odottelemassa vuoroaan mikä milloinkin huvittaa tehdä, joten sopii minulle.

Viiruja on mukava tehdä, sillä toistaiseksi ainakin olen pystynyt käyttämään vanhoja lankavarastojani. Kovasti olen nyt päättänyt, että uutta lankaa ei osteta, mutta eihän se kuitenkaan toteudu yrityksestä huolimatta.


Ja kun alkuun pääsin, niin näitähän nyt sitten syntyy enemmänkin samalla kertaa. Oma vaivansa on aina etsiä sopivia lankoja, joten samalla etsimisellä voi tehdä useammankin samanlaisen . 


Tapanani on ruokakaupassa hyökätä ensimmäiseksi tarkistamaan alennushylly ja aina sieltä jotain edullista löytää. Tällä kertaa kissoja onnisti, vähän kuivahtanut vehnänorasruukku 5 centillä.  Kylläpä se olikin herkkua ja toivottavasti kukat saavat nyt olla rauhassa edes muutaman päivän. Itsellenikin sain basilikaruukun 7 centillä.


Tätä kun umpihangessa lykkäsin pari kilometriä, niin kyllähän se mielessä kävi että auto olisi ihana. Selkä oli hiestä märkänä vaikka poskipäitä palelikin. Eikä tainnut yöllä olla yhtään lihasta jota ei olisi särkenyt. Onneksi kohta on kesä ja rollaattori alkaa taas kulkemaan.


Naapuri teki meille niin hienon ukon seinustalle, mutta nyt ukko on täysin peittynyt lumihankeen. Meillä taitaa olla eniten lunta koko Suomessa ja lisää tulee koko ajan. Maaliskuun puolessa välissä ollaankin sitten jo pitkällä keväässä.

27 kommenttia:

  1. Varsinainen Viiru-tehdas!
    Ihana tuo lumiukkeli!
    Mieluisaa lauantaita!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä onkin milloin minkäkinlainen yhden työntekijän lelutehdas. =)

      Poista
  2. Sulosia Viirulaisia 😊
    onneksi ;) hilijanen ukko:))
    (kesällähän vois tehdä puu-ukon/risu-ukon;)
    äkkiä on helemikuu menny...
    viimestä viikkoa aloitellaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tulee maaliskuu. Se on minun syntymäkuu ja minun syntymäpäivänä on aina tiet jo keskeltä sulana.Siitä ei sitten olekkaan enää pitkä loikka kesään.

      Poista
  3. Jaa että Viiruja sarjatuotantona! 😊 Hyvä tapa tehdä, kun on sopiva malli.
    Noista hinnoista voi kai sanoa, että kohdillaan ovat. Aikoinaan entisen työkaverini mies oli saanut kalastajalta kaloja ilmaiseksi, niin tuumasi, että on hinta kahallaan. 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ei kehtaa niitä vähän rupusia tuotteita ostaa, mutta minä oikein kyttään niitä. Ihan syötäviä ovat aina olleet. Aikaisemmin kaupoissa heitettiin tosi paljon rukaa roskiin, näin on paljon parempi kaikille.

      Poista
  4. Ihanat ja suloiset Viiru-kissat! Kaikenlaista kivaa lumestakin voi väkertää. Potkurikuormasta muistuu mieleen omatkin potkurireissut hirmuista ylämäkeä, vielä pelottavampi alamäki oli sillä lentää.
    Kyllä on tylsyyttä tämäkin viikonloppu, oiskohan vielä alkaa jotain neulomaankin, vaikka en enää meinannut viitsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on tylsää kun koronan ja kovien pakkasten takia ei voi lähteä mihinkään. Onneksi nyt alkaa lämpenemään niin tarkenaa edes ulkoilla.

      Poista
  5. Kun avasin blogisi äsken, niin kuvat eivät heti auenneet, vaan näkyivät ohuina palkkeina pysy- ja vaakasuorassa. Ehdin just miettimään tuota viiru -otsikkoa ja noita palkkeja, kun alkoivat avautua ;D
    Vihreät pöksyt ja hattu ovat ihan piste iin päälle viirukkailla.
    Lumiukon pää näyttää ainakin vielä oikein hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumiukosta ei näy enää hiustupsuakaan. Meillä on kuulemma eniten lunta koko Suomessa ja kaikki on peittynyt paksuun kinokseen. Joka päivä saa lapioida portaan edustankin että pääsee postin hakemaan. Kohtahan se onneksi alkaa sulamaan ja pääsen vähemmällä hommalla.
      Ainakin minulla on bloggeri alkanut temppuilemaan. En tiedä temppuileeko muilla.

      Poista
  6. Ihanat Viirut <3 Onpa upea ukkeli teidän seinustalla. Täällä Espoossa on tänään tihkutellut vettä, joten kaikki muuttuu jääksi ja loskaksi.
    Nyt pitää kävellä varovaisesti ulkona. Ihanaa sunnuntaita sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä aina vaan sataa lunta ja sitä tulee tosi paljon. Tiellä ei meinaa päästä kulkemaan kun eivät ehdi auraamaan samaa tahtia kuin taivaalta sataa. Onneksi se kohtapuoleen mmuuttuu vedeksi ja alkaa sulamaan täälläkin ennenkuin me hukutaan kokonaan lumeen.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kai näille pitäis kohta ruveta suunnittelemaan sitä Pesosta.

      Poista
  8. Niin ihania nuo sinun Viirusi. Minullakin on juuri sama taktiikka: kun kaivelen sopivat langat esiin, niin neulon/virkkaan monta samanlaista putkeen. Nyt on käynnissä koiraputki :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankoja on niin paljon että siinähän se homma onkin ennen kuin ne oikeat löytyy. Samalla etsimisen vaivalla sitten tekee useammankin.

      Poista
  9. Voi sisko, että oot ahkera. Mä en saa aikaseksi muuta kuin tavallisia sukkia. Eikä just tällä hetkellä niitäkään. Viiru ja Pesonen on meillä suosikki-kirjasarja. Milloin teet semmoisen Pesosen❣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä sen Pesosenkin vielä teen jahka kerkiän . =)

      Poista
  10. Lunta tuiskuttaa täälläkin. Meillä on vuori keskellä pihaa. Yhtään Viirua ei ole näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sinulla taitaakin olla se oma Pesonen siellä. Minulta se puuttuu. ;)

      Poista
  11. Oi miten ihania Viiruja. Minullakin on joskus useampi työ kesken eikä yhtään häiritse voi tehdä sitä mitä huvittaa. Nyt tosin on vain yhdet sukat päättelemättä ja yhdet Anelmaiset tekeillä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän eri tilanteisiin olla sopivia aloituksia. Ei linja-autoon voi raahata mitään suurta peitontekelettä ja telkkaria katsoessa taas ei voi olla kovin tarkkuutta vaativa työ. Minulla on suuri kassi täynnä aloituksia ja sieltä nappaan aina ajankohtaan sopivan aloituksen. Ei pääse kyllästymäänkään mihinkään suuritöiseen.

      Poista
  12. Ihania Viiruja. Perheenlisäystä on syntynyt ihan roppakaupalla. Siinä on taas monta suuta ruokittavana, mutta eipä tarvitse hiiriä pelätä. Kyllä sitä lunta on tännekin tullut yllin kyllin ja vähän ylikin. Meidänkin lumiukko on hautunut lumeen. Välillä harjasin sen puhtaaksikin, mutta kohta se oli taas ihan yhtä pahasti hautautunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa kyllä lumentulo jo piisata. Tänään oli Matin päivä ja vanha kansa saanoo :" Jos Mattina pyryttää, niin sitten on Matinpäivän jälkeen 7 isoa pyryä ja joka isolla pyryllä 7 pienempää pyryä." Meillä ainakin aamupäivällä vielä satoi lunta.

      Poista
  13. Voihan viiru miten hienoja nuo viirut ovat. Housut erityisen kivan väriset näin kevääseen. Sait sitten kuntosalitkin ilmaiseksi kun näitä hyviä löytöjäkin teit. Hyvä päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikean väristä vihreää lankaa eei vaan meidän kaupoista löytynyt, mutta onneksi jotain jämiä oli omissa varastoissa.
      Kauppa on kaukana ja ison mäen takana, kyllä siinä on kuntosalia meikäläiselle ihan tarpeeksi. Vaikka naama olis jäässä, niin selkä on märkänä aina.

      Poista
  14. Täällä lasten kanssa ihailtiin sun virkkaamia Viiru-kissoja, IHANIA.
    Mistä olet ohjeen löytänyt?vai ihan omasta päästä.....

    VastaaPoista