perjantai 2. marraskuuta 2018

Pohjolan emäntä

                                             
                                            

Opiston maalauskurssi on kohta puolessa ja sain ensimmäisen työni valmiiksi. Tänä vuonna aiheeksi annettiin taas Kalevala ja koska se ei oikein innostanut minua, niin tekaisin sen heti alta pois. 

 Paremman innon puutteessa tein sitten Pohjolan emännän tekemään taikojaan seidan viereen. Empä ole kovinkaan tyytyväinen tähän työhöni. Saa kelvata, toivottavasti keväällä taas innostus maalaamiseen löytyy.


On nuo kissat vaan mainioita tapauksia. Kesällä talonmies otti pihasta vanhan pensaan pois ja mitä lie ainetta laittanut kantoon, mutta kissat ovat rakastaneet sitä. Varsinkin Maija on jaksanut kiehnätä itseään siihen , nuoleskellut ja pureskellut kannon tynkää.

 Eilen sitten joku naapuruston kolli osui paikalle ja ihastui myös kantoon. Ainakin puoli tuntia hieroi itseään siihen ja pureskeli sitä, selvästi oikein nautiskeli. Aamulla Maija lähti ulos ja syöksyi suoraan kannon luo. Huomasi heti että jotain on vialla, kiersi ja haisteli sitä, mutta ei alkanut ollenkaan tavallista kiehnäämistään. Lopulta hyppäsi kannon päälle ja pissasi siihen ja tuli pois.  Mitäs siihen sanot naapurin kolli =D

16 kommenttia:

  1. Hyvä Maija! Kannattaa pitää huolta omasta reviiristään. Palveluskunnalle kysymys: mitä vikaa Pohjolan emännässä muka on?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tylsä. Itse en tykkää kuin tuosta synkästä taivaasta.

      Poista
  2. Hienohan tuosta maalauksesta tuli.
    Hyvä Maija, pitää naisten puolia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija on viisas tyttö, sitä ei kollit pyörittele ;)

      Poista
  3. Kauniit värit tuossa taulussa on, luonnolliset, ruskan aikaan taivas on tuollainen. Hyvä Maija, järjestys olla pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä on kissoja myöten naistalous, eikä meidän reviirille ole kolleilla asiaa ;D

      Poista
  4. Tykkään taulun väreistä. Pohjolan akkaa muuten aika harvoin on kuvattu tauluissa, Väinämöistä vaan Gallen-Kallela ym maalanneet. Maisemamaalaus voisi olla sun laji, niin hieno tuo taivas ja tunturit. Maija on emännältään oppinut, miten miehiä käsitellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset väitti että Pohjolan emäntä olis vähän noita-akan näköinen, mutta kyllä hän minusta on komea vanha rouva. Onhan hänellä suuri valtakunta komenneltavana. Enkös olekkin hyvin Maijan koulinut ;D

      Poista
  5. -siskos- laittoi siis tuon anonyymin kommentin. Leppoisaa kekriä!

    VastaaPoista
  6. Taulu on hieno. Pidän väreistä!
    Mitähän siinä kannossa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä lie myrkkyä, mutta nyt se ainakin on väkevässä pissassa =D

      Poista
  7. No just, Maijan se kanto on, pysykööt kollit omilla pihoillaan!
    Siis toi taulu on huisin hieno! Kivasti oot hahmot laittanut ja kuvannut. Okei, ymmärrän että itselläsi on ollut odotuksia kuvan suhteen mutta näin katsojan silmään tuo on oikein mukava katseltava ja mielikuvitusta innoittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdeksatta vuotta jo opistossa maalailen, mutta tänä vuonna ei innostunut ole oikein syttynyt. Jospa se vielä siitä tulisi kevään kuluessa. Nyt olen enemmän innostunut käsitöistä.

      Poista
  8. Kanto on nyt Maijan omaisuutta. JES

    Ihanat värit tuossa maalauksessasi ja paljon paljon mystisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän minunkin vähän lirauttaa ovenpieleen. "Tämä on minun kämppä" ,hihihi.

      Poista