lauantai 25. elokuuta 2018

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku



Jos olisi kilpailu maailman rumimmasta täytekakusta, voittaisin sen kirkkaasti =)

On ollut tapana, että tyttären syntymäpäiväksi väsään jonkunlaisen täytekakun. Ajattelin tänä vuonna yllättää vaaleansinisellä kakulla....... niinhän minä ajattelin =D Kaupan valmiin kakkupohjan kostutin kauniin värisellä mustikkamehulla ja mitä sain aikaiseksi........harmaan kakun. Välissä kirsikkahilloa ja kermavaahtoa ja banaania. Päälle koristeeksi kirkkaanvärisiä suklaanappeja . No tietenkin ne alkoivat sulamaan heti ja lopputulos oli tämän näköinen. Olisittepa nähneet tytön ilmeen kun tarjosin kakkua. Onneksi ei ollut ketään vieraita tulossa kahville =D Loppujen lopuksi se oli kuitenkin ihan hyvän makuista ja kaikki tuli syötyä.


Turkissa tytär valikoi itselleen sukkalangat ja löysi erikoisen väristä, jollaista Suomesta ei saa. Minä päätin synttäreiksi neuloa sukat valmiiksi. Toisen sain valmiiksi ja toisenkin kantapäähän asti, kun huomasin että toisessa oli viisi silmukkaa enemmän kierroksella. Eihän siinä auttanut kuin purkaa, mutta ehdin silti tehdä valmiiksi kun oikein ahkeroin.



Oli niin ihanaa lankaa, että tätä tilaan joskus lisää. Tosi luistavaa neuloa, eikä sukkapariin mennyt kuin 82 gr. Tietenkin laitoin vyötteen talteen, niin hyvään talteen ettei sitä enää löydy. Arveltiin kuitenkin tytön kanssa että se taisi olla tätä, jonka kuvan löysin netistä.


Jääkaappimagneettitaidetta. Tarviiko sen aina olla niin tosikkomaista.

Reissun jälkeen tytölle iski kuume ja paha yskä. Kun hänet saatiin terveeksi, niin sama tauti iski minuun. Nyt olen kohta kaksi viikkoa yskinyt keuhkojani pihalle ja valvonut öitä. Eiköhän se kohta hellitä ja minäkin voin taas vetää suupieliä tällä lailla ylöspäin.




25 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Kakku on varmasti ollut hyvvää, eikä se ainakaan minun silmääni pahalta näytä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se tästä helpota kun pari viikkoa on jo räkinyt.

      Poista
  2. Pääasia on herkullinen maku :) Toipumista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuota vieraille olisi kuitenkaan kehdannut tarjoat =D

      Poista
  3. No ei kait nuista aineista saa pahaa kakkua aikaiseksikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se näkö, vaan se maku ;) Kaikki tuli kuitenkin syötyä kahteenpekkaan.

      Poista
  4. Maku on tärkeintä ja ajatus tietysti myös. Ihanat sukat sai tyttö lahjaksi.
    Paranemista nyt sinne sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku on kuin tekijänsä, vähän jo läsähtänyt ja värit haalistuneet ja harmaantuneet =)

      Poista
  5. Tärkeintä on sisäinen kauneus... Maku ja ajatus. Onnea tytölle ja paranemista sulle.
    Tulee mieleen Pikku Prinssistä... "Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaudella tehty kakku maistuu aina hyvältä vaikka olisi minkä näköinen =)

      Poista
  6. Ei ole väliä harmaudella, tärkeintä on maku. <3 Sukat on aivan ihanat. Aurinkoa uuteen viikkoon Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompahan ainakin kakku jonka muistaa pitkään =)

      Poista
  7. Maku ja ajatus minustakin on se tärkein asia.
    Sukat ovat kauniit. Paranemisia =))

    VastaaPoista
  8. Ai että mua nauratti tuo kakkukuva! Rehellisyyden nimissä ei voi kyllä sanoa, että olisi herkullisen näköinen, mutta jos maistui hyvältä, niin se on pääasia :) Ihana reissu tuo teidän Turkin reissu ollut ja olipa kiva kuulla tuosta Nako-langasta, että on hyvä sukkalanka! Itse ostin sitä kokeeksi kaksi kerää, mutta en ole vielä testannut. Tosi edullista oli kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minusta leipurimestariksi =D Nako-lankaa oli mukava neuloa, mutta kestääkö sukkina, sitä en vielä tiedä. Ihana Turkinreissuhan meillä oli ja ensi kesänä taas uudestaan.

      Poista
    2. Äläs nyt, tulihan se kakku syötyä, niin varmasti oli hyvää :) Kerrohan sitten käyttökokemuksia tuosta Nakosta, niin tiedän miten kestää kulutusta. Kai mustakin tuli nyt sitten jonkin sortin Turkin ystävä, vaikka en olisi ikinä uskonut ;)

      Poista
  9. Maku se on tärkein kakussa :) kauniit sukat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä vieraille kyllä olisi kehdannut tarjota, mutta minulle ja tytölle se kyllä maistui =)

      Poista
  10. Onko noi Ranskanpastilleja kakun yllä? Itse laitoin joskus ja ne todellakin värjäsivät kermavaahdon päällä. Komppaan muita, että 'maku ratkaisee'.
    Nätit sukat! Onnea tyttärelle!
    Pikaista paranemista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain vastaavia irtokarkkihyllystä =) Hyviä ne silti oli vaikka näyttivätkin rumilta.

      Poista
  11. Maku ratkaisee! Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän minäkin. Kaupan valmiit täytekakut ovat kyllä kauniita, mutta minusta ei ollenkaan hyvän makuisia.

      Poista
  12. Ihana väri! Olen tällainen musta-harmaa-valkoinen ihminen ja joskus säväytän viininpunaisella ja oranssilla. Harmaan eri sävyt on mieleen vai onko nuo itseasiassa siniset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelempa sinullekin sitten mustikkamehulla kostutettua kakkua. Saa tämmöisen valmiiksi homehtuneen näköisen =D

      Poista