keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Hyvää Pääsiäistä ♥


Löysin kirpparilta joku aika sitten niin suloisen munaruukun parilla eurolla, etten voinut vastustaa kiusausta ostaa sitä. Laitoin siihen vesilasissa koivun oksia neljä päivää sitten ja nyt on silmut jo puhjenneet. Pääsiäiseksi ehtivät hyvin hiirenkorvalle. Pääsiäisverhot ovat sieltä kaukaa lapsuudestani :)


Välillä oli jo niin kesäisen lämmintä ja Mausu teki itselleen pesän. Mikäs siinä on makoillessa kun multa on pehmeää ja aurinko lämmittää. Eilen olikin sitten taas lunta niin että hiihtämään olisi päässyt. Normaali Suomen kevät.


Minä ole nyhjöttänyt sisällä ja virkkaillut apinoita koukku sauhuten. Sain lisää lankaa, joten nyt on taas mistä virkata, ihanaa. Tavoitteena olis 20 apinaa ja 10 Peppiä ennen toukokuun loppua. Kiirettähän se pitää, mutta ihan  mukavaa kiirettä.



Kun tytär ei ole kotona, pitää kissat hänelle sänkyä varattuna. Siihen ei  muilla ole asiaa ;) Mummokissakin on taas piristynyt, vaikka syksyllä luulin ettei talven yli selviä.

Minulta tilttasi tämä kone välillä enkä päässyt nettiin ollenkaan. Vaan kun aikani rämpsyttelin ja näpyttelin ja klikkailin mistä sattuu, niin johan alkoi taas pelittämään. Olin tosi ylpeä itsestäni ja olen taputellut itseäni olkapäille: "Olen minä vaan aika taitava koneenkorjaaja, oikea nörtti". =D =D 

40 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäistä sinulle myös :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää pääsiäistä Sude ja kisuille myös! Meillä koiralla vähän ripuli, on jo kolme kertaa käynyt isolla tarpeella, tai siis minä olen sen käyttänyt. Peruin lauluharkatkin sen takia, kun mieskään ei ole kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ei passaa jättää ripuloivaa koiraa yksin. Ei muuten tiedä mikä ylläri kotona odottaa ;)

      Poista
  3. Hyvää pääsiäistä myös sinne. Ruukkuhan on aivan yliveto pääsiäiskukkasille.

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää pääsiäistä! Minulla meni ompelukone rikki, yli neljäkymmentä vuotta oli ihan ok...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun koneeni pölyttyy joutilaana nurkassa, mitä nyt naapuri välillä lainaa ja putsaa paksuimmat villakoirat pois =)

      Poista
  5. Kyllä siellä tosiaan tuo virkkuukoukku saa sauhuta, jos noin monta apinaa ja Peppiä meinaat tehdä.
    Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle Sude!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne tehtävä, kun kerta olen luvannut. Eikä ole edes mitenkään epämieluisaa hommaa ;)

      Poista
  6. Soma munamaljakko oksineen tuo kauniisti pääsiäistä kotiin. Kyllä on kauniita virkattuja apinoita rivissä. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein olen tyytyväinen ostokseeni. Raaskiiko sitä edes pääsiäisen jälkeen piiloon laittaakkaan =)

      Poista
  7. Kiva nähdä sun kissat samassa kuvassa:)
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin nekin yhtä-aikaa ovat sisällä nukkumassa, mutta joskus kuitenkin ja silloin on kuva otettava .

      Poista
  8. Iloista pääsiäistä! Ihnasti kissat samalla sängyllä; siihen sekaan on ihmisen enää vaikea mahduttaa itseään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö tuli kotona käymään nyt pääsiäisenä ja kissat muuttivat minun sänkyyni =) Kyllä sopu sijaa antaa =)

      Poista
  9. Hauskoja kukkasia kasvaa ruukuissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, lämpiminä päivinä ruukuissa voi kasvaa vaikka kissoja =)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Meillä vietettin Pyjama-perjantai ja hyvin sujui :)

      Poista
  11. Ihana postaus teiltäkin. Keltaiset kukat ja lemmikit järjestyksessä. Olin juuri lisännyt omaan blogiini samat aiheet, nauratti oikein eli Hyvää pääsiäistä myös koko teidän lutuunalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia minulla on vähemmän, mutta kissoja enemmän kuin sinulla ;D Kissat vietti pääsiäistä "nautiskelemalla" matolääkityksen. Selvisin eka kertaa ilman yhtään haavaa.

      Poista
  12. Munankuoriruukku on sopivan humoristinen! Hyvää pääsiäistä sinulle ja kisuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se on niin kauniskin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hyvää pääsiäistä sinullekin.

      Poista
  13. Ihastuttava munaruukku koivuniksineen! Kivasti oksat jo viheriöi. Tuo Mausu on näköjään keksinyt mukavan nukkumapaikan,eikäpä näytä toisillakaan ainakaan huonompi olevan. Sinä siellä koukkusi kanssa olet ollut ahkerana ja kyllä toukokuun loppuun kiirusta pitää,sillä niin paljon on noissa näpertelyjäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halpoja "kukkia" ojanpientareelta =)
      Kyllähän noita apinoita virkkaisi vaikka kuinka, kun joku toinen ompelisi osat yhteen. Siinä se suurin ja ikävin osuus onkin.

      Poista
  14. Ihana mummokisu kun on piristynyt <3 Sydämellistä pääsiäistä kisuille ja sinulle ihana Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummokissa on tällä hetkellä niin suuttunut minulle, kun tungin matolääkkeen väkisin sen kurkusta alas. Toiset eivät olleet moksiskaan :) Pääsiäinen on mennyt niin mukavasti yöpaidassa löhötessä =)

      Poista
  15. Kiva nähdä kuvia kissoistasi ja Mausun pesä on vallan mainio : ) Tietokoneiden kanssa on pakko yrittää olla oma-aloitteinen ja rohkea, kun sitä vikaa tulee niin usein.
    Jääkarhutaulusi sitten! Nyt kyllä tuntuu, että sanat ei enää riitä ilmaisemaan, kuinka upea se on. Toivotaan sinne näyttelyyn paljon väkeä!

    VastaaPoista
  16. Uskalsin räplätä itse konetta, kun laskin että korjaajan tulo maksaisi enemmän kuin halpa uusi tietokone =) Meille kun ottavat jo niin suuren matkakorvauksen.
    Kissojen kuvassa näkyy se komentoketjukin, mummokissa on tässäkin korkeimmalla niin kuin aina.
    Karhutaulu on rakkaudenosoitus tytölleni. Voihan sen näinkin kertoa :)

    VastaaPoista
  17. Hyvää Pääsiäistä täältä saaresta. Ihania kukkaruukkuja sulla :) Kyllä hienoin on tuo tuolinaluskukka, vaikka kirpparilöytökin kiva. Apit ihania niinkuin aina. Arvaas - kun koko talven olen sitä lunta kaipaillut, niin nyt tupruttaa nin, ettei vastarantaa näy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kasvatetaan ruukuissa kissojakin ;D
      Meilläkin tuli välillä oikein hiihtokelit, mutta onneksi ovat jo sulaneet pois.

      Poista
  18. Iloista pääsiäistä!

    Ihania apinoita olet taas virkkaillut :).

    VastaaPoista
  19. Ihania petin lämmittimiä.
    Muista välillä huilailla sitä koukkukättä. Ihania sinun virkkaukset....

    VastaaPoista
  20. Meillä ei tarvita sähköisiä petinlämmittimiä, kun on näitä ekologisia =)

    VastaaPoista
  21. Aivan mahtavia nuo apinat! Ja toivottavasti pääsee jääkarhutaulukin seinälle paraatipaikalle, niin upea on sekin!
    Terkuin Soikku, Oivalluksia aidanreunalta -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä tulla kurkkimaan blogiasi, kun kuulostaa ihan vieraalta nimeltä vielä =)

      Poista