tiistai 27. lokakuuta 2015

Kiitos kaikille, taas on parempi olo ♥


Kyllä te ootte mahtavaa porukkaa. Sain niin paljon kannustavia kommentteja, että johan on ihme jos en olis yhtään piristynyt. Ihan on taas normaali olo ja olen jopa selättänyt Siivouspeikonkin. Nurkka kerrallaan laitan kämppää järjestykseen. Se jo kertoo mielialasta paljon =)

Viimeksi tuli laitettua niin ruma kuva, että kun siivotessa löysin tämän, niin näytetään nyt sitten tämäkin. On meillä joskus nähty parempiakin päiviä =D Okei, on tästä jo lähemmäs kolmekymmentä vuotta. Ja ilman tissiliivejä näköjään, ei tulis kuuloonkaan enää.
Ystäväni Mehmet siinä vierellä. Pari kuukautta kuvan oton jälkeen Mehmet menehtyi liikenneonnettomuudessa. . Ei sitä koskaan tiedä milloin toisen tapaa viimeisen kerran, surullista.


Postikin toi mukavan paketin. Jaana At home blogissa piti arpajaiset ja kuinkas ollakkaan, minähän se voitin Lovin ihanan puisen kuusen. Lovi-team oli laittanut vielä ylimääräisenä punaisia punatulkkujakin. Kyllä minä olen niin tyytyväinen ja iloinen tästä. Kiitos Jaanalle ja Lovi-tiimille ♥ Eipä olisi parempaan aikaan voinut tulla.


Toki tässä on käsitöitäkin tehty. Virkkauksen vastapainoksi on niin mukava neuloa tavallista sukkaa. Lankana näissä on kahta eri 7-veikkaa ja polvisukan silmukkamäärät katsoin Novitan ohjeista. Resorissa valepalmikkoa. Tupsujen ansiosta näistä tuli mielestäni vähän Lappi-henkiset =)

Eipä tässä muuta tällä kertaa. Kiitos teille kaikkille ystäväiseni ja mukavaa viikon jatkoa ♥

38 kommenttia:

  1. No niin, kannatti etsiä ne napatanssilevyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen osasin vähän tanssiakin sitä, mutta nykyään se on vaan jonkunlaista höllymistä. Ei löydy enää tarvittavaa notkeutta =)

      Poista
  2. Ihan piti katsoa edellistä postia. Minulle tuli heti mieleen joku kansalaisopiston ihana kurssi, josta saisit säpinää. Upeat on tekemäsi sukat. Tarpeeksi pitkävartiset ja pirtsakat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli taas lähdettyä kansalaisopiston öljyvärimaalaukseen. Se on viikon kohokohta, pääsee mieltä tyhjentämään .

      Poista
  3. Mäkin vasta nyt katsoin edellisen postauksen. Kiva että on jo parempi mieli! :) Ihanat nuo Lappi-henkiset sukat, kiva idea laittaa tupsut varteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin ensin silkkinauhoja, mutta huomasin paremmaksi nämä samasta langasta tehdyt nauhat. Tämmöisiä sukkia on niin kivan aivotonta tehdä samalla kun katselee telkkaria.

      Poista
  4. Hyvä ko alkaa helpottammaa.
    Aika on miet jokkaist vähä muokant mut elemäähää se vaa on.
    Onnea voitos, siul käy ain hyvä tuuri ja noin komiat sukatkii oot neulont.
    Oikei aurinkoist päivää siulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkiin sain ideaa sulta, tuohon raitalankaan yksväristä kaveriksi. Hyvin toimii =)
      Piti vaan päästä näyttämään, että olen minä joskus nätimpikin ollut =DDDDD

      Poista
  5. Hieno homma, että on jo parempi olo. En kyllä ole varma, tuleeko minulle ikinä niin hyvää oloa, että mielelläni alkaisin siivota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se lempipuuhaa ole minullekaan ja se aloittaminen siinä on kaikista vaikeinta. Nurkka kerrallaan niin ensi kesänä voi jo olla väljempää täälläkin=)

      Poista
  6. Sude upea kuva, olet todell akaunis ja kuka välittää tissareista. Käytän niitä niin vähän kuin suinkin ja ensimmäiset otin käyttöön, 23-vuotiaana. Hyvinhän ne tuossa mukana roikkuu. ;) Surullinen tarina ystävästäsi, elämä on arvaamaton. <3

    Niin juuri, täälläkin ollaan nyt tohveleissa aamupeikkona ja hällä väliä, parempi olla katselematta koko peiliä.

    Ihanan paketin sait ja nuo sukat <3 Täältä iso halaus, olet super <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin olin nätimpi kuin nykyään =D Täyty ihan itsetunnon kohottamisesksi laittaa tuo kuva.
      En minäkään kotona pidä tissiliivejä, mutta ulos ei kehtaa enää mennä ilman kun roikkuvat muuten vyötäröllä asti =)

      Poista
  7. Onpas hehkeä kuva :) No aika tekee jokaisella tehtävänsä, maan vetovoima näet...alkaa sieltä ja täältä roikkua, heh. Eihän sitä koskaan tiedä milloin se aika täällä tulee täyteen. Käsityöt on parasta terapiaa ja pirtsakat sukat oot tehnytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisesti tuo maan vetovoima lisääntyy vanhetessa. Ensin vetää maata kohti kiihtyvää vauhtia ja lopulta ihan maan alle. =)

      Poista
  8. No johan se ilme piristyi :D, hienoa. Mitä tästä opimme: masis päivätkin menee vaikka imurin putkesta sisään.
    Komeat sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan tuosta täysikuusta apua kun jaksaa taas ulvoa vaikka yötä myöten =)

      Poista
  9. Oikein hienot sukat oot tehny. Kiva kun on fiilikset kohonneet, aina noita vanhoja aikoja on kiva muistella, vaikka olit kadottanut ystäväsikin. Onnea voitosta!
    Kummasti sekin piristää kun saa siivottua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se siivousinto kauaa kestänyt kun jumituin vanhoja valokuvia katseleen. Olipa niin mukava muistella sitä hurjaa nuoruutta ja tapahtumarikasta keski-ikää.

      Poista
  10. Ai kun ihana kuva sinusta ja Mehmetistä, kummallakin niin iloinen ilme! Tarinan jatko ei sitten niin iloinen olekaan. Mutta pääasia, että mielesi on jo pirtsakampi.

    Minulla on vieläkin tekemättä ne ensimmäisetkin sukat valepalmikkoresorilla, vaikka joka kerta kun näen sinun sukkia, niin ajattelen, että seuraavat teen minäkin noin. No, tulee sekin päivä vielä joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs se on ollessa iloinen kun ollaan vielä nuoria ja nättejä =) Nythän tässä ollaan enää nättejä =)))))
      Minä olen vallan ihastunut tekemään sitä valepalmikkoa. On nopeaa neuloa ja kerrokset on helpompi laskea resorista.

      Poista
  11. Lomalla pitääkin olla ilman tissareita. Ihana kuva tosiaan, mutta kuinka surullinen kohtalo ystävälläsi olikaan.
    Ihanaa kun mieliala on taas kohollaan <3
    Iloista keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nouseehan se mieliala kun katselee vanhoja valokuvia ja muistelee kaikkea ihanaa. Minulla auttaa lääkketkin siihen etten mökötä montaa päivää putkeen =)

      Poista
  12. Ihanan pirteät sukat. Mukavaa että olo on parenpi.. Niin se aika rientää. Onneksi sisimmässämme olemme aina nuoria =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs oikein lihava ystäväni sanoi kerran : "Sisälläni asuu hoikka nuori nainen". Minusta se on ihanasti ajateltu.

      Poista
  13. No nyt! Ja niin iloinen hymy! Oi niitä aikoja... Tuosta kuvasta voisit vaikka maalata taulun. -siskos -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli aikoinaan reissattua, on nyt vanhana mitä muistella. Se on omaisuutta jota kukaan ei minulta pois saa, ei verottaja eikä ulosottomies. =)

      Poista
  14. Ihminen on nuorena kaunis. Joskus siivotessa löytää aarteita. Iloista mieltä edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut on kauniita vanhoinakin, mutta minä en kuulu siihen joukkoon =)

      Poista
  15. Huh,kuinka helpotti,kun luin,että pirityit. Voi kun asuisit lähempänä,niin mä kyllä järjestäisin sulle jatkuvasti sitä "äksöniä",niin että alkaisit huokailla,voi kun sais vaan maata kotona:) Kaikki ovat nuorena niin kauniita. Nyt ollaan vanhoja kauniita:) Komiat on sukatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on äksöniä, kun aloitin siivousurakan =) Miten tuota turhaa rojua voikin kertyä noin paljon vuosien mittaan. Pitäis muuttaa kerran vuodessa, niin tulis karsittua rojuja pois =)

      Poista
  16. Hyvä kun mielesi on piristynyt. Vielä tuohon edellisen postauksen kirkasvalolamppuun liittyen. Eilen illalla (siis torstaina) tuli Teemalta dokumentti "Sisäien kellomme" joka sivusi aihetta. Taitaa olla Yle Areenassakin nähtävissä, mutta tulee myös uusintana Sunnuntaina Teemalta klo 14:45. Dokumentin nähtyäni voi hyvällä omatunnolla nukkua aamulla pitkään. En olekkaan laiska vaan sisäinen kelloni jätättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla minunkin kellostani patterit lopussa =) Onneksi ei ole kiire mihinkään aamuisin niin voi hiippailla yöpaidassa pitkälle iltapäivään. Minulle sopii ehdottomasti paremmin tämä talviaika.

      Poista
  17. Onneksi olosi jo helpottaa ja elämä voittaa jälleen! Nuoruuden kuvasi on kaunis ja sinä olet kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylläpäs sieltä tuli kehuja, hihihi, kiitos kiitos ♥

      Poista
  18. Voi hurja, kuinka kaunis olet kuvassa ja samaa kauneutta sinussa on edelleen. Mihin se olisi kadonnut.
    Käsityösi heijastavat iloa ja ehkä niiden tekeminen antaakin sinulle paljon. Täällä on kuljeteltu kettujasi paikasta toiseen, kun asuntoesittelyssä käy lapsia. Näen aina siitä, että lapsia on käynyt : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin olla parhaimmillani siinä kolmekymppisenä, mutta toivottoman ujo. Ahdistuin valtavasti ihmisten katseista ja välillä ihan paniikissa kun huomasin jonkun tuijottavan. Nyt vanhana ja lihavana ei kukaan enää tuijottele ja elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa. Olen siirtynyt tuijotettavasta tujottelijaksi =)
      Mitä minulla olisikaan ilman käsitöitä ja kissoja, ei niin yhtään mitään. Toivottavasti töistäni on iloa muillekin.

      Poista
  19. Kaunis, herkkä kuva ja muisto nuoruudestasi . Tosi kivat sukat..voisin noista vaikka vähän mallia katsoa. Mullakin noita jämäkeriä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan mallia ottamaan. Itse otin mallia Kosotädiltä =)

      Poista