maanantai 6. tammikuuta 2020

Minun kotini sisustus =D


Ihmiset laittelee nyt kuvia kotiensa sisustuksesta joten minä myös laitan kuvia pienestä kaksiostani. Yhtään en viitsinyt edes siivota tätä varten. =)

Olohuoneen nurkkaus, muutama lankalaatikko. Lankalaatikoita on kyllä enemmänkin pitkin huoneen seinustoja. Poika toi pari vuotta sitten valoilla olevan seinähyllyn jonka lupasi asentaa seuraavalla kerralla. Sitä kertaa odotellessa nököttää siinä valmiina seinää vasten.


Makkariin sain naapurilta vitriini ja kuinka ollakkaan se täyttyi langoilla. Korejakin on joka lähtöön ja tietnkin lankaa täynnä.


Toki noita lankoja käytänkin. Olkkarin vierassänky on virkkauksilla pedattu.  Luulisi noitten lankojen piisaavan, mutta aina puuttuu juuri se lanka jota tarvitsisin ja niinpä on lisää tilattava. 


Ja kun on lankoja, niin pitää olla myös ohjeita. Olen säilyttänyt vain ne lehdet joissa on vähintää yksi malli jonka teen "sitten joskus". Käsityökirjojakin on toinen hyllykkö täynnä, en raaski luopua yhdestäkään.


Tämä on asunnon paras kohta. Vanha pohjasta puhki oleva tuoli, mutta käsinojat juuri oikealla korkeudella, ei tule niskat kipeiksi neuloessa eikä virkatessa. Joulupukki toi siihen karvan että pysyy selkäkin lämpimänä.


Sauna, hmmmmm tosiaankin sauna. Kerran lämmitetty kahden vuoden aikana, joten toimii nykyään sekaisena varastona. Sinne on niin kätevä ruimasta tavaraa pois silmistä. Me ei olla tyttären kanssa mitään saunaihmisiä, joten joutaa väliaikavarastoksi ennen tavaran ulkokomeroon laittoa.

Tämmöinen se on minun kotini. Ei tosiaankaan sisustettu vieraitten silmiä varten, mutta minä itse viihdyn juurikin tämmöisessä. Lisänä tietenkin on vielä rakkaat kisumisut. On siinä perikunnalla  ihmettelemistä kun aikanaan alkavat kämppääni tyhjentämään =D =D =D 

31 kommenttia:

  1. Hiihih, kivasti on lankoja :D Mulla on yksi tuollainen laatikko tai ehkä kaksi. Liikana pidän sitäkin määrää :)
    Mutta sulla ei ole liikaa, kun kerran on säilytyspaikat ja hyvin mahtuvat.
    Ilmankos sulla niin hienoja töitä syntyykin kun on lankoja ja ohjeita paljon. Ideoita ja innostusta lisäksi.
    Multa puuttuu nuo kaikki, ilmankos joskus syntyy vain sukkia ja lapasia harvakseltaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei muuten löydy tilaa langoille niin heitetään jotain muuta menemään ;D Ohjeitakin olisi, mutta kun ei niitä tule koskaan tehtyä, omasta päästä on kivempi soveltaa.

      Poista
  2. Ihanat käsillätekijän sisustuskuvat! Ja ihanat lankavarastot! Noista syntyy taitavissa käsissäsi vaikka mitä upeaa - niin kuin nuo vierassängyn virkkauksetkin. Ihan uskomattoman kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun yksin asuu niin voi pitää kämppänsä semmoisena kuin itse tahtoo =)

      Poista
  3. Jokaisella saa olla omassa kodissaan juuri sitä mitä pitää tärkeänä, emmehän me vieraita varten sisusta :) Sulla on valtavasti lankoja! Mun pitäisi mennä kirppikselle katsomaan, jos löytäisi halpoja lankoja...en juurikaan uutena osta. Niin kaunis tuo päiväpeitto kuvioineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpiksiltä minäkin olen lankani hankkinuy ja paljon on purkulankoja. Kirpiksiltä löytää välillä hyviä neuleita joista saa purettua paljon lankaa. Esim. pitkissä kaulahuiveissakin on yllättävän pitkästi käyttökelpoista lankaa.

      Poista
  4. tutun näköistä sisustusta.minä olen päättänyt luopua jo lehdistä.nyt ovat kavrin sisustus kiusana heh heh.lankakaupassa ei saisi käydä eikä lankahyllyillä.kirppiksillä onneksi tai siis epäonneksi liian kalliita.konmarittajat juoskoon suolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykkää konmarittamisesta. Miksi pitäisi luopua kaikesta ihanasta. En voi kuvitellakaan että viihtyisin tyhjässä kokonaan valkoisessa kodissa.

      Poista
  5. Kävin uudenvuodenaattona konmarittamassa ystävän avioerohuushollia. Konmaritin osan roskiksiin pantavista leikkikaluista ja kirjoista meille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei voisi päästää tyhjentämään kenenkään kotia, kaikki siirtyisi vain meille.=) Hyvä että sinä pelastit edes osan leikkikaluista ja kirjoista.

      Poista
  6. Ja minä kun luulin, että mulla olisi paljon lankoja?! Tai no, onhan niitä, mutta ei todellakaan noin paljon. Mä niiiiin ymmärrän tuon, että AINA puuttuu joku tietty/tietyn värinen lanka! En ymmärrä, kuinka jotkut saavat pidettyä tilastoa langoista ja niiden määristä? Kulutushan olisi helppo kirjata grammoina jos olisi siihen sopiva vaaka.
    Vierassänky on todella houkuttelevan näköinen! Tyttäresi viihtyy siinä varmasti.
    Ps. Miten hännän paraneminen edistyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyksenä, että ei täällä Tupon luonakaan saunota saunassa... ;)

      Poista
    2. Häntä on alkanut paranemaan oikein hyvin, onneksi.
      Onhan noita lankoja eikä tässä edes kaikki. Paljon olen saanut, paljon ostanut kirppareilta ja paljon purkanut vanhoista neuleista. Harmi vaan ku suurin osa on erilaisia erikoislankoja joista on vaikea keksiä mitään. Nyt on pula tummanruskeasta Tenneseestä tai Muscatista apinoita varten ja niitähän ei enää saa mistään. Heti ostan kaikki jos vaan jossain silmään sattuu, olkoon vaikka kuinka paljon muita lankoja =D
      Mitäs suotta saunaa tyhjänä pitämään jos ei sitä kukaan käytä saunomiseen =D

      Poista
  7. Oi miten ihanan paljon lankoja sinulla on <3 Sanon samaa kuin sinä minulle, jokaisen kodin tulee näyttää asujaltaan ja olla siellä eläjälle mieleinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kotini ainakin näyttää juuri minunlaisekltani, paljon lankoja , kissoja ja muuta krääsää =)

      Poista
  8. Jokaisen koti on sellainen missä itse viihtyy...
    ..mutta juureton jos on ei löydä koskaan kotia,jota kodikseen sanois,,viisaat sanovat noin:))
    Ihanan paljon lankoja....ja niin kauniit sängyn peitot ja tyynyt.
    Ihana koti,ihana sinä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiseksi koti muuttuu kun yksin asuu ja hamstraa lankoja ;) Vaan väliäkö sillä kun itse täällä viihdyn. Kyllä minä nyt yritän vähentää näitä lankojani, mutta aina tulee joku työ johon on pakko ostaa uusia kun ei varastoistani tarpeellista löydykkään.

      Poista
  9. Naytampa kuvat isannalle kun han vaittaa etta minulla on paljon lankoja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytä vaan =D
      Tässä on lopputulos kun ei ole isäntää joka vähän katsoisi perään =D

      Poista
  10. Sinullahan on ihan oma lankakauppa, kauniisti hyllyillä lankaa ja kirjat sekä lehdet paikallaan. Tekevälle on tarpeen lanka ja muu materiaali, tietysti. Koti on asumista ja viihtymistä varten. Lanka lisää viihtyisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuota lankaa, mutta ei koskaan juuri sitä mitä tarvitsisi ;D

      Poista
  11. Olipa mielenkiintoinen ja virkistävä sisustusjuttu! =D Lankoja ei ole koskaan liikaa, teethän paljon tilaustöitäkin. Olet tosi taitava ja ahkera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta täällä on oikein kodikasta ja viihtyisää, mutta konmarittajat pyörtyisivät heti jo ulko.ovella =D

      Poista
  12. Tekijän koti. Kotini on linnani ja se on tosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti saa olla asujansa näköinen. Niitä "siistimpiä" ratkaisuja voi käydä ihailemassa vaikka huonekaluliikkeissä ;D

      Poista
  13. Hei tulin vierailulle ja suoraan kodin sydämeen. Nämä kuvat on kuin minun edesmenneen siskoni luota. Hänellä oli lankaa laatikoittain ja jätesäkkejä täynnä. Valmiita käsitöitä taas laatikossa ja sieltä sai lapset ja lapsenlapset valita kaikkea kivaa. Minullekkin tuli hänen jälkeensä kolme isoa muovilaatikkoa lankoja. Minua piristi tämä sinun postauksesi kummasti erilaisuudellaan. Tervetuloa vastavierailulle. Minulla on puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan myös käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöinen on entisen hippitytön koti =D On siinä suvulla ihmettelemistä aikanaan mihin pistävät kaikki nämä langat ja kaiken muun keräämäni roinan. =) Nythän näyttää taas tulevan muotiin värit sisustuksessa joten olen taas mukana sisustusmuodissa. Kävin lukemassa blogiasi ja siellä oli niin hienoja kukkaistutuksia.

      Poista
  14. Kiitos kun kutsuit vierailulle kotiisi! Ja varsinkin ihailemaan lankavarastoasi! ;) Totta on, ettei lankaa tunnu olevan koskaan tarpeeksi, aina haluaa lisää. Vaikka kuinka yrittäisi varastoaan pienentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minä en osta kirppareilta enkä alennusmyynneistä yhtään lankakerää jos en ole aivan varma että tarvitsen sitä johonkin. Vaikka olisi kuinka halpaa =D Eiköhän noita ole jo tarpeeksi loppu-iäkseni .

      Poista
  15. Vautsi vau...noin paljon ihania lankoja❤❤ Ja vieras-sängyllä kaunis peitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ne olisivatkin kaikki ihania, mutta osa on semmoista höttöä että vaikea keksiä mitään käyttöä. Poiskaan ei silti raaski heittää =D

      Poista