maanantai 21. marraskuuta 2016

Tonttuilua


Ei meillä pelkästään elvistellä, välillä tonttuillaankin.

Lankakorien kätköistä löytyi 5-6 vuotta sitten aloitettuja tonttuja. Vähän olivat litistyneet jo, mutta uusi kastelu auttoi asiaa. Sitten vaan viimmeistelyt ja nyt om tonttujen enää turha piileskellä. Sinne pääsevät glögipullot piiloon ja tontut saavat vartioida niitä. Lankana näissä on liukuvärjätty Viron hahtuvavilla kaksinkertaisena.

Minulla soi taustalla Lasten jouluradion koelähetys, tuntuupa jouluiselta. Sunnuntai-yönähän jouluradiot  alkavat kuulumaan virallisesti, ihanaa. 


Erittäin pitkäsääriselle neitokaiselle polvisukat Nalle-langasta. Edessä kolme ja takana yksi valepalmikkoketju, nopeaa ja helppoa. Väriksi hän toivoi "jotain neutraalia". Tämä on minusta aika neutraali väri, mutta harmikseni kovin läikikästä. Näyttää niin kuin sukat olisivat jo valmiiksi likaiset. Toivottavasti ei häiritse saajaa, etteivät jää lojumaan komeron nurkkaan.

Liisan liukkaat ja Kaisan kalmat tulivat taas ajallaan. Helppo meillä muistaa seurata, sillä siskoni on Liisu ja itse olen Kaisu. Hyvin on sanonta joka vuosi pitänyt paikkansa. 
Tytär ei lapsena ymmärtänyt kaljama sanaa ja sanoikin aina "Kaisun kaljamahat", Siitä se sitten on jäänyt meillä vakituiseen käyttöön. Isohan minulla on maha, mutta ihan ruoalla hankittu, ei kaljalla =)

Toiset suree kun lumi hävisi, minä riemuitsen. Taas pääsee mummo hurjastelemaan pyörällä kaupalle ;)

25 kommenttia:

  1. Minä kyllä suren lumien lähtöä ihan jo siksikin että nyt on taas niin pimeää :/

    Nuo polvisukat on kyllä kauniit ja varmasti saajalle mieluiset :)

    Tänne ei ole vielä ilmestynyt yhtään tonttua.. tai sitten ovat osanneet pysyä hyvin piilossa minulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tontut liikkuu jo ahkerasti, sinä vaan et ole huomannut niitä ;)

      Poista
  2. Minäkin riemuitsen lumen lähtöä.
    Suloisia tonttuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopulle onkin luvattu sitten niin liukasta, ettei taida olla pyörällä asiaa kylälle, harmillista.

      Poista
  3. Lytikkäitä tonttuja ja pitkäsääriset sukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saajalla onkin nuoresta iästään huolimatta tosi pitkät sääret. Ensimmäiset versiot sukista olivat aivan liian lyhkäiset.

      Poista
  4. Puolensa kaikessa. Kiva kun on tiet sulat, mutta tämä pimeys...lumi toi vähän valoa tähän kamalaan pimeytee...

    Kivoja tonttuja ja kauniit sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluvaloja paljon pihalle, niin ei pimeyttä huomaa ollenkaan. Parempi kun ei ole liukasta ja mummot katko kinttujaan ;)

      Poista
  5. Teillä tonttuset voi ilomielin. Minä olisi pitänyt sen vähän lumen, mitä meillä oli. Oli paljon valoisampaa. Nyt tuntuu, että valoillakaan ei nää paljon mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontutkin tykkää kun on hämärän hyssyä, helpompi liikkua salaa ikkunoitten takana =)

      Poista
  6. Söpöjä tonttuja sekä kauniit sukat.
    Minä olisin tykännyt lumesta. Olisi valoisenpaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä lunta ja pakkasta ole sitten helmikuussa ihan tarpeeksi, niinhän se on ollut joka vuosi. Minä taidan olla vähän "pimee tyyppi", kun tykkään enemmän tämmöisestä leudosta ja pimeestä talvesta =)

      Poista
  7. Suloisia tonttuja ja nuo sukat on oikein haaveitteni sukat, lämmittäisi kumpparin sisälläkin ihanasti. Kauniit <3 Mukavaa päivää Sude ja kisuille terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkien neulominen on niin rentouttavaa. Kumppareissa villasukat onkin ehdoton valinta =)

      Poista
  8. Ihania tonttuja ja varsinkin tuo virkattu makoileva tonttu :D Sukat ovat oikein kauniit. Kamalan mustaa on nyt yötäpäivää kun lumet lähti, ei kiva. Jatkuva harmaus vie voimat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä syy nukkua pitkiä päivä-unia, kun on niin pimeää =)

      Poista
  9. Tonttuilu alkakoon :). Minäkin jo kaivelin pyöräilykypärää taas esille, niin pääsee pyörähurjastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun lunta tulee, niin toivotttavasti tulee kans kunnolla, että voi vaihtaa pyörän potkukelkkaan suoraan ilman välivaihdetta =)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Jouluun valmistautuminen on kivaa ja tonttujahan silloin pitää olla paljon. Minä kyllä "tonttuilen" pitkin vuotta =D

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos, mukava näitä on tehdäkkin.

      Poista
  12. Kivoi tonttui!
    Se on ny Sude sellanen juttu, et kun sä kerran tykkäät pimeistä ja synkistä talvista, ni sun ei auta muu ku muuttaa Turkuun :)

    VastaaPoista