perjantai 3. toukokuuta 2019

Pahanmielen purkaus


Yleensä yritän kirjoitella vain mukavista asioista, mutta nyt on saatava purkaa mieltä jossakin. Huoli on nyt Maija-kissasta.

Kun muutimme tänne minulla ja eräällä naapurilla oli molemmilla vanha kissa joka oli tottunut liikkumaan vapaana. Yritin kyllä Maijasta sisäkissaa, mutta sehän karkasi ja pysyi teillä tietämättömillä 5 kuukautta. Enää en yritä.  Molemmat vanhukset pysyttelevät kiltisti omassa porraspielessä ja välillä hipsivät pihan poikki tarpeilleen läheiseen metsikköön. Tässä alueella maalla kun ei teitäkään ole lähellä  että tarvisisi pelätä kissojen auton alle jäämistä.

Vaan se on jollekin liikaa. Ensin tuli isännöitsijältä järjestyssäännöt kaikille asukkaille ja nyt henkilökohtaisesti minulle ja naapurille. Asunnoissa on monella koiria, joista osa haukkuu ja ulvoo jatkuvasti, mutta sehän ei häiritse ketään =(. En aio minäkään niistä valittaa, ei haittaa minua. Toista on nämä kaksi vanhaa kissaa, rumentavat koko maiseman.

Naapuri pahoitti niin mielensä, että vie kissansa lopetettavaksi. Minä en Maijaa tapata, on se niin rakas minulle. Jos tulee asunnosta häätö kissan takia, niin sitten tulee. Muutetaan sitten pois koko kylältä. Olen jo katsellut paikkoja mihin voisin muuttaa. Johonkin etelämmäksi, koska poika asuu Helsingissä ja tytärkin on hakenut sinne kouluun. Saas nähdä miten tässä vielä käy.



Onneksi Ahududusta ei ole samanlaisia huolia, vaan se on oppinut sisäkissaksi. Kovastihan sekin tahtoisi Maijan perässä ulos, mutta ei pääse kuin valjaissa. Vein Ahududun tässä sateella pihalle ja kiire sillä tuli takaisin sisälle. Eihän se passaa että hieno turkki kastuu =)

Niin pöljä kissamummo minä olen, että muutan vaikka kylältä yhden kissan takia, mutta elossa ne saavat olla niin kauan kuin terveenä hengissä pysytään. 

32 kommenttia:

  1. Olipa melkoinen valituksen syy isännöitsijältä! Sinuna hiukan vuodattaisin koira-asiaakin! Minua harmittaa tuollainen, ketä vanha kissa kiusaa - hyvä, että saa liikkua vanhaan malliin, ei siitä kenellekään pitäisi olla mitään haittaa! Mutta jos koiria ajatellaan...ei ajatella, ettei avaudu sanainen arkku liikaa, meilläpäin olisi vielä nuo hevoset... Voimia sinulle! Hyvä, että rakkailla kissoilla on paikka sydämessäsi vahvasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin saa kauppamatkalla pujotella hevosenkakkaroiden välistä kun ei viitsi pyörällä ihan päältäkään ajaa. Eiköhän kesäsateet huuhdo ne ojaan, toivottavasti. Olishan ne kyllä hyviä kukkapenkkiin jos vain viitsis kerätä =D

      Poista
  2. Ei todellakaan tunnu hyvältä naapurustolta. Joku siellä kovasti ärhentelee ja komentaa. Minusta ei ole mikään pieni syy muuttaa kissan vuoksi, päinvastoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin olevani hyvää pataa kaikkien naapureitteni kanssa, mutta joku onkin salaa kissojen vihaaja. Tulisi suoraan sanomaan minulle, se olisi paljon reilumpaa. Minä kun olen yrittänyt kaikille puhua, että koitan kerätä kaikki kissojen jätökset ja korvaan kyllä jos käyvät penkomassa kukkapenkkejä. Vaan ei näköjään auta, joku vaan vihaa kissoja eikä voi sietää niitä pihassa.

      Poista
  3. Onpa ikävää tuommonen yhteisö:((
    Mikä tämän päivän ihmisillä on ,Mitä helkkuria ne kissat häiritee,,voi Maija,tule pian kotia!!!
    Tiiätkös mun tekis mieli kirjoittaa *********,sen verran ottaa kaaliin,eläin rakas kun olen.
    Minä olen koira ihminen,ja tiedän miten koira voi räksyttää,,,ja se jos mikä ottaa pannuun,vaikka ei meiän koira kyllä hirmunen räksyttäjä oo,olenkin isännykselle sanonu,että koira EI SAA HÄIRIÄ HAUKKUMISELLAAN MUITA.
    MUTTA kiltti vanha kissa ,voi kun tulee ihan paha mieli Maijan puolesta.
    Nyt kun tuntuu tuo syke olevan mulla korkealla :))
    Kerron ihan pienen tarinan.
    Meillä oli ensimmäinen koira eli 10 vuotiaaksi.Hänelle tuli diabetis,minä olin hänen omaishoitaja/sattohoitaja,rakastan vieläkin sitä Tessu niin itkettää kun ajattelenkin.hoidin koirani paremmin ja pidin parempaa huolta kuin itsestäni,,Piikitin 2x pv.insuliiniä,verikoe otettiin,ja pissasta seurasin.Tessulla huononi näkö,aika pian kun diabetis todettiin.
    Niin eiköhän yks viisas naapuri ollu sitä mieltä että se pitää lopettaa kun on sokeritauti:(Sanoinkin :vietkö sinä lapsesi lopetetavaksi kun ne sairastuu.Niin siihen loppu jeesusteleminen meidän koirasta.Minä käytin koiraa kerran kuukaudessa lääkärissä.Anteeksi..nyt pulssini tais nousta liikaa:))ja taas kirjotin hullun pitkän tarinan:)))
    Olet kissojen -mamma:))Voimia sinulle:)
    (rakentava...:) keskustelu koirista.naapureiden ja isännöitsijä pas**** kanssa:)
    Ja se on Sude varma vaikka muutat mihin tahansa !! kissojen kanssa, ME EI SINUA JÄTETÄ:)))
    Hyvää viikonloppua,sinulle Sude!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän helpotti kun sain purkaa mieltäni edes kirjoittamalla tänne.
      Minullakin oli koira joka kuoli muutama vuosi sitten syöpään 13 vuoden iässä. Kyllä niin kaipaan Eetuani vieläkin. Eetu oli lempeä sekarotuinen suuri poika.

      Poista
  4. No voi harmi tuollainen "naapurisopu" :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki oli välillä ihan hyvin, kunnes naapurustoon muutti nuoripari jota kuulemma :"Tympäsee nuo pihalla irti juoksevat katit". Pienet on joillakin murheet jos naapurinmummojen kissat ottaa noin koville.

      Poista
  5. Voi että kun harmillista!! Silloin kun me muutettiin tähän ja oli edellinen koira, jonka mies halusi antaa olla vapaana pihassa, niin siitä tuli valituksia, vaikka ei se kellekkään mitään pahaa tehnyt... onneksi naapurit on nyt tutustuneet Elmoon hyvin, eikä siitä yleensä valiteta eikä kissoistakaan, kun niin maalla ollaan. Mutta tiedän omasta kokemuksesta , että se on ikävää ja vie tosiaan halun asua sellaisessa paikassa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tee meidän Maijakaan kenellekkään pahaa, mutta joku ei vaan voi sietää kissoja. Ottaa kai sitten mieluummin hiiriä ja rottia pihalleen. Entiseltä asuinpaikaltani ovat pyytäneet että tulisin takaisin kissoineni. Sinne kun on muodostunut lähtömme jälkeen paha rotta-ongelma =)

      Poista
  6. Sude!
    laitoin viestiä;) sähkikseen:))
    nyt paistaa aurinko,ja lumet saa kyytiä:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin ja vastasinkin :) Täällä vielä vähän ripsii lunta, mutta eiköhän se kohta herkene.

      Poista
  7. Vieläkö se sama meno siellä jatkuu? Voin sanoa, että se koirien haukkuminen on helvetistä kun sitä joutuu monta tuntia päivässä kuuntelemaan. Se on muuten asia, josta voi valittaa, että anna mennä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat asukkaat olen saanut puhuttua hyväksymään kissani, mutta kun tuli uusia niin heti lähti valitus. En viitsi pilata omaa elämääni riitelemällä naapureiden kanssa. Jos tulee lähtö, niin johan tästä joutaakin jonnekin muualle asumaan =) Toivon vaan että tilalleni tulee sitten jotain huumehörhöjä oikein äkäisen susikoiran kanssa, sen verran ilkeä olen kuitenkin =D

      Poista
  8. Tosi kurjaa tuollainen. Ymmärtäisi, jos Maijasta olisi jotain haittaa vaikka merkkailun vuoksi. Sä olet kyllä niin mukavan oloinen persoona, et varmasti saat nuoret typeryksetkin kännettyä kissaihmisiksi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten tässä käy. Olen nyt niin paljon paasannut kissani puolesta etten jaksa enää. Mieluummin jätän tämän "taistelutantereen".

      Poista
  9. Kyllä sitä on niin pikkuaivoisia ihmisiä! Helpolla on päässyt.jos ei elämässä nyt muuta murhetta ole kuin naapurien kissat! Hiiteen sellainen naapuri. Se sieltä sais muuttaa erakoksi johonkin kerrostaloyksiöön keskelle kaupunkia,että pihasta kulkisi autot ja raitsikat,niin ei ehkä olisi kisuleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Asuisivat semmoisessa paikassa missä ei taatusti olisi mitään elukoita. Kaupungin keskusta olisi oikein hyvä paikka semmoisille.

      Poista
  10. No voi miten ikävää. Tuommoinen stressaa ja vie voimia. Mistä noita toisten tunteista piittaamattomia oikein riittää. Itsekin sulattelen useampia vastaavia vaikkakin ihan erilaisia asioita, joten tässä samalla terapiaa myös minulle. Tiedän taloyhtiön jossa yhtä asukasta häiritsee jopa pihassa kasvava puu, ainut ilonaihe hietikko-nurmikko aavikolla. Se naapurin nuoripari tuskin kauaa viihtyy noin "villissä" pihapiirissä, joten yritä sinnitellä kunnes muuttavat.. Kaikkea hyvää sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo tutkinut asiaa. Ensin pitää tulla kirjallinen varoitus ja sen jälkeen vuokrasopimuksen irtisanominen. Siinä vaiheessa alan sitten kyselemään missä olisi mukava kylä asustaa =) Sen verran stressaa kuitenkin että veren sokeri-arvotkin huitelee korkeuksissa.

      Poista
  11. Aina on niitä joita toisten kissat häiritsee, älä sie välitä vaikka ymmärrän kyllä että suututta moinen pikkumaisuus. Anna Maijan kulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisessä asuinpaikassa piti kaataa kaikki pihapuut kun yhtä asukasta häiritsi harakoitten nauru. Pienet on joillakin murheet. Minä annan Maijan kulkea, ei sitä pysty sisälläkään pitämään. Naapurin vanha pariskunta vei kissansa lopetettavaksi ja se on minusta ihan liikaa vaadittu.

      Poista
  12. No huh, onko tarkempaa tietoa miten nämä kissat noita naapureia haittaa? Syökö ne linnut vai kaivelee kuoppia, noin esimerkiksi, vai mikä niissä haittaa.
    Kerron nyt omia kokemuksia. Ennen naapureissa oli useita kissoja, mun mies ei voinut niitä sietää,joku kammo ihan lapsuudestaan lähtien oli ollut. Hän ajeli kissat pois pihalta aina, ei muuta. Kissat kävi kakkimassa usein seinien vierille, kun siinä oli pehmyt hiekka. Sitten laitoin isoja pensaiden oksia, niin eivät käyneet. Sitten keväisin kissat pissiskeli ovenpieliin, jollain aineella sitten hankailin niitä hajuja pois. Ja hirveä mouru kuului kun olivat kissat"niissä" puuhissa. Kun mies sitten hävisi, niin ei ollut mulle kissoista haittaa, eikä ne mua pelänneet.
    Musta vaan tuntuu että kissat vaistoaa jos niitä vihaa ja hätistelee. Että on kyllä ikävää jos sellainen kissavihaaja muuttaa naapuriin. Muuttakoot muualle jos Niin kovasti kiusaa yksi tai kaksi kissaa liikkumassa pihassa.
    En kyllä alkaisi hävittämään kissoja naapurien takia.
    Minäkin ottaisin kissan, mutta kun vuokra-asunnoissa on monesti lemmikkien pitokielto tiedossa etukäteen, niin ei voi ottaa niitä. Eikä mitään lemmikkejä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vanhat kissat ovat ystäviä kekenään eivätkä tappele. Läheisessä metsikössä pyörivät myyriä jahtaamassa. Itse olen kierrelly useaan otteeseen pihapiirissä ja kerännyt lumen alta paljastuneet jätökset. Ympärillä on paljon omakotitaloja joitten kissat kulkevat meidän pihapiirissä, mutta meidän kissat saavat syyn kaikesta niskaansa. Ei nämä vanhat leikatut kissat merkkaile edes kenenkään ovenpieliä. Tuntuu jotenkin henkilökohtaiselta vihanpidolta vaikka kovasti olen yrittänyt kaikkien kanssa hyvissä väleissä olla. Toivottavasti tilanne tästä rauhoittuu. Osa asukkaista on kovin kuohuksissaan ja pitävät meidän kissojen puolia, mutta sehän riittää jos yksikin valittaa. Ei mahda mitään .

      Poista
  13. Jaksamista Sinulle ja reippaalle Maija-mirrille! Minäkään en kyllä rakkaasta mirristä luopuisi mokomien kateellisten naapureiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija on perheenjäsen. Eihän kukaan lapsiaankaan hävitä ihan vain naapureiden mieliksi =)

      Poista
  14. Kun kissa päästetään ulos vapaana, se itse altistuu vaaroille - kaikelle ulkoisesta väkivallasta rotanmyrkkyihin.
    Yhtä paha asia tähän on, että kissa on luonnostaa saalistaja - eli varsinkin nyt keväällä sen suuhun joutuvat kaikkien pieneläinten ja lintujen poikaset, kuin myös aikuiset yksilöt. Pystytkö tämän kanssa elämään?
    On edesvastuutonta päästää kissa ulos vapaana! Se vaan on tosiasia.
    Kissa voi kuljettaa ulkona myös valjaissa, jolloin mikään osapuoli ei kärsi.
    Suurinta eläintä kohtaa olevaa rakkautta on pitää sen elämä ja muiden elämä turvallisena.
    Eli ei kissaa ulos vapaana. Jos nämä perustelut eivät mene "jakeluun" niin se on silkka itsekkyyttä ja laiskuutta.
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä tuonkin ja toinen kissani kulkeekin vain valjaissa ulkona. Yli kymmenen vuotta vanhaa kissaa ei niin vaan opeteta sisäkissaksi. Viime keväänä yritin. Parin viikon huutamisen ja raapimisen jälkeen pääsi livahtamaan karkuun ja oli hukassa viisi kuukautta ennen kuin löysin vaikka etsiskelin pitkin kyliä jokseenkin joka päivä. Valjaisiin ei totu enää vaan heittäytyy makaamaan ja saattaa maata kyljellään tunti kausia. Asun maalla metsänreunassa eikä lähistöllä kulje muuta kuin pihatie, ei vaaraa jäädä auton alle. Koskaan ei ole tullut metsästä lintu suussa, ne jättää rauhaan. Sitäkin useammin löydän portailtani hiirien ja vesimyyrien jätteitä, sehän on kissan työtä. Kissa ei ole ainoa eläin joka pyydystää muita eläimiä. Esim. pihamme yllä kaartelevat kaksi haukkaa napsivat jatkuvasti pikkulintuja ruokintapaikalta. Ja onko se sitten ekologisempaa laittaa rotan- ja muita myrkkyjä luontoon, vai päästää kissa pyydystämään niitä. Kysympähän vaan. Kaupunkialueella irti oleva kissa on toki vaarassa, mutta täällä maalla tilanne on vähän toinen. Minusta mallia voitaisiin ottaa etelänmaista joissa kissoja rakastetaan ja ANNETAAN OLLA VAPAANA. Voisin jatkaa tätä kissojen vapauden puolustamista vaikka romaanin verran, mutta viisainta kai lopettaa tähän. Minun vanha kissani saa kulkea vapaana, olempahan sitten vaikka kuinka laiska ja itsekäs .:D

      Poista
    2. Enkä poista Sannan kommenttia, sillä eriävätkin mielipiteet ovat toki sallittuja ;D ;D

      Poista
    3. Hoh-hoijaa, näitä Sannoja kyllä piisaa.
      Eläimen vapauden riistäminen on itsekästä, sisällä kyhjöttäminen tai valjaissa ulkoilu ei ole kissalle millään muotoa lajityypillistä elämää, vaikka Sanna muuta koittaisi väittääkin.

      Poista
  15. Voi apua! Vaikka itselläni on sisäkissa, niin ei mua naapurin kissojen kulkemiset haittaa. Varjopuolina on se, että kerään keväällä kakat lumien sulettua ja välillä nyppii tietysti kun oma kissa ei pihalle kakkaa vaan naapureiden ja niitä kissoja on kuitenkin yhteensä neljä, mutta en oo koskaan niistä valittanut. Yksi välillä yöllä mouruaa mun talon kulmalla, mutta ei sekään mua liiemmin haittaa. Enempi mua haittaa naapureiden koirat jotka haukkuvat vähän väliä, siitäkään en kyllä ole valittanut. Mutta tuo, että pitäisi kissa lopettaa sen takia, että ei ole kaikkien mieleen, niin en ymmärrä. Mulle on yksi naapuri sanonut, että on eläinrääkkäystä pitää kissaa vaan sisällä, mutta kysyin siitä ihan eläinlääkäriltä, niin oli sitä mieltä, että jos kissa on pennusta asti ollut sisäkissa, niin ei kärsi vaikkei ulos pääsisi. Ja meillä kyllä pennusta alkaen niitä valjaita kokeiltiin, ei tottunut eikä suostunut niihin vaan rimpuili itsensä irti, että ei kaikki kissat niihinkään suostu/totu vaikka emäntä kuinka yrittäisi. Se on musta rääkkäystä jos väkisin laitetaan kissa valjaisiin ja harvemmin se edes onnistuu, osaavat ne peijakkaat niin taitavasti pistää hanttiin. Toivottavasti teille saadaan sinne joku järkevä sopu, ettei sen takia tarvitse kenenkään muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo pienempi on sisäkissa ja kulkee valjaissa, mutta eihän tuota kymmenvuotiasta enää pysty muuttamaan. Se kyllä kärsii jos ei ulos pääse vapaana liikkumaan. Olen keräillyt muittenkin kissojen kakat pihalta ettei pitäisi siitäkään olla valittamista. Vaan kaikille ei voi olla mieliksi vaikka kuinka yrittäisi.

      Poista