keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Joulukuu on punainen


Vuosi väriterapiaa haasteessa joulukuun värini on punainen. Ihan luonnollista siis tehdä punahousuinen tonttu, vaikkei housut kuvassa oikein näykkään.  Tonttujen seurassa usein liikkuu myös harmaaraidallinen kissa, niin myös tämän tontun kanssa. Meilläkin kuuluu öisin salaperäistä sipsutusta, enkä tiedä oikein onko se tonttu vai kissa joka siellä hiippailee.


Iloisen väriset joulusukkani lähtivät jo, joten täytyi tehdä uudet. Raitalankaa onneksi vielä oli, mutta punaista jouduin jo jatkamaan vähän eripunaisella. Taitaa raitalangasta tulla vielä kolmannetkin sukat, kunhan joudan tekemään.


Miesten sukat ovat usein niin tylsiä, minä yritin tehdä niihin vähän jujua. Siilikuvion löysin netistä ja olen silmukoinut sen jälkikäteen. Onneksi tein tuon harmaan raidan, sillä ruskea lanka ei olisikaan ihan riittänyt näin isoihin sukkiin.


Lasten pienet peruslapaset olivat myös niin tylsät, että tuunasin niitä vähän. Valmiiseen lapaseen ompelin päälle hapsulankaneuletta ja silmät ja nenän.Kylläpä tulikin ruman väriset. Jospa ne nyt kuitenkin olis vähän kivemmat. Uusi Peppikin syntyi siinä sivussa.


Kirpparilta on löytynyt muutamalla eurolla tämä oiva Joulupukki, jolla on 24 taskua takissaan. Pitihän se ostaa joulukalenteriksi, kun lapsi on vasta 27v. =) Nyt on joka taskuun tungettuna jotain pientä ja odotan vain että lapsi tulisi avaamaan kalenteriaan. Sain minäkin häneltä suklaakalenterin, joten molemmilla on oma.

16 kommenttia:

  1. Voi kyllä sinä oletkin taas ahkeroinut. Nuo miesten siilisukat ovat aivan yliveto komeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän miehillekin jotain kivaa keksiä sukkiin ;)

      Poista
  2. Ihania töitä jok`ikinen. Taitaa sitä sipsutusta ja rapinaa kuulua täälläkin ( ainakin välillä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kuuluu kyllä enemmän kilinää ja kalinaa ja välillä yökkäilyä. Silloin onkin noustava ylös siivoomaan hiiren raadon jätöksiä lattialta. Yöks =(

      Poista
  3. Oi miten upeita töitä, että sinä olet taitava:)♥ Oikein hyvää itsenäisyyspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenhan minä muutaman kymmenen vuotta harjoitellut, joten kyllä jotain pitäis ruveta syntymäänkin =)

      Poista
  4. Hienoja sukkia, mukavat lapaset ja suloisia virkkauksia. Teillä varmasn rapisee ahkerasti, kun houkuttelit sen tontun teille asumaan :).

    Hyvää sinivalkoista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tönttu sais vielä opetella aukomaan kissoille ovea, ettei minun tarvitsisi joka kerta nousta itse ylös.

      Poista
  5. Ihanan punaista joulukuuta sinulle ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin perinteisesti joulu aina punainen. Jouluksi vaihdetaan punaiset matotkin lattialle =)

      Poista
  6. Tonttumuori pajassansa näyttää olleen kovin ahkerana. Eipä ihme, että sipsutusta kuuluu, kun pirtissä pilkistelevät tontut, kissat ja Pepit. Mukavaa Itsenäisyyspäivän iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun se tonttumuori tekis muutakin kuin vain istuis käsitöitä näpräämässä. Vaikka onhan se paljon mukavampaa kuin esim. siivoominen ;)

      Poista
  7. Oletpa taas tehnyt ihanuuksia roppakaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm, kiitoksia. "Tämä ei ole ahkeruutta, vaan pakkomielle" =)

      Poista
  8. Ihania juttuja kaikki. Nuo miesten sukat on niin hauskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän miestensukkienkaan tarvitse aina olla niin tylsän näköiset ;)

      Poista