maanantai 21. syyskuuta 2015

Sulahopsulahei...


Apinat alkoivat yleislakkoon, joten teinpä sitten Peppejä. Nämä pienemmät teen Miami-langasta, jota sainkin "jonkun verran" hamstrattua kesän lanka-aleista =) Hiukset ja essu ovat kuitenkin akryylilankaa kirkkaamman värinsä takia. Aina välillä kysytään onko tuolla letin sisällä rautalankaa. No ei ole. Kun letittää tarpeeksi tiukalle, niin pystyy vääntelemään vaikka pystyyn. En laita näihin lasten leluihin koskaan nappeja enkä varsinkaan rautalankaa ihan turvallisuus syistä.

Ei ole ollenkaan liian aikaista ruveta miettimään joululahja-käsitöitä. Vähän kyllä huvitti, kun eräs äiti kysyi pari viikkoa sitten, ehtiikö vielä tilata jouluksi kettuja. =) Hyvin ehtii, oli helppo luvata.


Voi minua onnetonta hamsteria. Lankojen lisäksi on tietenkin tullut hamstrattua myös käsityökirjoja. Enhän yleensä edes viitsi seurata ohjeita, joten mitähän minä niilläkin teen. Kuvia tietenkin on kiva katsella ja saahan niistä aina jotain ideaa, mutta harvoin viitsin tehdä jotain ihan ohjeen mukaan. Olohuoneeni muistuttaakin lähinnä lankakauppaa, jossa on myös kattava lajitelma käsityökirjoja =)

Otin itseäni niskasta kiinni ja sainkin neljä kirjaa myytyä facebookin langanmyynti ryhmissä. Vaan mitä tekee terveestä maalaisjärjestään ylpeä ihminen. Menee tietenkin katsomaan Adlibriksen käsityökirja-alea ja tilaa kolme uutta kirjaa. "No kun halvalla sai =D".

Langanostolakkokin kesti pari viikkoa.  Syynä samat facebookin ryhmät. Viisainta olisi nyt erota niistä kaikista ja liittyä takaisin vasta sitten kun langat loppuu =)

46 kommenttia:

  1. Jos välillä myy jotain, on mun mielestä ihan kohtuullista, että sitten voi vähän ostaakin jotain :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontokin pyrkii aina tasapainoon, samoin minä =)))

      Poista
  2. Ihanan iloinen Peppi-joukko !
    Eihän tuo paha ole, myit neljä ja ostit vaan kolme ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tyylillä on vaarana, että joku päivä minulla ei ole yhtään käsityökirjaa =)))) Ei onneksi pääse tapahtumaan kovin äkkiä =D

      Poista
  3. Ruotsista voisi löytyä hyvät Peppi-markkinat? On kyllä aika uskomaton yhdistelmä: käsityöihminen lankoineen ja monta kissaa. EIkö ne koskaan leiki sinun langoillasi?

    Minullakin on anopin käsityökirjoja, joita on tosi mukava katsella, vaikka ei kutoisikaan. Ihailen suuresti kaikkia käsityöihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on niin paljon ulkona, ettei niitä kiinnosta sisällä kuin ruoka ja nukkuminen. Yritän kyllä sitten nyppiä töistäni kaikki eksyneet kissankarvat pois ja lankoja säilytän kannellisissa laatikoissa.
      Välillä tuntuu että näitä virkattuja menis enemmän kuin viitsin tehdä. Pyrin pitämään tämän vain yhtenä harrastuksena muitten lisäksi. Ei vaan välillä kehtaa kieltäytyäkkään ja sitten on ahkeroitava, mutta en tästä mitään bisnes-hommaa halua. Eläkkeellä saa tehdä mitä itse tykkää eikä tarvi juosta rahan perässä jos ei halua =D
      Muuten, sun kommenttisi tulee melkein aina tuplana, mutta poistan sen toisen =)

      Poista
  4. Voi noita Peppejä, on ne niin söpöjä ja pirteitä! Piristävät tällaisena harrmaana aamuna jo kuvasta. :)
    Minusta tuollainen myy neljä, osta kolme ei ole ollenkaan hassumpi tapa, siinähän tavara vähenee huushollista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pieni rako on kirjahyllyyn tullut, mutta eiköhän sekin umpeudu aika äkkiä =) Kovasti olen kyllä nyt yrittänyt hävittää tavaraa roskikseen ja kierrätykseen, mutta vielä ei pahemmin aukkopaikkoja ole kylläkään ilmaantunut huusholliin =)

      Poista
  5. Nuo Pepit saa aina niin hyvälle tuulelle,ihania kun ovat.
    Tottakai kirjoja pitää olla ,etenkin jos niitä halvalla saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkeis vaan joskus tekemäänkin jotain niistä kirjoista =)

      Poista
  6. Hauskoja Peppejä! Tavaroiden määrä pitää pysyä vakiona: jos ostat jotain, pitää myös hävittää/myydä/lahjoittaa jotain. Joten sinulla on vielä yhden kirjan vajaus olemassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vienyt kierrätykseen niin paljon käsityölehtiä, että nyt mahtuis muutama muukin uusi kirja tilalle =)

      Poista
  7. Oi mikä Peppi-komppanja!
    Juu yhdyn edellisiin; kun jotain poistaa voi hankkia uutta tilalle, näin säilyy tasapaino:) Tuo lumihiutalekirja näyttää kivalta. Olen yleensäkin helposti kirjoihin haksahtavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksipä kiiruusti osallistuin sinun arvontaasi. Nyt olis paikkakin kirjalle hyllyssä valmiiksi laitettu =)
      Tuota lumihiutalekirjaa himoitsin viime talvena, enkä mistään saanut, nyt se on mulla.

      Poista
  8. Ihania.. Tykkään.. Olenhan minä nyt virallisestikin pikkuisen Pepin mummi =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Pepin mummolle ! Toivottavasti nimi on hyvä enne, ainakin nämä Pepit ovat iloisia ja hyväntuulisia.

      Poista
  9. Vauts, hienoja Peppejä. Ihan samannäköinen naama katselee täällä peilistä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on hyvä jos noin iloinen ilme katselee peilistä =) Onko letitkin yhtä pystyssä ?

      Poista
    2. Letitän aina niin löyhälle, että eivät pysy :). Tosin voisi kokeilla tiukkaakin letitystä, koska siinä tulisi samalla ilmainen kasvojenkohotus :D.

      Poista
    3. Laita sitten kuva blogiin, että nähdään toimiiko se =)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Syksyllä pitää tehdä jotain iloisen väristä ja piristävää =)

      Poista
  11. ÄLÄ välitä! Mulla käy aina samoin... myyn kirjoja pois kun ei mahdu... MUTTA... löydän jostain NIIN hyvän kirjan tilalle ja HALVALLA TIETTY! Tasapaino vain menee yleensä väärinpäin ja hylly täyttyy!
    Supersuloiset Pepit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olenkin alkanut viemään muita kirjoja kierrätykseen, että mahtuu enemmän lankoja ja käsityökirjoja hyllyyn =))))

      Poista
  12. Voi että nuo Pepit saavat hyvälle tuulelle! Ihania!! Täälläkin hamstrataan käsityökirjoja, ja oikein sulavasti...tärkeää saada käsityökirjasto kolmelle tyttärelle ja miniälle...eihän niitä kauaa myynnissä ole kuitenkaan...hah, hyvä selitys joka uskottelen itselleni kässäkirjojen ostoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa minunkin tytär perinnöksi semmoisen määrän lankoja ja käsityökirjoja, että pakko alkaa käsityöläiseksi =))))

      Poista
  13. Hurmaavat pepit sieltä lähtee maailmaa valloittamaan.! Kuule tottakai lankatarjoukset ja kässykirjatarjoukset pitää käyttää hyväksi. Minullakin on aina huutava pula langoista ja ohjeista. Tosin meillä muut ovat ihan eri mieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voivoi kun laskee kuinka paljon noissakin on säästänyt kun alesta on ostanut =))) Eikä langoissakaan KOSKAAN ole kotona juuri sitä väriä tai paksuutta jota juuri välttämättä kuvittelee tarvitsevansa =)

      Poista
  14. Ihanan pirteä Peppi-sakki!
    Kyllä niitä ohjekirjoja on täälläkin monta, liiankin monta, sellaista joita ei ole kuin selailtu läpi.. sun tyyli oliskin hyvä, kun malttaa myydä osan niin saa ostaa taas uusia tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä iskee järkevyyden puuska ja raaskii luopua jostain =D Melkein kaikki käsityölehdet olenkin jo vienyt kierrätyskeskukseen, mutta kirjoista on vaikeampi luopua.

      Poista
  15. Iloinen Peppilauma<3
    Mulla on myös kässäkirjoja, vaikken ole moneen vuoteen edes aloittanut mitään...ja lankoja arkkupöydän puolikas pullollaan.
    Mutta onhan se hyvä olla tarvikkeet valmiina kun inspiraatio iskee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se oltava omaa varastoa, jos vaikka sattuisivat muualta maailmasta loppumaan =DDDD. Minä ainakin pärjään omillani muutaman vuoden =)

      Poista
  16. On se sentäs hyvä et Pepit pitää maailmaa pystyssä ku kaikki muut vaa lakkoilee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on sen verran yksinkertaista porukkaa, että ne vaan hymyilee ja tyytyy kaikkeen =)

      Poista
  17. Sude tuollaisia sukkia himoitsen kuin kuuta taivaalta! <3 Leppoisaa viikonloppua ja Pepeille terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitää kirjoittaa Joulupukille hyvissä ajoin, jospa hän sitten toisi sukat sinulle =)

      Poista
  18. Reippaan näköisiä peppejä, löytävät varmasti hyvät hoitajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän saisi itselle samanmoista reippautta.

      Poista
  19. Hurja määrä Peppi-energiaa!! :oD
    *
    Taannoin kyselit kohtuuhintaista, merseroitua tummanruskeaa puuvillalankaa.
    Äsken surffailin Tapion kaupassa, silmiin osui Gründl Florida 50g, jossa parikin eri ruskean sävyä - ja tarjoushinnalla vielä huomenna 27.9.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekkin sitä lankaa jo sillä silmällä katselin. On vähän ohuempaa kuin muscat, mutta hinta ihan kohdillaan =)

      Poista
  20. Kivoja Peppejä taas tekasit. Kyllä näitä nk. hyviä päätöksiä ei kannata tehdä, ei ainakaan minun. Joka kerta tarttuu matkaan milloin mitäkin aivan korvaamatonta. Sellaisia me käsityöhullut ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata ei. Jotain jos saa hävitettyä, niin uutta tulee hankittua tilalle kaksin verroin. Onneksi meillä ei ole lankakauppoja, mutta "valitettavasti" netissä sitäkin enemmän =)

      Poista
  21. Iloisia peppejä jälleen! Kirja kauppoja on välillä kiva tehdä, mutta ihan mukava on ostaa välillä uusiakin kirjoja :). Mä en ole ostanut kuin kaksi lankakerää, tota Novita Aavaa. muuten tehnyt entisistä, saas nähdä kuinka kauan kiertelen kaukaa lankahyllyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritän nyt pärjätä entisillä langoilla, mutta kun jotain väriä puuttuu, niin pakko tilata ja sitten tulee tilattua ylimääräisiäkin. Kirjoja olis kyllä hyvä saada vähemmäksi, kun ei niitä tule käytettyä kuin ihan muutamaa.

      Poista