maanantai 25. tammikuuta 2021

Sukat metsämiehelle


Piti saada pupusukat nuorelle metsästäjälle, mutta eihän niihin liian söpöä pupua passannut laittaa. Löytyikin netistä onneksi tämmöinen ihan tavallisen näköinen jänönen. Niin kuin usein sattuu, niin yksi kerä ei riittänyt ja seuraava olikin eri värjäyserää. Eron huomasin vasta päivänvalossa kun sukka oli jo valmis. Onneksi teen aina molempia sukkia yhtäaikaa, joten purin molemmista vain kärkiosan ja tein pari harmaata kerrosta väliin. Toivottavasti ei häiritse saajan silmää.


Pupu oli niin suojattoman näköinen yksistään, joten tein sille näreen sekä eteen että taakse, pääsee edes vähän piiloon. Kuviothan tein taas sillä suosimallani silmukoinnilla.

Ruokakauppaan pitäisi lähteä, mutta meillä ainakin on tiet niin loskassa ja taivaalta sataa räntää, että eipä tuonne viitsi pyöräpotkurilla lähteä rämpimään. Tuleepahan välillä tyhjennettyä pakastinta ja kuivaruokakaappia. Linnuille ja kissoille kyllä riittää ruokaa kaapeissa ja eiköhän sieltä jotain löydy itsellekin. 



 

28 kommenttia:

  1. onneksi :) näreet suojana.
    Kauniit,sukat:)
    oikialle mettämiehelle ei pienet väri-vivahteet...haittaa:)
    Pakastin/jääkaapin tyhjennys täälläkin käynnissä,
    Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa!Sinulle Sude 🤗🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai ne värierot siellä saappan sisässä haittaa, mutta omaan silmään ne ottaa.

      Poista
  2. Nyt on nuori metsämies saanut niin hienot pupuset, että tuskin raaskii metsälle lähteä moisissa. Aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa hän nyt heltyis ja jättäis ne puput rauhassa loikkimaan metsään.

      Poista
  3. Kauniit sukat ja parit kerrokset vain piristi terää 🤗
    Minä olen kerran kokeillut tuota päälle silmukointia ja hiki tippui. Miten ihmeessä onnistut niin hyvin 🤔❓
    Kiva kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin. Ollaan kuulolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lanka uhkaa loppua, niin on otettava käyttöön kikka kolmonen. ;)
      Uusia blogeja on aina kiva löytää seurattavaksi, ollaan vaan kuulolla.

      Poista
  4. Onpas kivat sukat metsästäjälle! Taisi olla sinulla niitä uusia 100g:n keriä, kun lanka loppui kesken sukkien. Minä ainakin kaipaan niitä 150g:sia. Mutta eijän nuo raidat mitään haittaa tuolla kärjessä, nehän ovat jopa muotia nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis puhuin Novitan 7veikasta.

      Poista
    2. Sehän on vain hyvä myyntikikka. Kun ei kerä enää riitä sukkiin niin on pakko ostaa kaksi kerää ja valmistaja kiittää. On vaan näköjään oltava tarkkana että tulee samaa värjäyserää.

      Poista
  5. Komiat on metsämiehen sukat. Tyhmiä nuo 100 gramman kerät Seiska Veikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samahan se on muissakin asioissa. Pienennetään pakkausta niin ei kukaan huomaa että samalla hinta nousee. Näin meitä huijataan =D

      Poista
  6. Yhdyn edellisiin kommentoijiin, että ne 7veikan 100 gramman kerät ovat turhauttavia ja että sukat ovat hienot. Jäniini ei ole onneksi yhtään sellainen lasten pupu. Ai että, mullahan kävi just sama juttu lankojen kanssa, että oli eri värjäyserää. Mulla tosin oli kirjava lanka, niin eroa ei helposti huomaa - paitsi minä itse, tietysti. Nuo raidat sopivat hyvin noihin sukkiin!
    (Ja edelleen kadehdin silmukointitaitoasi!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään lampunvalossa eroa huomannut ja sitten sain päivällä purkaa. Tein nuo raidat väliin niin sain saman kerän riittämään kärkeen asti, niin vähästä oli kiinni.

      Poista
  7. Tuli kyllä niin hienot sukat, että ei noista voi olla tykkäämättä.
    Ihanaa tammikuun viimeistä viikkoa sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkia on kyllä mukava tehdä samalla kun katsoo telkkaria.
      Minä en halua että tämä kuukausi loppuu ikinä, sillä edessä on hammaslääkäri heti helmikuun ekana päivänä. Vaikken enää niin kamalasti pelkää, niin en siltikään halua mennä sinne.

      Poista
  8. Komeat sukat! Harmaat lisäraidat ei haittaa yhtään, nehän ihan selvästi kuuluu sukkiin. Hyvä kun laitoit pupuille piilopaikatkin, ne on niin arkoja elukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan ruveta oikein urakalla hävittämään sukkalankojani näihin miesten suuriin sukkiin. Niille tuntuu olevan menekkiä kovastikin.

      Poista
  9. Sukkien puput ainakin pysyvät turvassa näreiden takana! Silmukointi on sellanen juttu, jota meikäläinen tekee vasta, jos ei muut konstit auta ;) Sulla menee luonnostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä kun tykkään silmukoinnista, mukavaa näpertelyä. Kirjoneule on se mihin minua ei saa yllytettyä

      Poista
  10. Miten ihmeellä saat ton silmukoinnin noin siistiksi ja nätiksi? En millään onnistu. Kivat pupusukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, minähän kastelen ja littaan sitten kuivumaan. Kyllä siinä silenee pahimmat kuprut.

      Poista
  11. Miten ihmeessä tuo silmukointi on noin tasaista! Mulla meni hermot kun yritin opetella. Kivat sukat😊-siskos-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeeksi paksu lanka ja löysät langanvedot niin tulee väkisinkin silosta. Minusta se on mukavaa puuhaa

      Poista
  12. Minulla taas virkkausinto on tällä hetkellä hakusessa, joten on ihan mukava neuloa sukkia välillä.

    VastaaPoista
  13. Superhienot sukat! Varmasti on metsämiehen mieleen. Omet taitava, sinulla on kaunis käsiala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet ei taida turhista krumeluureista välittää, mutta tämmöisiä on mukavampi tehdä.

      Poista
  14. Aivan ihanat sukat! Kumpa itse osaisi kunnolla neuloa!! :)

    VastaaPoista