torstai 14. huhtikuuta 2016

Tytöstä polvi paranee =)


Vaikka kiire on ollutkin, niin ei koskaan niin kiire, etteikö vähän ehtisi virkkailemaankin. Sain tilauksen pienestä kettutytöstä ja tein samantien kaksi. Kunhan saan tyttären omaan kämppäänsä, niin sitten alkaa virkkaaminen taas toden teolla.



Maalaaminen on hyvin tarttuva harrastus. Sain houkuteltua muutaman kerran tyttären mukaan ja ilman opastusta hän maalasi itselleen oman taulun. Ihan ensimmäiseksi työksi tämä on hyvä ja olen ihan kateellinen miten hän onnistui saamaan veden noin elävän näköiseksi. Veden maalaaminen on minulle ollut aina vaikeaa, täytyy ottaa tästä mallia.

Toivottavasti enää ei tule kylmiä ilmoja, sillä näin juuri äsken pihalla kiurun ja kuulin peipposen laulavan.

16 kommenttia:

  1. Taitavia olette molemmat. Nyt tytär saa omalle seinälleen ihan omatekemän taulun.
    Minulla työhommat ovat vieneet aikaa ja saaneet sormet niin jäykiksi, ettei maalaushommat oikein suju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näin eläkkeellä on aikaa tehdä juuri sitä mikä miellyttää =)

      Poista
  2. Geeneissä kulkee näköjään tuo maalaamisenkin taito. Aivan upean taulun tyttäresi on maalannut.
    Aurinkoisia päiviä sinnekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini aikanaan piirteli tosi kauniita kuvia, joten kai se vähän kulkee geeneissäkin. Tytärkin on nyt niin innostunut maalaamisesta kun oppi miten aineita käytetään.

      Poista
  3. Ihanat nuo ketut ja todellakin taitava on tyttösi. Menee varmaan geeneissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opistoporukassamme on eräs nainen jonka suvussa on monta taiteilijaa ja hänellä se ainakin kulkee geeneissä. Hän tekee niin hienoja tauluja. Meidän suvussa ei niin hienoja geenejä kulje =)

      Poista
  4. Kyllä on tytär tullut äitiinsä. Kaunis taulu =))
    Ihanat ketut taas valmiina uusiin seikkailuihin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitin tyttö se on muutenkin tämä iltatähteni =)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Apinalankaa ei enää saa mistään, joten teempä nyt sitten kettuja ja muuta =)

      Poista
  6. Hieno on taulu! Täälläkin on nähty jo peippo ja västäräkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vertaa minun ensimmäisiin tauluihini, niin tämä on todella hieno =)))

      Poista
  7. Hienot ketut ja taulu! Nyt kun viela saisit tyttaren kettuja, Peppeja ja apinoita virkkaamaan. No varmaan olet jo yrittanyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytär kyllä virkkailee välillä, mutta haluaa tehdä omia mallejaan. Hän onkin innostuneempi ompelukoneen kanssa tekemään vaatteita.

      Poista
  8. Upea harmonia tyttären taulussa. Veden lisäksi rinne on erityisen kaunis. Tsemppiä tyttärelle : )

    VastaaPoista
  9. Jotenkin sukulaisuus kuitenkin näkyy kädenjäljessä, taitavia olette molemmat!

    VastaaPoista