perjantai 27. toukokuuta 2016

Ulkonäkö voi pettää


Kirpparille tuli uusi työntekijä, nuori mies jota pidin aluksi vähän koppavana ja koviksena. Poika on kuitenkin  osottautunut ujoksi ja mukavaksi tyypiksi. Aina ei voi luottaa ensivaikutelmaan.

Tässä eräänä päivänä poika tuli ujosti kysymään virkkaisinko hänelle Muumien Mörkön, kun hän on mörkö-fani. Eihän tuommoisesta voi kieltäytyä. Siinä karisi luuloni koviksesta, kovikset ei pehmoleluja halua. Ohjetta en löytänyt mistään, mutta eihän siinä kauaa nokka tuhissut kun tämän tehtyä sain.

Eilen vein pojalle, eikä poika meinannut uskoa millään, etten ota hintaa. Lopulta sovittiin, että saa tarjota kahvikupin. Minulle tuli niin hyvä mieli, kun hän innoissaan kävi näyttämässä mörköä kaikille, muille asiakkaille ja pomolleenkin. Vielä pois lähtiessäni hän kävi sanomassa, että sinä teit päivästäni niin hyvän päivän.  Pienellä vaivalla sain ilahdutettua toista. Eipä olisi itselle niin hyvä mieli jäänyt, jos olisin mörköstä rahaa ottanut. Joskus vaan on niin mukava antaakin jotain, eikä vain olla saajapuolena.

28 kommenttia:

  1. Antaessaan saa ja kadottaessaan löytää, sanoi jo joku viisas aikoinaan. Tuntuvat nämä sanonnan pitävän paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaasti sanottu ja pitää paikkansa aina vaan.

      Poista
  2. Voi miten suloista pyytää Mörköä. Ihana poika ja ihana sinä, kun pojan toiveen toteutit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovimmankin kuoren alta voi löytyä pieni hämmentynyt poika.

      Poista
  3. Ihana mörkö ja kummallekin hyvä mieli!

    VastaaPoista
  4. Hieno Mörkö, hieno ele ja hyvä mieli. Kaikki voittivat:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörkö oli kai saanut rajua rakkautta, sillä toinen silmä oli jo hajonnut. Poika oli kovin huolissaan, mutta lupasin korjata sen.

      Poista
  5. Möröstä tulikin lämmön ja hyvän mielen lähettiläs. Eipä näytä kasvitkaan lakastuvan kylmästä Mörön ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörköjenkin sisällä sykkii lämmin sydän =)

      Poista
  6. Hieno ele, antajalle ja saajalle jäi molemmille hyvä mieli.
    Hauskan näköinen mörkö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se ihmeitä vaadi, että saa hyvän mielen =)

      Poista
  7. Mörkö on symppis, ei ollenkaan pelottava. Sanoi Akseli, 5 v, jolle näytin sun mörköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä 5v. pelkäsin mörköjä. Pelotti niin mahdottomasti mennä pimeällä ulkovessaa, kun siellä reiän alla asui mörkö. Äiti oli sanonut, ettei huussin reistä saa kurkkia, siellä asuu mörköjä =)

      Poista
    2. Meillä asui huussin reiässä Närä, joka iski silmään Näärännäpyn, jos reikään katsoi. Pumppukaivon alla asui Näkki, joka imaisi kaivoon, jos renkusi kaivonkannella.

      Poista
  8. Ihana juttu! Ihan hyvä mieli herahti!

    Meillä tuli näärännäppy silmäluomeen, jos huussin reiästä kurkki. Testattiin ihan naapurin mummolan lastenlasten kanssa ja katinkontit--ei saatu, vaikka monta kertaa kokeiltiin! Siis vanhemmat ei tiedä kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin sitä näärännäppyjuttua testattiin, mutta ei tullut =) Mörkö taas oli ihan totta. Kerran talviyönä se ihan selvästi hipaisi pyllyäni.......tai sitten se oli se kakkapuikko, joka pakkasilla aina syntyi huussin alle =D Aika ällö sekin , ei paljon mörköä parempi juttu =D

      Poista
  9. Hyvän mielen sain minäkin jutustasi =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hyvää mieltä vois lähettää paketissa, niin laittaisin sinulle tulemaan oikein ison laatikollisen =)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kun mörköihin tutustuu paremmin, niin ne voivat osottautua oikein mukaviksi kavereiksi =)

      Poista
  11. Voi miten liikuttava tarina :) Ja Mörkö on ihan Mörkön näköinen :)

    VastaaPoista
  12. On sinulla hyvä sydän. Poika muistaa sinut ikuisesti : )

    VastaaPoista
  13. On sinulla hyvä sydän. Poika muistaa sinut ikuisesti : )

    VastaaPoista