sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Arpasin jo =)


Mitäpä tätä enää pitkittämään. Laittelin numeroita jonoon ja laskeskelin siitä voittajat.
Onneksi sattui  eri toivomuksetkin.

Kissa-kassi menee Katille Hipsulaisen helmeilyyn
Laukun-järjestäjä  Enkulin käsitöihin

Minulla voi olla molempien osoitekkin jossain "hyvässä tallessa", joten viisainta kun laitatte sen uudestaan osoitteeseen sudemi@luukku.com. Laitan vielä sähköpostia molemmille.


Olis niin mukava neuloa välillä ja kyllähän minä tämän Revontulen teinkin. Aika ruman värinen lankakin löytyi kaapista, miksikähän tämäkin on tullut ostettua. Varmaan jostain halvalla sain =)

 Hetihän se kostautui. Nyt on olkapää taas niin kipeä, ettei nukkumaankaan ole asiaa ilman voimakkaita särkylääkkeitä. Jo työvuosina toisessa olkapäässä todettiin kulumavamma ja mihinkäs se siitä iän myötä olis hävinnyt. Neulominen ei käy alkuunkaan, mutta onneksi vielä voi kuitenkin virkkailla. On se kumma, kun luulis että molemmissa hommissa kuitenkin rasittuu olkapää, vaan ei näköjään samalla lailla.

Luulin että olen jo kyllästyttänyt  sukulaiseni huiveilla, kun tytär sanoi että miksen tee hänelle koskaan huivia.  Voi tätä huolimatonta äitiä. Heti sai tytär valita mieleisensä langan ja uusi Revontuli on jo aluillaan. Kunhan olkapääkipu hellittää, niin teen sen valmiiksikin.


Ihanaa, aivan loistavat potkurikelit täällä meillä. Meidän kylällä onkin paljon potkuttelevia mummoja ja kaupan edessä tahtoo mennä potkurit sekaisin, vaan eipä enää minulla.

Pari vuotta sitten kirpparin pojat rakensivat minulle lahjaksi uuden sinisen potkurin yhdistelemällä kolme vanhaa potkuria. Taitavia poikia. On niin tukeva ja poikkeavan mallinen, ettei kukaan enää erehdy omakseen luulemaan. Toisenkin ostin tosi halvalla kirpparilta ja siihen löysin mummo-rekisterikilven. Eipä ole sitäkään kukaan kehdannut "lainata", vaikka ihan vaan tuossa pihalla kököttävät. Ovat sen verran hyvin tunnistettavissa =)

Kaupunkin on säästellyt eikä ole hiekottanut teitä ollenkaan ja sehän minulle passaa.  Minä kun muutaman kerran potkaisen, niin potkuri suorastaan lentää ja vauhdilla olen jo kylällä. Muistutan kuulemma sitä vanhaa mainosta:
"Pois alta, Jaffat tulloo ja helemat paukkaa" =D   

38 kommenttia:

  1. Ihanaa, kiitos. Järjestelijä tulee todella tarpeeseen. Minulle sanoi ystäväni kuolemattoman lauseen. "Taiteelliset ihmiset ovat suurpiirteisiä siivoamisessa ja järjestyksen pidossa" ja ikävä kyllä hän on aivan oikeassa. Lähetin osoitteeni sähköpostiisi.

    Kaunis tuo revontuli huivi. Ihanat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin taidan sitten olla hyvin , hyvin taiteellinen =D

      Poista
  2. Onnea voittajille!
    Todella kaunis tuo huivi, vaikka väri ehkä ei ihan paras mahdollinen olekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä on siinä liikaa, sen tilalla saisi olla vaikka tumman sininen.

      Poista
  3. Se jaffa mainos oli hauska :)
    Aivan ihana tuo huivi.
    Onnea arvonnan voittajille ja ihanaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vanha mainos oli paljon parempi kuin nämä nykyiset jaffa-mainokset.

      Poista
  4. Kaunis huivi, ei värikään ruma ole... Mutta nehän on niitä makuasoita. :)
    Osoitetta laitoin jo. Sopivasti piristystä kurjan tammikuun lopuksi voiton muodossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan saada paketin tänään lähtemään sinne sovittuun ärrään.

      Poista
  5. Katille onnittelut Miisu-kassin voitosta, meni ihan oikeaan osoitteeseen iloksi. Enkulille myös onnittelut.

    Eihän tuo mikään ruma ole! Kaunis huivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, että kissakassi ainakin lähtee oikeaan osoitteeseen ja eiköhän enkulikin löydä kassilleen käyttöä.

      Poista
  6. Pirteän värinen huivi, ei ollenkaan ruma. Meilläkin on teillä aika liukasta. Minä ostin ennen joulua nastakengät. Ovat kyllä kalliin hintansa väärtit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa pitää nastakenkiä, mutta potkuri on hyvä, ei tarvitse kantaa raskaita kasseja.

      Poista
  7. Onnittelut voittajille! Hyvät voitot saavat. :)

    Ei minusta tuo huivi ole ollenkaan ruman värinen, vaan niin raikkaan kaunis! Sopii hyvin tuon sinisen potkurin väriinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankaa jäi vielä toiseenkin huiviin, mutta taidan siinä pätkäistä tuon vihteän pois, sillä se häiritsee minun silmääni.

      Poista
  8. Meilläkin potkutellaan, muttei ollenkaan noin hienoilla kelkoilla. Mistähän minä löytäisin mummu-kyltin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin tuon kyltin jonkun kaupan loppuunmyynnistä. Talvella se herättää hilpeyttä potkurissa ja kesäksi siirrän sen aina pyörään. Näkevät kuka viuhahti vauhdilla ohi =)

      Poista
  9. Onnea voittajille. Tälläkertaa jäi laukun järjestäjä minulta saamatta. Täytynee tilata sellainen itse. Niitä näyttikin löytyvän monestakin paikkaa. Ihan saman näköisiä kaikki hinnat vaihtelevat vain kipukynnyksen ylittävistä muutamaan pennoseen. Mistä sitä uskaltaisi tilata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytär kielitaitoisena suorittaa minulle ostoksia ebaysta. Hänellä on se Paypall-tilikin, minulla ei. Kaikenlaista pientä on tilailtu ja kaikki ovat saapuneet aina. Halpoja kun tilailee, niin ei siinä talous kaadu, vaikkei aina tuliskaan =)

      Poista
  10. Mun mielestä tuo revontuli on tosi nätti. Ja sitä on aina vaan kiva neuloa vaikka täälläkin on tehtynä jo ainakin 15.
    Lumitilanteesta en täällä lounaassa voi kiitellä. Täällä nurmi on vihreää ja tänään kävelytietkin kunnossa. Joten ei kelkkaa (no ei sitä oliskaan) vaan Dementiasauvojen kanssa lenkkeillään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Revontuli on niin helpokkin, kun ensin saa selätettyä sen alkuosan lisäyksineen. Voi vaikka telkkaria katsella samalla.
      Ohuesti on meilläkin lunta, jäätä sitä enemmän. Ihan hyvät potkuttelukelit, polkupyörälle vähän liian luikasta.

      Poista
  11. Ihana muisto tuli mieleen! Mummoni aina potkukelkalla hurrutteli Imatran torille aamusella...ja oli matkaa jonkin verran. Istuin usein kyydissä kun viuhdottiin menemään:)
    Tuo huivi on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojantyttäret myös tykkäsivät pienempinä potkutella mummolassa, Helsingissä kun se ei onnistu. Nykyään ei mummola eikä potkuttelu pahemmin enää kiinnosta =)
      En minäkään köpöttele kelkan kanssa, potkin niin lujaa kuin vaan pääsen, vauhtimummo =)

      Poista
  12. Onnea voittajille! Revontuli on aina vaan yhtä nätti. Kelkkasi ovat kyllä todella upeita; minäkin kaipaisin sellaista koiran ulkoillutukseen näillä liukkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin aikanaan Eetun kanssa potkutella, mutta eihän siitä mitään tullut. Eetu juoksi koko ajan kelkan eteen ja yritti tarttua hampaillaan kiinni siihen. Muutenhan tuo on mainio peli, ei tarvitse maitokasseja kannskella.=)

      Poista
  13. Kyllä sitä on oltu taas ahkerana :) Mulla odottaa monet Revontuli-langat, en vaan tiedä koska ne ehtisi tehdä, ehkä kesälomalla... Yhden oon aikoinaan tehnyt ja se onkin ihka ensimmäinen kuva blogini alkutaipaleelta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkeruus on niin suhteellista. Minä säästän voimiani siivouksessa ja ruoanlaitossa =D

      Poista
  14. Niin komia revontulihuivi on syntynyt,eikä minusta ole ollenkaan ruman värinen. Kelkatkin on hyvän näköisiä,että antaa vaan jaffojen tulla ja helemojen paukata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankoja olis useampaakin, mutta kun ei nivelet kestä =(.
      Eilen harmitti kun menin potkurilla kylälle. Olivat hiekottaneet niin laidasta laitaan, että jouduin jokseenkin kantamaan potkuria koko matkan. Saisivat jättää potkurikaistan meille mummoille.

      Poista
  15. Vai säästät voimia ;D No ei täälläkään ole viime päivinä juuri siivottu eikä ruokaa laitettu, paitsi tuo miekkonen laittoi eilen ruoan, eikä silti mitään valmistu...hoh. Eikä blogikaan päivity...oon mä saamaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän kaikkien tarvitse olla Tehotätejä, minä en ainakaan yritäkkään olla =D

      Poista
  16. Kyllä mä välillä oon tehokaskin, mutta ehkä se tulee sit taas keväällä, toiset potee jotain omituista kevätväsymystä ja mulle tulee kevätvimma. Silloin energiaa riittää vaikka muille jakaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla on liikaa energiaa, niin voisit tulla meillekin siivoomaan =D

      Poista
  17. Onnittelut kauniiden laukkujen uusille omistajille =))
    Kaunis on sinun Revontulesi =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tikasin pari kassia lisää ja tulikin tosi huonolaatusia. Ei näistä aina tiedä kun kaukaa tilaa.

      Poista
  18. Onnea voittaneille. Olette onnekkaita saadessanne noin ihanat voitot. Ja tosi kaunis huivi !!

    VastaaPoista
  19. Upea tuo huivi.
    Mukavia kelkkakelejä ja helmojen paukahteluja :)

    VastaaPoista
  20. Ei paukkaa enää, ei. Menivät ja hiekottivat mun kulkureitit pilalle =(.

    VastaaPoista