keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Tehtyjä lahjoja ja joulukalenteri 14-18


Ystäväni toi langat ja kysyi tekisinkö hänen mieskaverilleen Haisulisukat. Toki lupasin. Taiteilija-miehelle sopiikin tämmöiset vähän erikoisemmat sukat.
 Olen niin kiitollinen tästä ystävästä. Hän on aina valmis auttamaan joka asiassa, auttoi muutossa ja kuskaa minua autollaan milloin minnekin. Juttua meillä piisaa, vaikka ikä-eroa on 26 vuotta. Meillä molemmilla on sukujuuria Karjalasta, joten hiljaista hetkeä ei pääse syntymään. Varsinaisia pölöttäjiä molemmat ;) 


On mukamas niin kiirettä, ettei ehdi edes joulukalenterikuvia laittamaan. On jäänyt kommentoinnitkin toisten blogeihin tosi vähiin, mutta yritän parantaa tapani joulun jälkeen
 Nyt tulee varmaan juotua irtoteetä useamminkin, kun on kunnon sihti millä laittaa. Tuommoista minulla ei aikaisemmin ole ollutkaan. Kiitos. Namitkaan ei jää meillä kaappiin homehtumaan ja handmade nauhalle on varmasti käyttöä.


Ahududulla on ihailija, ystäväni 10 vuotias poika. Hän oli mukana jo pentua hakiessa ja jokaisella lääkärireissulla. Kotonaan vaan on allergiaa, joten omaa kissaa ei voi ottaa, mutta poika käy jokseeskin kerran viikossa leikkimässä Ahududun kanssa.  Niimpä tein hänelle oman varakissan kotiinsa. Elävästä mallista otin kuviot =)


Ahududua nauratti moinen feikkikissa. Tämäkö muka minun näköiseni ?


Lopulta hyväksyi kuitenkin kaverikseen ja kävivät yhdessä päiväunille.

20 kommenttia:

  1. ihanat sukat:)
    minä tulen aina iloiselle mielelle kun luen ihmisistä/ystävistä jotka todella auttavat ,ystävyys voi että se on tärkeä.
    Karjalais-naisten sukujuuri:)"juttua varmasti piisaa" :)
    Minäkin meidän naisten-ryhmästäolen saanut "nuoren -ystävän"saman verran ikäero kuin teidän ystävyydellä:)).Molemmat olemme joutuneet rajun kiusauksen kohteeksi.Ihana tyttö))
    Kauniin kissakaverin olet tehnyt,pikkupojalle:)
    Hyvää joulun odotusta,sinulle ja ihanalle...killille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyviä ystäviä ei joka oksalla kasvakkaan ja kun kohdalle osuu, niin sitä ystävyyttä kannattaa vaalia. Eikä siinä katsota ikää eikä rotua. Me tavattiin ystäväni kanssa yhteisessä harrastuksessa öljyvärimaalauksessa. Mukava kun minuakin käy joku välillä kotona moikkaamassa ja kuskaa autolla kun on menoa johonkin hankalan matkan päähän.
      Hyvää joulun odotusta sinullekin. Meillä Ahududu rikkoo tavaroita sitä mukaa kun yritän jotain esille laittaa =D Ompahan sitten vähemmän pois kerättävää.

      Poista
  2. Hauska kissa :) Ystävät on hyviä olemassa. Mukavan leppoisaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella pitäisi olla ainakin yksi hyvä ystävä, mutta eihän se niin mene valitettavasti. Liikaa on yksinäisiä ihmisiä.

      Poista
  3. Upeat Haisuli-sukat! Ja niin ovat nuo molemmat kissatkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin tehdä lisää näitä Haisuleita ja oikein ison kokoisia.

      Poista
  4. Siis nuo villasukat on ihan mahtavan hienot <3 Jos osaisin, tekisin itselleni Pikku Myy sukat.
    Sun kisu on ihan mahtava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täytyypä alkaakin miettiä miten tekisin ihan oman näköiseni Pikku Myy sukat.

      Poista
  5. Hauskat sukat. Hyvää joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minusta on mukava tehdä sukkiin aina jotain hassua.

      Poista
  6. Ystävyys ei katso ikää! Minullakin on ystävätär, joka on nuorempi kuin Poikani eikä sitä ikäeroa tule juuri koskaan ajateltua. Hienot sukat ja kiva kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on rikkaus kun on monen ikäisiä ystäviä. Minusta on hauskaa kun kylällä on muutama pikkupoika, jotka ovat alkaneet kavereikseni. Aina jutellaan ja pelleillään kun tavataan

      Poista
  7. Mahtavat sukat ja suloiset "kaverukset".
    Oikein mukavaa Joulua !!!

    VastaaPoista
  8. Ihanat haisulit. Ja tuo syötävän söpö Abupapa.

    VastaaPoista
  9. Haisuleita taidan tehdäkin pitkin vuotta niin on sitten seuraaviin joulumyyjäisiin viedä. Isoja kokoja 45-46, niitä ei näytä juuri kukaan tekevän ja kysyntää kyllä olisi.

    VastaaPoista
  10. Kyllä on niin näköinen kaveri eikä ole niin nirso ruualle :D Kauniisti ajattelit, kun teit oman kissan.
    Tänä iltana jännittää, miten tekemäsi sukat hämmästyttävät meillä saajiaan. Iloista, onnellista joulua sinulle ja läheisillesi mukaanlukien kissat : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika kuulemma nukkuu tekemäni apinan kanssa. Saas nähdä saako kissa nyt sen paikan =) Toivottavasti sukat ovat sopivan kokoisia. Oikein lämmintä ja mukavaa joulua sinne teille koko porukalle.

      Poista