sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Valmista tulee


Nyt näitä alkaa pikkuhiljaa valmistumaankin. Osien yhteen ompelu on niin tylsää työtä, että mieluummin tulee vain aloitettua aina uusia ja uusia. Puolivalmiita piisaa kyllä vieläkin. Yritän edes suurimman osan saada viimeisteltyä ennen joulua =)

Eräs ystäväni halusi poikakaverilleen musta-asusteisen apinan ja saamansa pitää. Ei siitä ihan niin synkkä tullutkaan kuin pelkäsin. Tonttuja pitää yrittää tehdä lisää joulumyyjäisiin, sillä tonttulankoja minulla on paljon hävitettäväksi.

-----
Lintulaudallani on vieraillut kaksi sinitiaista, mutta eipä ole enää kuin yksi =(. Maija-kehveli keksi mistä pääsee hyppäämään laudanpäälle ja ehti napata toisen. Sapiskaa sai ja lintu haudattiin kukkapenkkiin, en antanut syödä. Nyt on lintulauta siirretty uuteen paikkaan. Saas nähdä kauanko tintit saa siinä ruokailla rauhassa. Hyvin näyttää talitanko ja siemenet maittavan. Pihassa pyörii myös pari oravanpoikasta. Pelkään kovasti niiden hengen puolesta, sillä Maijalla on kova saalistuvietti, ei sille mitään mahda.

Pitäisi lähteä ruokakaupalle, mutta vähän hirvittää. Kävellä ei jaksa ja pyörällä ei taida päästä kun on niin paksusti tullut lunta. Ei kuitenkaan tarpeeksi potkukelkkaa varten. Tämmöisillä keleillä toivoisi omistavansa auton.

34 kommenttia:

  1. Aivan ihania olet taas tehnyt. Apinat edelleen mun suosikkeja :)
    Autoa tosiaan tällaisina päivinä kaipaa kovasti.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava tämmöisiä on tehdäkkin, apinassa vaan on niin paljon ommeltavaa että välillä tympäsee =)

      Poista
  2. Nää sun amigurumit on niin hienoja! Itsekin jo 8 vuotta näitä virkkanneena totean saman, että se virkkaaminen on se kivoin juttu ja yhdistäminen ei. Sitä on niin tarkka että jos se käsi tai korva ei ole oikeella paikalla, niin se irrotetaan ja laitetaan uudelleen oikeaan paikkaan.
    Nimim. Sinisonic

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monesti olen minäkin purkanut ja ommellut uudestaan =) Varsinkin häntä tahtoo lipsahtaa väärään paikkaan. Minulla kun ei ole ohjeitakaan, niin monesti joutuu purkamaankin virkkauksia, mutta silti on kivempi tehdä ilman ohjetta.

      Poista
  3. Jossain vaiheessa sinun pitää varmaan keksiä jokin konsti, jolla saat ostokset näppärämmin, ettei tarvitse itse hakea.
    Kuule, tänne lennähti matolla kolme kaverusta ja otin ne iloisena vastaan : )
    Surullinen olen mummokissan tilanteesta, mutta en voinut olla nauramatta kuopankaivajan lipsahdukselle : D Maija saa olla Maija ja jos herkkupala on lähettyvillä ei kai sitä voi olla nappaamatta. Näin se vaan valitettavasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee vaan ruveta harrastamaan enemmän kävelyä, ei se tekis yhtään pahaa minun linjoilleni =)Onhan minulla onneksi se pyörillä varustettu kauppakassi, ettei tarvi sentään kantaa mitään, sen kun kiskoo perässään.
      Vielä jaksaa mummokissa pyydystää hiiriä, joten ei kai vielä ihan viimesiään vetele =)

      Poista
  4. Jälleen niin upeita hahmoja, nämä ja aiemmin postatutkin, kaikki ovat niin ilmeikkäitä ja ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin joulunalla on mukava kun saa tehdä tonttujakin =) Onneksi noita menee kaupaksikin, etteivät ihan valtaa kotiani =)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos. Saahan noista jonkunlaista pukin kontin täytettä =)

      Poista
  6. Voi että teet ihanaa porukkaa noihin istuviin rivistöihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti vaan kaikki muu homma jää tekemättä, kun minä vaan istun ja virkkaan =) Pitäisköhän ryhdistäytyä ja ruveta pikkuhiljaa etsimään talvivaatteita esille =)

      Poista
  7. Ihana veitikkajoukko =)) Minäkään en oikein pidä tuosta kokoomisesta.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noitten kokoominen on yhtä tylsää kuin sukkien lankojen päättely. Vaan joskushan sekin on tehtävä =)

      Poista
  8. EIkös se ol ekissan tehtävä saalistaa? Ja tintin tehtävä olla saaliina? Vai oonks mää liian brutaali?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon halvemmaksihan se minulle tulisi, jos nuo etsis itse ruokansa pihalta. Naapurit vaan tahtoo motkottaa, varsinkin lintuja kyttäävästä Maijasta.

      Poista
  9. Auto on kyllä hyvä olemassa. Raskasta on roudata eväitä pelkällä jalka- ja käsipelillä.
    Maija onkin kunnon kissa ja kissalla on kissan vaistot. Anna Maijan juhlia tinteillä, oppivat tintitkin varomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdenlaista luonnon kiertokulkua. Ensin minä syötän tinttejä ja sitten tintit ravitsee Maijaa =) Hyihyi, pois se ajatus minusta =D Nyt on kuitenkin lintulauta semmoisessa paikassa, että Maijakin joutuu miettimään pari kertaa ennenkuin hyppää =)

      Poista
  10. Kokoaminen on vähän sama kuin päättely, ei maittaisi ei sitten niin millään..
    Kissojen metsästysvietille ei mitään voi. Kyllä meidän pihassa linnut osaa väistää, ainoastaan jos on huonokuntoinen, kissat saattaa ottaa kiinni. Mutta harvoin ne kyllä lintuja, hiiret taitaa olla helpompia, vaikka meidän kateilla onkin kulkuset kaulassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin aikaisemmin oli kulkuset kissoilla kaulassa, mutta minne lie hävinneet. Pelkäsin aina että jäävät johonkin oksaan kiinni puissa kiivetessään, siksi en enää ole laittanut. Nämä kun liikkuvat aika paljon vapaina läheisessä metsikössä.

      Poista
  11. Ihania olet taas tehnyt. Tuo tonttu on tosi kiva. Voi että Maijaa kaivattaisiin meillä. Ullakolta olen näpeillä pyydystänyt 15 hiirtä! Sitten heitin hiiret aidan taakse, mistä ilmeisesti kettu löytänyt ne herkkupaistit. Karkki pitää melkoista meteliä aamuisin kun ketun haju leijuu nenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän laittaa rahoiksi ja ruveta vuokraamaan noita mun kissoja =) Varsinki mummokissa saattaa pyydystää kymmenenkin hiirtä yhden yön aikana. Emännän pitää vaan kehua jokainen saalis, ennenkuin se suostuu syömään ne =)
      Kyllähän Karkkikin varmaan hiiriä napsis jos vaan päästät ullakolle.
      Hyvä kun kierrätät raadot takaisin luontoon toisten ravinnoksi, ei menee hukkaan nekään =)

      Poista
  12. Veikeitä kaveruksia olet saanu jälleen tehdyksi.Intoa vaan puuhasteluihin, niinhin työläämpiin eritoten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun läheneminen laittaa kyllä tekemään loppuun asti, muuten eivät ehdi Pukin konttiin =)

      Poista
  13. Kylläpä olet taas veikeitä otuksia tehnyt. Minä olen harkinnut äidin pyöräpotkukelkan kunnostamista, kun liukkaat pelottavat joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pääsi polkupyörällä, vaikka raskasta se oli lumihangessa paksut vaatteet päällä. Paluu matkan kaupasta suosiolla taluttelin pyörää =D

      Poista
  14. On siellä oltu jälleen ahkerana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se sitten ahkeruutta, kun kaikki muut hommat jää tekemättä =D Täytyisi pitää välillä semmoinen "en virkkaa viikko" ja laittaa koti loistokunttoon ;)

      Poista
  15. Heh, niin se on että aika ei tahdo riittää kaikkeen. Mä oon yrittänyt nyt iltaisin tehdä vähän jotain kotihommaa lähes joka ilta, niin sitten saa loppuillan käsitöidä hyvällä mielellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se riitä, vaikka on vain kotona. Minä siivoan paremmin vain silloin kun joku on tulossa kylään ja sitä tapahtuu onneksi aika harvoin, hehehehee. Jouluksi pitää kyllä raivata paikkoja ja pyyhkiä pölyt kaikkialta, tulee itsellekin juhlavampi olo. Tällä iällä saa tehdä jo mitä huvittaa, milloin huvittaa, vaikka vain istua ja virkkailla =DDDDD

      Poista
  16. Kiitos osallistumisesta arvontaan blogissani! :)

    Täällä on tosiaan myös tullut julmetusti lunta mutta silti piti päästä tänään kävelylle metsäpoluille. No, tarpomiseksihan se meni ja hiki tuli puolet lyhyemmällä matkalla kuin yleensä :)

    Ihana tuo tonttu (ja muutkin kaverit!) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä palkinto, niin kannattaahan siihen osallistua =) Toivottavasti onnistaa.

      Poista
  17. Onpas komea potretti! Hienoja otuksia kaikki. Noissa onkin viimeistelemistä,että uskon siihen menevän enekpi aikaa kuin itse virkkaukseen. Lopputulos näyttää kyllä olevan vaivan arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskeneräisiä olisikin monta, kun vaaan joku tulis viimmeistelemään ne =)

      Poista