maanantai 15. helmikuuta 2016

Kaipuuta etelään


Apinoilla on kylmä ja etelään pitäisi päästä. Ei vaan noussut matto lentämään vaikka kuinka odottelivat. Taisi olla liikaa painoa.


Etelänlämpöön tekee mieli itselläkin. Nuorena naisena matkustin monta kertaa Sisiliaan Taormiinaan. Ihanan romanttinen paikka ja vielä on tallella muistot.  Kerran olin paikalla kun Etna purkautui voimallisesti ja muutama turistikin siinä kuoli. Kotiväki luuli tietenkin minunkin menehtyneen, siihen aikaan kun ei vielä ollut kännyköitä. joilla rauhoitella sukua.

Olen saanut avaimet Kansalaisopiston tiloihin, joten vietimme erään ystävän kanssa Ystävänpäivänä melkein 5 tuntia maalailemassa. Taulu tuli valmiiksi, mutta niin oli illalla selkäkin jäykkänä ja kipeänä =)  Kuva vääristää taas värejä aikalailla, harmi. Näkymä on kuitenkin Taorminasta Etnalle ja sen ääressä voin haaveilla ja muistella.

Meillä eletään hermostuttavia aikoja. Tyttären vuokrasopimus Outokummussa umpeutuu kuun lopussa, eikä uutta asuntoa Jyväskylästä vaan ole löytynyt. Tokihan suurella rahalla saisi vaikka minkälaisen asunnon, vaan kun ei ole niitä suuria rahoja. Kuukauden päivät hän on jo pyörinyt minun nurkissani, mutta muuttokuorma tänne ei kyllä mahdu millään. Saas nähdä miten tässä vielä käy.

28 kommenttia:

  1. Tsemppiä tyttärellä asunnon metsästykseen.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanasti apinat istuu matolla ja mä kyllä uskon,että se matto vielä heidät jonnekin ennättää. Italiassa olen käynyt,mutta en Taorminassa ja mieli kyllä tekee. Toivon hartaasti,että tyttäresi löytää asunnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taormiina on niin kaunis paikka, oli ainakin 30 vuotta sitten =)

      Poista
  3. Etelään lähtisi itse kukakin, jos se vain olisi mahdollista. Toivottavasti tyttösi löytää asunnon pikimiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole päässyt reissuun monen moneen vuoteen ja se ihan ahdistaa.

      Poista
  4. Jospa tuosta matosta puuttu se Alladinin taika :) siski jää apinat kylmyyteen.

    Miten ihmeessä sie ossatkin maalata noin uppeita tauluja tuotakin kun katsoo ni melkein tuntee lämmön ja auringon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin noita pieniä mattoja aikanaan Tunisiasta basaarista ja myyjä vakuutti niiden olevan lentäviä mattoja. Tokihan minä uskon kaiken, tai ainakin haluan uskoa =)

      Poista
  5. Nyt laita apinat, nämä somat ja veikeät kehiin: Ilmoitus jossa asunnon tarjoaja saa palkkioksi mieliväreihinsä puetun apinan. Valoisaa ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitais apinat vaan vaikeuttaa asunnon saantia, monikaan vuokra-isäntä ei hyväksy lemmikkieläimiä asuntoihinsa =)

      Poista
  6. Ihania nuo apinat odottelemassa maton ihmettä! Kaunis on myös taulusi, varmaan maalasit siihen monta muistoa!

    Toivottavasti tyttäresi asuntoasia selviää mahdollisimman pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulu on suorastaan kyllästetty romanttisilla muistoilla =)

      Poista
  7. Oletteko katsoneet tori.fi:stä asuntoa? Sieltä minäkin omani lopulta löysin, kun työkaveri vinkkasi :) Niin ja nuo apinat ja taulu, ihania kumpaisetkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On katsottu tori.fi, mutta ovat liian kalliita työttömälle. Soluasuntoon tyttö ei taas lähde, kun on huonoja kokemuksia ennestään.

      Poista
  8. Aivan ihana maalaus. Tykkään tosi paljon tuiosta tyylistäsi, hieman naivistisesta. Taormiina on tuttu täälläkin. Asuinkin Sisiliassa joskus aikoinaan. Esim. tammikuussa täysvillaisissa alusvaatteissa kolmen täkin alla nukuessa ei oikein uskonut olevansa lämpimässä aurinkoisessa Sisiliassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin minäkin jäädä Sisiliaan, kun olin niiiiin rakastunut.=D Onneksi Mamma ei huolinut minua sukuunsa =)
      Turkissa on myös talvella kylmä. Paksun vällykerroksen alla nukutaan ja aamulla mennään ulos istuksimaan ja lämmittelemään aurinkoon, että saadaan kohmeiset sormet ja varpaat taas toimimaan

      Poista
  9. Apinoilla on kyllä odottavat ilmeet. Jospa tuuli edes vähän maton reunaa heilauttaisi.
    Kaunis taulu. Hehkuu lämpöä ja rauhaa, vaikka Etna sauhuaakin. Ystävänpäivän viettosi kannatti.
    Asunnon metsästys on stressaavaa puuhaa. Monella paikkakunnilla myös hintataso on järkyttävä. Onnea etsintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo matto lentää kun ottaa nurkasta kiinni ja viskaa, lentää monta metriä =)
      Oli minusta oikein mukava ystävänpäivä mukavan harrastuksen parissa.
      Jyväskylän seudulla on asunnoilla ihan Helsingin hintataso. Ei niihin työttömän nuoren rahat tahdo piisata.

      Poista
  10. Ihanaa porukkaa. Vai ei matto lennäkkään vaikka ihan selvästi on satumatto. Ihana tuo taulu. Tuonne tekisi mieli matkustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentää se, nyt on vaan uskon puutetta ja liikaa painoa.
      Taormina on ihanan romanttinen lomakohde, jos harrastaa muutakin kuin rannalla makoilua. Suosittelen.

      Poista
  11. Mikäs sen mukavempaa kun matkustaa etelän lämpöön :). Onnea asunnon etsintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarttis olla edes niin lämmin paikka, kun vain pääsis jonnekin. Haaveilen edelleenkin Nepalista ja Intiasta.

      Poista
  12. Onpas taas hauska kuva apinoista ;D Ai sun maalaama taulu se olikin, luulin sitä postikortiksi ensin, heh. No kyllä siellä pysyy koukun lisäksi sivellinkin kädessä ja hyvin näyttää pysyvänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5 tuntia kun olin maalaamassa putkeen, niin kyllä oli seuraavana päivänä sitten selkä ja käsivarret siitä hyvästä kipeinä. Nippanappa sängystä pääsin ylös =)

      Poista
  13. Vai ei aapat päässeet lentoon? Ehkä pitää löytää isompi matto...
    Toivotaan, että tytär löytää asunnon.
    Kyllä sulla vaan on noita taiteilijan lahjoja, taas noin hieno taulu. Melkein voi odottaa Etnan alkavan syöstä tulta ja laavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi kun eivät pääsekkään lentämään karkuun =)
      Harmittaa kun valokuvassa Etna näkyy valkoisena, paremman näköinen se on maalauksessa.

      Poista
  14. Voi suloiset apinat ja etelään mielisi mieli täälläkin. Toivottavasti tyttäresi asuntoasiat pian selviää. <3 Mukavaa viikonloppua Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisin pitäisi päästä viikoksi tai pariksi etelään ottamaan "valohoitoa". Jaksaisi paremmin kevään yli.

      Poista