maanantai 22. helmikuuta 2016

Akka ja kissa


Sunnuntaina on niin mukava käydä maalaamassa. Meitä ei ole kuin kaksi naista siellä ja huomattavasti helpompi keskittyä omaan työhönsä kun ympärillä ei ole muuta hälinää. Aikaakin voi käyttää juuri niin pitkään kuin itse viitsii ja valmista tulee nopeammin. Välillä keitellään kahvia ja syödään eväitä ja jutellaan hyvinkin henkilökohtaisia asioita.

Tämän vuoden aiheeksi annettiin kukka- tai kissataulu. Minähän en kukkia ala maalailemaan, mutta kissa löytyy melkein joka työstäni =) Kappas vain taas tuli uusi akka ja kissa kuva. Omasta mielestäni tämä olis nyt  valmis, mutta opettaja taitaa vielä löytää jonkun korjattavan kohdan. Yleensä niin käy sunnuntain maalailujen jälkeen =D

Viereisessä huoneessa on matonkutojia ja muutama siinä kävi meitä katsomassa. Eräs heistä sanoi tunnistavansa tyylistä minun työni. Olin oikein mielissäni. On itsellä vähän tunne, etten ole vielä löytänyt sitä omaa tyyliäni ( paitsi kissa joka kuvassa), mutta taitaa nämä tämmöiset kuvat olla sitä parasta omaa annettavaani.

Uusi kissakuva on jo työn alla, toivottavasti ehdin senkin saada vielä valmiiksi ennen opiston kauden loppua.

40 kommenttia:

  1. Kyllä sinulle on kehittynyt oma tyylisi, jonka tunnistaa. Pidän kovasti maalaustyylistäsi. Silittelet kohdettasi vähän kuin akka työssä kissaansa: hellästi myötäeläen. Etelän mailla taitaa tämäkin akka silitellä kissaansa. Upea työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin omakohtaista kokemusta kissan silittelystä =D Tämmöisiin aiheisiin tulee paneuduttua niin että ympäristö häviää maalaillessa.

      Poista
  2. Tuosta taulusta voi ihan kuulla molemminpuolisen hyvänolonhyrinän ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelläpä se ei tulis hyvä olo kissaa silitellessä =)

      Poista
  3. Ihanan elävä taulu. Kissa selvästi nauttii silityksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vahingossa onnistuin tekemään nautiskelevan kissan näköistä =)

      Poista
  4. Kissan ja akan hyvä olo välittyy katsojallekin. <3 Näistä sinun tauluistasi tulee aina hyvä fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen minä pyrinkin että tulis hyvä mieli kuvaa katsoessa, ainakin yritän kovasti =)

      Poista
  5. Ihana ja upea tunnelma taulussasi. Olet tosi taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, mutta kyllä se on ihan sattuman kauppaa mitä valmiiksi tulee =)

      Poista
  6. Ihana taulu. Tulee mieleen kreikkalainen mummo joka aamuisin huuteli meille "jassu jassu", kun käveltiin kaupunkiin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin semmoinen Jassu-mummo =)Saman näköisiähän ne mummot on Kreikassa ja Turkissa.

      Poista
  7. Kyllä minustakin sinulla on ihan oma tyylisi. Sitä vartenhan ne opettajat ovat, että löytävät jotakin sanomista. Maalauksia syntyy sellaista tahtia, että voit kohta pitää näyttelyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun näyttelypaikkani on sängynaluslaatikko. Alkaa kohta käymään ahtaaksi, minnekähän sitten niitä piilottaisin =)

      Poista
  8. Ihana taulu, just siun tyyliä. Näyttelyä suosittelen miekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se minulla piisaa että ovat viikon kansalaisopiston näyttelyssä. Ja onhan minulla oma näyttely täällä blogissa ;D

      Poista
  9. Kyllä sun tyylin tunnistaisin heti jos täälläpäin jossain maalauksen näkisin. Ihan on Suden sudin jälki töissäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jatkaa tuhertelua kun on saanut näin paljon kehuja, kiitoksia =)

      Poista
  10. Minäkin luulen, että työsi tunnistaisin. Rakastan näitä sun ihmishahmoja, niissä on sitä jotain. Ja kissat nyt tietty on aina hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua maalata kukkatauluja, enkä kauniita ihmisiä. Tämmöiset rumankauniit kuvat ovat enemmän mieluisia maalattavia. Sitä tunnelmaahan minä yritän aina tavoitella, vaikka taito ei siihen vielä riitäkkään ja elinaikani taitaa loppua kesken ;D

      Poista
  11. Ihana akka ja kissa -taulu, nuohan olisi hyviä korttiaiheiksikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on täynnä kauniita kortteja, joten jätän niiden tekemisen taitavammille. Kiitos kuitenkin kehuista ;D

      Poista
  12. Aivan ihana taulu! Taitavasti maalattu... ilolla ihailen!

    VastaaPoista
  13. Todella koskettavan herkkä taulu, eläydyn sen tunnelmaan ja mieli lähtee lentoon. Miten oletkin saanut sen noin eläväksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos joku saa tästä jonkunlaisen tunnekokemuksen. Siihenhän minä pyrinkin vaikkei aina oikein onnistukkaan. Minun tauluni ovat "sattuman satoa" =D

      Poista
  14. Tämä on niin nätti työ. Ihailin sitä jo tuolla fb:ssa. Sanoin, että tykkään kovin tyylistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva , kiitos. En tykkää maalata mitään nättejä kukkatauluja, vaan tämmöisiä arkisia ihmisiä jotka ovat minusta rumankauniita =)

      Poista
  15. Minä olin kerran jo kommentoivinani tätä kissataulua, mutta virtuaalitaivas imaisi kommenttini - tai sitten sinä, sillä uhkasin tulla hakemaan tuon kissan ja akan meille. IHANA, TAAS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tule vaan =) Tuo pullaa tullessas niin minä keitän kahvit =)

      Poista
  16. On sulla joo ihan oma tyyli kehittynyt. Herkkä ja sielukas taulu. Vähä surumielinenkin. Tykkään! Iittalan näyttelyyn kyllä pitäis saada tämä ja ne muut upeat, ne sieltä sängynaluslaatikosta. -siskos-��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopajoo, kukahan ne sinne hommais, en minä ainakaan =D

      Poista
  17. Kyllä sinulla on oma hieno tyyli. Totta muuten tuo, että luovuus usein kukkii hiljaisuudessa.

    Oikein mukavaa viikonloppua Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtolomaviikko, pääsenkin monena päivänä maalailemaan ihan rauhassa kun sain oman avaimen tiloihin =)

      Poista
  18. Aivan uskomattoman kaunis taulu taas. Jos sanon taulusta, että se on kaunis, tarkoitan, että se koskettaa minua, värit miellyttävät ja se on taidokkaasti tehty, ihailen ja ihmettelen, kuinka joku osaa!
    Ihana paikka sinulla maalata eikä tarvitse olla ihan yksin. Odotamme jatkoa innolla : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäänkin eniten maalailla tämmöisiä arkisia ihmisiä ja näitten tekemiseen uppoutuu täysin. Ei minusta ole kukkataulun tekijäksi =)

      Poista
  19. Voi kuinka hellyttävä taulu. Paljonko maksaa ?.. vaan ei taida olla myytävänäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empä ole hintaa miettinyt, mutta varmasti myyn jos joku vaan haluaa ostaa. Alkaa olla omat komerot jo täynnä täuluja =D Kokoa tälläkin on 40x50cm ja loppuvernissaus vielä puuttuu.

      Poista
  20. Mäkin tykkään sinun tyylistä!
    Viehättävä taulu!

    VastaaPoista