torstai 12. marraskuuta 2015

Ketuttaa


Hiljaa, hiljaa hiivitään me Kardemumman yössä ♫ ♪ ♫
Lämmin syksykö lie saanut luonnon sekaisin, sillä ketunpoikasia ilmestyy koko ajan lisää. Toki muutakin on valmistumassa, mutta eihän niitä passaa näyttää vasta kuin joulun jälkeen.

Olen nyt jonkun aikaa käyttänyt sitä kirkasvalolamppuani ja ihme on tapahtunut. Unen tarve on huomattavasti vähentynyt ja se ihme on se, että olen siivoskellut joka päivä pikkuisen. Kyllä lähtee roinaa nurkista. Kaikenlaista sitä tuleekin säästeltyä, "sitä voi vielä joskus tarvita". =D  Alkaa tuntua aika mukavalta, kun kämppä tyhjenee ja lääkityskin on kohdillaan uuden lääkkeen myötä ja kunto on parantunut.

Vielä kun tytär saisi asiansa kuntoon,eli työpaikan,  ei minulla olisi mitään huolta.  Joulua kohti mennään lujaa vauhtia ja sitten mässäillään suklaalla eikä murehdita mistään.

46 kommenttia:

  1. Hienoa!! Olen iloinen sinun puolesta että olosi on kohentunut lampun käytön ansiosta!! HYVÄ juttu!! Ja se pieni joka päivinen siivous tekee myös ihmeitä ajan kanssa. Ostanko mäkin lampun siivousinton saamisen varten?? hahaha, muuta oireita minulla ei ole.... vai onko se vain laiskuus tai hyvä sietokyky minun tapauksessa? ☺ Mukavaa päiväjatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi se on omistaa hyvä sietokyky, kuin olla bakteerikammoinen siivoushullu =) Ei minullekkaan näitä puuskia tule kuin kerran vuodessa, näin joulun alla, kun ei tiedä jos vaikka sukulaisia kävis kylässä jouluna. Pakko vähän raivata , ettei tule sanomista =D

      Poista
  2. Mukava kuulla että olo on kohentunut . Juu taitaa olla monella tuo paha tapa säästää
    kaikea jos vielä joskus johonkin tarvitsisi.. ainakin minä olen sellainen...
    Siivota täälläkin täytyisi ja heitellä liikoja kamoja pois.. Samassa veneessä näköjään ollaan =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä parissakymmenessä vuodessa päässyt kertymään. Olen sanonut naapureillekin, että jos jotain tarvitsette, niin tulkaa ensin minulta kysymään, kaikkea on =)

      Poista
  3. Ihania kettuja ja voi mikä lauma niitä jo onkin <3
    Toivotaan tyttärellesi onnea työnhakuun ja sinulle jatkossakin hyvää mieltä ja oloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti täälät ei tulla vauhdilla alas. Noh, lääkkeet auttaa onneksi =)

      Poista
  4. Tuli mieleen, että kun teet yhden ylimääräiset ketun tai jonkun muun, niin olisi hauska jos järjestäisit arvonnan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sitä itsekkin miettinyt, mutta nyt joulunalla tuntuu menevän enemmän kuin ehdin tekemään. Kyllä minä arvonnan pidän pian joulun jälkeen, lupaan sen .

      Poista
  5. Komea kettulauma. Hienoa kun oot voinu paremmin. Pitäs munki varmaan jotain valohoitoa saada kun tuntuu välilä että väsyttää aina mutta onneksi ei oo suurempia huolia täälläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo halpakin lamppu tuntuu tehoavan. Yö-unet vaan alkaa käydä jo niin lyhyiksi, että täytyy varmaan pitää taukoa välillä ettei piristy liikaa. =D

      Poista
  6. Ihania kettuja talvea odottamassa, onneksi niillä on paidat etteivät kylmety.
    Kyllä työpaikat nuorille ois se paras joululahja,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu niin hullulta, kun vanhoja ihmisiä patistetaan jatkamaan työ-uraa, mutta nuorille ammattitaitoisillekkaan ei löydy töitä. Eikö sen pitäisi olla juuri päinvastoin. Annettais nuorten tehdä, kun intoa ja kuntoa vielä löytyy.

      Poista
  7. Kylläpäs siellä on touhuttu, tarvitsisin vähän samoja lääkkeitä minäkin :D
    Ihana kettulauma. Toivon että tyttö löytää pian työpaikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilopilleri poskeen ja lamppu päälle niin kyllä jaksaa taas =D
      Toivottomalta tuntuu tytön työllistyminen kun Roviokin sanoi juuri yli 200 irti. Jospa se vielä joku päivä työpaikka löytyis.

      Poista
  8. Voi että ovat ihania. Upea lauma todella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä alkoivat sikiämään samoin kuin apinat aikaisemmin.=)

      Poista
  9. Onpa kiva kun auttaa lamppu. Ja syntyy noin kivaa jälkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu auttavan jo liiankin hyvin, kun alkaa mennä yö-unetkin =)

      Poista
  10. ♥onpa ihanat uutiset! Kirkasvalolampun loisteessa täälläkin. Nuo ketut..oi ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista helpotusta sitä onkin nykyään keksitty, niin kuin tekoaurinko sisälle =)

      Poista
  11. Mukava kuulla, että kunto on kohdillaan :) Työpaikat ovat tiukassa, mutta pidetään peukkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pysyykin näin hyvänä, eikä tule äkkiromahdusta =)
      Onneksi ei enää itse tarvi olla työtön työnhakija, 10 vuotta sitälajia piisas mulle =)

      Poista
  12. Hyvä, kun apu löytyi. Aika taitaa nyt olla sellainen, että uusien työtekijöiden palkkaamista ei uskalleta. Ollaan kumminkin toiveikkaita nuorten suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä muuta voi kuin toivoa. Näköjään noista lapsistaan huolta kantaa vaikka ne tulis kuinka vanhoiksi.

      Poista
  13. Tässä ideaa sun kettufarmiin :)

    https://www.facebook.com/300592430012288/photos/pb.300592430012288.-2207520000.1447408462./795494307188762/?type=3&theater

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kivan näköinen, mutta kun tuntuu että minulla olisi ideoita liikaakin, ei vaan ole tarpeeksi aikaa =)

      Poista
  14. Niin söpöisiä kettuloita! Jos kirkasvalosta on noin paljon hyötyä, täytyy mennä heti hakemaan. Olen vähän ollut skeptinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla että tämä on vain lumehoitoa, luja usko auttaa moneen asiaan =)

      Poista
  15. Aika monta "joskus voi tarvita" tavaraa on ihan oikeasti sellaisia ettei niitä koskaan tarvitse. Jos sitt joskus yhden tai kaks pois laittamaansa tavaraa tarttis, niin tod.näk. sellaisen saa käsiinsä tai sen korvaa jollain muulla melkein yhtä sopivalla tavaralla. Kiva ku oot piristynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miksi olen säästellyt vaatteita num 36 kun nykyinen kokoni on 54. Ihan varmasti en enää ikinä laihdu sen kokoiseksi =D Tämä on vain yksi esimerkki noista hölmöistä säästämisistäni.

      Poista
  16. Sude nyt on kyllä pakko saada kyseinen lamppu tännekin, olen ihan tööt! Aloitekyky nolla, tämä pimeys ottaa niin pattii, ettei ikinä. Hyvä sinä ja sinun lamppu ja ihanat ketut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että jos yhtä lujasti uskois taskulampun hoitavaan voimaan, niin sekin auttais =)))) Kaikkia keinoja piristykseksi on kuitenkin luvallista käyttää =)

      Poista
  17. Kylläpä olet taas ahkeroinut mainion kettulauman:) ihan tulee iloiselle mielelle. Voi,minäkin tarvin ihmelampun! olkoon se vaikka pieni tuikku led-valo,kunhan vaan tuollai auttaisi. Käsityöt valmistuisi,siinä sivussa huusholli siivoon jne.!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tarpeeksi uskoo olevansa pirteänä, niin sekin jo auttaa =D

      Poista
  18. No hupsista. Kylläpäs täällä on paljon tapahtunut, kun on vähän aikaa pois tietokoneelta. Taulusi on aivan yliveto ja lapsen kirjoituksista kyllä näkee, että olet ihana äiti. Minullakin tökkää kaappien siivous aina lasten kirjoituksiin. Ne on niin liikuttavia.

    Ihanaa, että olet piristynyt. Pikkiriikkistä potkua täälläkin on tapahtunut. Joulun lähestyminen laittaa vipinää tossuun. Eniten minua joulussa ilahduttaa lasten näkeminen ja se, että sitten alkaa kevätodotus.

    Kyllä tyttösi saa töitä ja jos ei omalta alalta heti niin hetkeksi jostain muualta!
    Kyllähän sitä lapsista huolehtii, mutta aikuisiahan he ovat ja saaneet hyvän opetuksen kotoa. Upeita kettuja jälleen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni tietokonetauko olis kyllä paikallaan täälläkin. Sais paljon enemmän aikaan siivouksessa ja käsitöissä.
      Laittaahan se vipinää, kun huomaa ettei hommia enää voi siirtää. Ettei käy niin kuin viime jouluksi luvatuille sukille, kesken ne on vieläkin =)
      Yritän olla kovasti puuttumatta tytön asioihin, vaikka huolta kannankin. Täytyyhän hänen jo päästä irti äidin esiliinanauhoista =) Kovasti tekis kyllä mieli komentaa takaisin kotia äidin hoiviin, mutta kaippa hänen on annettava pärjätä jo omillaan. Olen kyllä sanonut, että kotiin SAA palata jos siltä tuntuu.

      Poista
  19. Mulla oli kerran semmoinen kanahäkkivinttikomero täynnä tavaraa. Otin sieltä itelleni 3 tavaraa, mummun peruja. Loput annoin kummilapsille ja sanoin, että tyhjentäkää, myykää kirpparilla, saatte rahat. Ne teki työtäkäskettyä ja tienasivat 1300 markkaa. Valtava summa kahelle pikkulikalle. Olin mää niin onnellinen enkä oo yhtäkään niistä tavaroista kaivannut. Sen jälkeen en pahemmin ole hamstrannut. Mitä nyt näitä tuunausaarteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua niin harmittaa, kun en voi kirppareillakaan myydä noita romppeita. Ei kannata lähteä linja-autolla kaupunkiin raijjaamaan, kun bussimaksu jo on 13,60 ja olishan se muutenkin hankalaa. Yritän kuitenkin laitella roskakatokseen esille parhaita, että saa edes joku jos tarvitsee. Paljon joutuu kuitenkin laittamaan suoraan roskikseen ja se tuntuu ihan pahalta, ei raaskis millään.

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Kiitos. Aina ei jaksa tehdä apinoita, silloin syntyy kettuja =)

      Poista
  21. On nää ketut vaan suloisia! Sultahan valmistuu niitä kuin liukuhihnalta, oot kyllä ihan supernainen! Kyllä se kirkasvalo tehoaa tosiaan ja mäkin oon ollut nyt ihmeen pirteä. Eilenkin menin vasta puolenyön jälkeen nukkumaan kun ei vaan yhtään väsyttänyt. Tuolla mun miekkosella kun ei ole moista kapistusta niin on aina väsynyt vaikka nukkuu 8 tuntia vähintään yössä. Ja kun tulee tänne mun luo niin ensimmäiseksi ottaa tirsat, heh!

    VastaaPoista
  22. Kettuja syntyy kun en kehtaa tutuille sanoa etten tee. Nyt on kyllä jo pakko, kun omat joululahjat ja -siivot on ihan tekemättä. Kiire tässä vielä tulee.
    Sen minäkin olen huomannut, että unen tarve on vähentynyt, välillä liikaakin. Pidin välipäiviä kun tuntui että käyn liiankin pirteäksi =D

    VastaaPoista
  23. Mulla loppuu tämän viikon lopulla kirpparipöydän sopimus. 4vko on ollu ylimäärästä vaatetta ja muuta myynnissä. Taitaa olla, että bensakulujen jälkeen ei juurikaan oo voittoa jääny, mutta tavara on onneksi vähentynyt.

    Kiitokset kirjakaupoista fb:n kautta. Jouluaskarteluista tuli jo kovasti ideoita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jää edes jotain vaivanpalkkaa. Minä olen joskus jäänyt maksunpuolelle kun olen liian halvalla myynyt ja pöytävuokra on ollut liian korkea.
      Minulla noita kirjoja on kertynyt liikaa, kun ei niistä kuitenkaan tule tehtyä mitään. Hyvä kun sinä edes helpotit tilannetta parin kirjan verran.=)

      Poista
  24. Nyt kyllä alkoi ketuttaa meikäläistäkin ;-)
    Onpa todella upeat luomukset. Vautsi.

    VastaaPoista