torstai 3. toukokuuta 2018

Olipa kerran sauna


Minulla ei ole koskaan ollut omaa saunaa, mutta nyt se on uudessa kodissani. Niin pieni ja soma, juuri sopivan kokoinen kahdelle saunojalle. Kovasti on jo varoiteltu, että sitä ei sitten kannata käyttää varastona =)


Vaan kuinkas sitten kävikään =D Johonkinhan nuo nyssykät ja pussukat täytyi ängetä ennen kuin saan huonekalut kämppääni. Poika tulee onneksi Helsingistä asti viemään isommat tavarat. Muutossa auttanut ystäväni kauhistui ja sanoi että hän tulee tyhjentämään saunani. Sitten kuulemma pidetään tupaantulijaiset saunomisen kera. Sehän minulle vallan  passaa. Vielä viikon verran ramppaan kassieni kanssa kahden kodin väliä, mutta sitten pitäisi olla vanha koti tyhjänä. Huhuh, koville ottaa kipeitten polvieni kanssa.

29 kommenttia:

  1. Sauna joutaa hyvin varastoksi. Niin meilläkin. Mutta kivat tuparit voi silti viettää. Onnea uuteen kotiin. Vaikka kissaraukat ei pääse hiirestämään. On se varmasti tosi hankalaa kun ovat tottuneet vapauteen. Ulkotarha voisi olla yksi ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tytär ei kävisi niin usein yökylässä, niin antaisin saunan ollakin varastona. Tytöllä ei ole saunomismahdollisuutta omassa asunnossaan, joten tykkää saunoa äidin luona.

      Poista
  2. Sauna on kyllä kivampi kylpemiseen :) Ystäväni, jotka muuttivat lähikylälle, tekivät saunasta väliaikaisen varaston, aina vain tavarat ovat siellä. Onneksi minun luonani voi joskus käydä saunomassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kyllä vakaa aikomus päästä juhannussaunaa, onhan siihen onneksi vielä aikaa =)

      Poista
  3. Meillä sauna on käytössä ainakin kerran viikossa, muina aikoina on käytössä pyykin kuivauksessa.
    Onnea uuteen kotiin!
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni en viitsi saunaa lämmitellä, mutta tyttären kanssa voisin kahdestaan käydäkin. Kunhan nyt ensin löydetään paikka kaikelle tuolle roinalle =)

      Poista
  4. Sisko säilyttää saunassaan poikansa sukelluskamppeita ja golfbagia ;) Meillä saunassa majailee tonttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojan perheessä saunassa säilytetään hevosten loimia sun muita tarvikkeita =) Näinköhän se minulla muuttuu lanka-ja tauluvarastoksi =)

      Poista
  5. Pidä nyt huoli ettei kiuas vahingossa mene päälle ja palamaan saunasi.
    Mulla on sauna vaatehuoneena kun tässä asunnossa on vain yksi kaappi johonka ei vaattee ja tavarat mahdu eikä tietenkään henkarivaatteet. Sulakkeet oon laittanut pois päältä ja vielä teipin kiukaan kyljen kytkimeen ettei vaan tule vahinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, empä tullut ajatelleeksikaan. Täytyykin tarkistaa tilanne heti.

      Poista
  6. Onnea saunasta! Sauna on ihan kiva olemassa, vaikka minäkin huomaan, että jos mies on viikonlopun poissa, niin ei aina tule lauantai saunassa käytyä, se siirtyy sitten maanantaihin, että voidaan yhdessä käydä :) Yleensä käydään kaksi kertaa viikossa.

    VastaaPoista
  7. Minä en niin saunasta välitä, mutta tytär tykkää sitäkin enemmän. Ainakin hänen käydessään täytyy varmaan sauna panna lämpiämään joka kerta.

    VastaaPoista
  8. Onnea uuteen kotiin ja mukavia saunomis hetkiä sekä tupareita =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan tuon saunan nyt sais ensin tyhjäksi =D =D

      Poista
  9. Sauna on kyllä kiva! Tsemppiä kovasti tuohon muuttoon on siinä hommaa ja Onnea uuteen kotiin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä koville ottaa kun jalat ei tahdo kestää mukana. Toisesta on polvi sökönä ja toisen kantapäässä on luupiikki. Vaan pakko mikä pakko, ei auta valittaa ;)

      Poista
  10. Ihanaa, että sait vihdoin oman saunan! Kyllä se siitä tyhjenee. Hyvä, että saat apuja, ettei oma terveys ihan mene muutossa. Raskasta sen on.
    Minä pidin tuparit ja pojan appi sitten tietysti kurkisti saunaan ja siellä oli romppeita. Kyllä hävetti :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän saada saunan tyhjäksi juhannukseen mennessä ja kämpän kuntoon jouluun mennessä =) Mikäs kiire siinä enää sitten on kunhan saan tämän vanhan tyhjäksi. Tällä hetkellä olen "kahden asunnon loukussa", sillä kehtasivat ottaa vuokraa tästä vanhastakin vielä viimeiseen asti, vaikka on purkuun menossa ja sama vuokranantaja. Rahastuksen makua minusta. Vaan eiköhän se tästä suttaannu, vaikka tällä hetkellä on kyllä aika toivoton olo näitten romujen kanssa.

      Poista
  11. Onnea uuteen kotiin.
    Meillä sauna lämpiää joka ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä milloin meillä lämpiää ensimmäisen kerran. Vielä on kattoon asti täynnä roinaa =)

      Poista
  12. Hauska, meilläkin sauna toimii lähinnä varastona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne mahtuukin tosi paljon tavaraa, mutta olishan se ihan mukava joskus käyttää oikeaankin tarkoitukseen =)

      Poista
  13. Onnea onnea uudelle kodille ja toivottavasti saat nuo kimpsut varastoon, niin pääsette löylyttelemään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä asunnossa on aika iso ulkovarasto, mutta sekin alkaa kyllä jo täyttymään. Pitänee jatkaa edelleenkin tavaran poisraivausta ;)

      Poista
  14. Hauska lukea kuulumisia. Mulla on muutto myös edessä, enkä voi rampata asuntojen väliä, kun aion muuttaa 400 km:n päähän :D
    Epätoivoinen on tilanne kun koettaa hävittää kaikki ne tavarat mitä ei itse tarvitse, kun vielä miehen tavaroita on niin kamalasti. Loputonta on.
    Meillä ei sauna ole ollut varastona, kun mies saunoi joka päivä.Minä en silloin siitä välittänyt. Nyt yksin sitten olen kyllä saunonut noin joka toinen päivä. Iteki ihmettelen miten mieli muuttuu.
    Tsemppiä ja jaksamista muutto- ja järjestelypuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en välitä saunomisesta, mutta tytär tykkää, joten kai tuo on joku päivä tyhjäksi saatava.

      Poista
  15. Onnea uuteen kotiin! Ja saunaan..!
    Meilläkin sauna toimii varastona ja on tupaten täynnä KAIKKEA. Monena jouluna se tyhjennettiin ja pestiin. Sitten saunottiin säännöllisesti jonnekin helmikuun loppuun kunnes taas täyttyi tavaroista...
    Tsemppiä ja pikaista toipumista kipujen suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun saunalle taitaa käydä samoin. Jouluksi tyhjenee ja muu aika varastona =D Nyt on muutto onneksi voitonpuolella.

      Poista
  16. Exciting and interesting article.   saunajournal.com

    VastaaPoista