perjantai 15. heinäkuuta 2016

Sateisina päivinä


Joka päivä jaksaa sataa ja mikäs sen mukavampaa silloin kuin istua sisällä katsomassa telkkaria ja kutoa tavissukkaa.  Sade on hakannut kaikki kukatkin maata pitkin, joten niitäkään ei viitsi enää paljon hoitaa.

En tykkää kovin enää näistä valmiiksi liukuvärjätyistä Novitan langoista, joten yritän vähän muutella niitä. Minusta näistäkin tuli nätimmän väriset, kun laitoin joka neljännen kerroksen yksiväristä lilaa. Lilaa olisi voinut olla enemmänkin. Kirjoneuleissa nämä liukuvärjätyt ovat kauniita, mutta se ei kuulu minun taitolajeihini ;)


Päijännepurjehdus on alkamassa ja pitihän minunkin jotenkin huomioida se. Pieneen veneeseen minua ei saa, uimataidotonta ihmistä. Virkkasin kuitenkin meripoika-apinan, jos joku vaikka innostuisi sen ostamaan apupojaksi purjehdusmatkalle.

Neilikka jaksaa kukoistaa kosteasta kesästä huolimatta. Laitoin suureen ruukkuun kaksi euron maksavaa tainta ja nyt ruukku rehottaa kukkia täynnä. Taitavat tykätä hevosenkakasta =)

Olenkohan kohta menettämässä Maija-kissan. Maija ei enää kuin pikapikaa käy tarkistamassa ruokakupin sisällön ja painuu takaisin pihalle. Naapuriin muutti vastikään vanhempi yksinäinen mieshenkilö ja hänen terassillaanhan tuo Maija näkyy päivät pitkät pötköttelevän. Olen kuullut kuinka naapuri lepertelee Maijalle ja Maija vastailee. Yhtenä päivänä satuin näkemään kuinka Maija naputteli naapurin ovea ja heti hän tuli ulos Maijan seuraksi. Ei minulla ole sydäntä kieltää, etteikö yksinäinen ihminen saisi seurustella kissojeni kanssa.  Maijakin on mielissään kun saa jakamatonta huomiota muista kissoista piittaamatta.

Täytyy joku päivä sanoa naapurille, ettei ruokaa saa antaa, muuten saa kyllä hyvänä pitää. Minä en niin vain helpolla kissoistani luovu.

31 kommenttia:

  1. Hieno meripoika! Vai on Maija mennyt vieraisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija on vielä siinä iässä, että naapuruston poikamiehet kiinnostaa ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Apinoita onkin alkanut syntymään hitaammassa tahdissa. Välillä on kivempi tarttua sukkapuikkoihin.

      Poista
  3. Ettei Maija vaan puhemieheksi ole ryhtymässä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eieiei, tuhat kertaa ei ja pari eitä vielä päälle. Minulla on rima korkealla ja sen yli ei naapuri pääse, eikä ali päästetä ;)

      Poista
  4. Ihana apina 😍 Vai on Maijalla miesystävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukat ovat kauniit, se jäi sanomatta.

      Poista
    2. Maija on niin onnessaan, kun saa jakamatonta huomiota. Se onkin ainoa porukassamme jolla on miesystävä ;D

      Poista
  5. No sama tuli mieleen kuin Pepilläkin, puhemies Maija;)
    Hyvähän se on jos Maijasta iloa naapurille on, mutta ruokapuoli on tosiaan hyvä pitää omassa huushollissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi naapurusto on hyväksynyt kissani ja varsinkin Maijalla on monta ihailijaa. Eihän tässä muuten pärjäiskään kolmen ulkokissan kanssa.
      Uusi naapuri on vanha tuttu sieltä tarjoilijavuosiltani, asiakas sieltä hankalimmasta päästä. Viinamäen miehiä, joten eipä tee mieli tutustella lähemmin. Maijaa saa kyllä silitellä, mutta minun lähelleni ei ole asiaa, eieiei =)

      Poista
  6. Ihanat sukat! Sukkia minäkin kudon joka ilta! Aamulla lähdemme katsomaan Päijännepurjehdusta, hieno tapahtuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin suunnittelin että jos lähtis Säykkiin katsomaan, mutta taitaa jäädä menemättä kun aina vaan sataa.

      Poista
  7. Tiedätkö, minäkään en oikein välitä niistä valmiiksi värjätyistä langoista. Joku niissä tökkii. Apina se sijaan ei töki ollenkaan, se saisi vaikka purjehtia täll erannalle. Maijasta sen verran, että se nauttii olostaan huomion keskipisteenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain lahjaksi suuren määrän näitä kirjavia lankoja ja onhan ne käytettävä. Yksistään näistä tehdyt ei erotu mitenkään kaikkien muidenkin tekemistä ja minä haluan että minun työni ovat minun näköisiäni =) Onneksi nämä vähän muuttuu kun lisää jotain muuta väriä joukkoon.
      Maijahan on onnensa kukkuloilla kun on porukan ainut jolla on "miesystävä";) Eiköhän tuo palaa ruotuun kun tulee lunta ja pakkasta, silloin alkaa oman kodin lämpö miellyttämään taas.

      Poista
  8. Kauniit sukat ja kiva muunnos. Apina-matruusi taitaa olla vahvasti sukua sielle viime kesänä tänne suunnalle muuttaneelle. Ollaan tänään menossa 1 vuotiaan synttäreille, ja viedään rakkaalle Matruusille terveisiä jälkikasvulta;)

    Niinhän sitä sanotaan, että kissat päättävät itse missä asuvat. Aikanaan Miisu päätti muuttaa meille, omistajaa ei löydetty etsinnöistä huolimatta ja niin se jäi. Nyt sen pentu, Nekku, on vissiin päättänyt muuttaa meidän mummilaan. Miehen kotitalo on tästä linnuntietä muutaman sadan metrin päässä metsän ja pellon takana. Nekku on ollut reissullaan jo monta viikkoa(taas) ja nyt mummi tunnusti, että siellä se heidän terassillaan taitaa asustaa. Ovat laittaneet oikein makuualustaakin, mutta eivät tunnustaneet ainakaan syöttävänsä. No, Nekku on metsästäjä ja kulkijakissojen jälkeläinen, se pärjää kyllä- ja kun tiedän, ettei sillä ole hätää, jaksan luottaa, että syksy kissan kotiin ajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia sitten eräs mummeli "varasti" minulta kissan syöttämällä sille kaikenlaisia herkkuja. Kun mummo sitten kuoli, kissa ei suostunut enää meille, vaan karkasi metsään, eikä sitä sen jälkeen ole enää näkynyt. Enää en päästä niin käymään, siitä kyllä pidän huolen. Jos joku yrittää, niin saa kuulla kyllä pitkän ja perusteellisen esitelmän aiheesta "Toisten kissat" ;D Mausukin aikaisemmin hävisi aina kesäksi (epäilen että jonkun mökkiläisen luo), mutta palasi aina syyskuussa kotiin takaisin. Enää sekään ei tee sitä, vaan pysyttelee kiltisti kotosalla.

      Poista
  9. Hauska tuo meripoika apina.
    Liukuvärjätyt langat on välillä ihan kivoja, mutta tuo siun keino laittaa siihen yksiväristä mukaan on hyvä, sukasta ei tuu niin levoton vaanpaljon rauhallisempi.
    Mukavahan se on että naapurit tykkää kissoista, mutta ei sentään saa toisen omaa itselleen havitella.
    Käy sanomassa ettei ruokkisi Maijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy yrittää keksiä aina jotain omaa ja uutta käsitöihin, niin säilyy paremmin mielenkiintokin tekemiseen.
      Naapurin kanssa on kissasta jo keskusteltu ja lupasi olla antamatta ruokaa. Helppo sitä on seuratakkin, jos Maija lakkaa kotona syömästä, niin sitten saa naapuri satikutia ;D

      Poista
  10. Kauniit sukat tulikin tuolla tavallasi! Minäkään en oikein tykkää noista liukuvärjästyistä langoista, mutta aina niihin tulee kuitenkin sorruttua, kun värit näyttävät kerällä niin kauniilta. Sitten saa keksiä, miten niistä saisi siedettävän näköisiä sukkia. Itse olen aika usein ottanut yksivärisen kaveriksi ja kutonut raitoja vaikkapa kaksi kerrosta kummallakin vuorollaan.
    Monenlaisia huolia sitä on kissoistakin. Ei tällainen kissaton kaikkia osaa kuvitellakaan, mutta onneksi Maija ei ole eksynyt tuon kauemmaksi vieraisiin, joten kontrolli on sinulla vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin kaupassa noita uusia Novitan liukuvärjättyjä ja minusta ne olivat suorastaan rumia. Eipä tule houkutusta ostaa yhtään kerää. Noita vanhoja minulla on kin ja yritän käyttää ne nyt pois kuljeksimasta.
      Kun kissoistansa välittää, niin niistä on yhtä paljon huolia kuin omista lapsistaanki, joskus melkein enemmänkin ;) No, ei nyt sentään, kyllä lapset ovat kuitenkin vielä etusijalla, mutta heidänkin pitää kohdella kissoja kauniisti.

      Poista
  11. Olen todella pahoillani jos koit kommenttini ilkeilynä. Blogeissahan täytyy tottua myös negatiivisiin kommentteihin. Pidän eläimistä; itselläni on koira ja haluaisin myös kissan... voitko kertoa sopeutuuko labbisnarttu myös kissoihin?? koirakokemusta on noin 30 vuotta. Anteeksi vielä kerran; olen vain tyhmä ihminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään ;) Ymmärsin varmaan väärin ja otin liian herkästi nokkiini =) Tyhmä minäkin =)
      Meillä oli labbiksen sekarotuinen pentu 14 vuotta ja hyvin tuli toimeen kissojen kanssa. Kissat meni ulkoa tullessaan ensimmäiseksi tervehtimään parasta ystäväänsä Eetua. Eetu hoiti myös pentukissoja kuin omiaan. Samasta ruokakupista söivät, kissat tietenkin ensin ja Eetu sen mitä sille jättivät =D Selvästi kissat kaipaa vieläkin Eetua, joka sairastui munuaissyöpään ja jouduttiin nukuttamaan pois. Labbis sopii hyvin kissojen kanssa, mutta kissa on sitten pomo ;)

      Poista
  12. Parempi on, että naapuri kuitenkin tykkää kissastasi. Minulla asuu molemmilla puolilla naapurit, jotka ovat kertoneet, että inhoavat kissoja ja se kyllä näkyy katseestakin. Kannattaa varmaan pian kertoa se syöttämiskielto, ettei Maija todellakaan muuta naapuriin.
    Ihanan väriset sukat ja reipas seiloriapina : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin ensin että hän vihaa kissoja, mutta onneksi asia onkin päinvastoin. Olen sanonut kaikille naapureilleni, että jos kissani pyrkivät sisälle ne on hätistettävä pois. Vaikka rivitalossa asutaankin, on niille vain yksi ovi sallittu. Jonkunlainen kuri, vaikka huonompikin, se on kissoillakin oltava.=) Hyvin on toiminut ainakin tähän asti (ja nyt koputan varulta puuta ) ;)

      Poista
  13. Ihanat sukat. Maija voi aavistella että naapurin mies tarvitsee seuraa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän minäkään voi yksinäiseltä naapurilta kissan silittelyä kieltää, kun itse en seuraksi viitsi alkaa ;)

      Poista
  14. Onpa hienot sukat! Ja tuo apina on aivan ihana, niin kuin sinun apinasi aina ovat, niin ilmeikkäitä ja iloisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mitäpä sitä muutakaan sateella viitsi tehdä kuin istua käsitöiden parissa.

      Poista
  15. Meripoika on ihana! Ja sun sukat kivoja - oman näköisiä. Usein ni raitalangat on kerällä houkuttelevia, mut neulottuna karmeita ja välillä käy päinvastoin. kaikista pitäis olla mallisukka näytillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä nättejäkin raitalankoja, mutta nämä Novitan raitalangat ovat rumia ja varsinkin tämän syksyn langat ovat varsin ruman värisiä.

      Poista