tiistai 28. heinäkuuta 2015

Minilomalla


Poika haki minut yöksi mökilleen ja ihan se kävi lomasta minulle. Siellä korven keskellä ei muuta kuule kuin linnun laulua ja hyttysten ininää, ihan on kuin toiseen maailmaan saapuisi. Väkisinkin tulee heti leppoisa ja rauhallinen olo. En yhtään ihmettele, että poika ajelee melkein joka viikonloppu yli 300 km suuntaansa päästäkseen rauhoittumaan viikon stressistä.


Tytöt olivat tuoneet poninsakin lomalle mukaan. Minä vähän pelkään kyllä kaikkia hevoseläimiä.

Heti lähtöni jälkeen oli pihalle pelmahtanut nämä kaksi isoa karannutta hevosta. Tieto omistajalle lähti kyllä heti, kun isännät kävivät kehumassa kuinka hyviä ravureita nämä ovat. Vaan eipä ole täällä maalla niin tunnin tarkkaa eikä aina päivän päällekkään milloin asiat hoidetaan, hoituu kun on hoituakseen. Itse omistaja tuli hakemaan hevosensa vasta  puolenyön jälkeen. Oli siinä hesalais-miniäkin tuumannut, että on täällä maalla vaan ihmeellistä =).
Onneksi eivät hepat tulleet yhtään aikaisemmin, muuten ei minua olisi saatu mökistä ulos =)


Vaikka hevosia pelkäänkin, niin karhuja en. Iltahämärissä kerettiin käydä vähän mustikassakin alueella jossa on nähty karhu useasti. Taisi karhu pelätä enemmän meidän mölinäämme, kun ei siitä näkynyt vilaustakaan.

Yritin olla nykyaikainen ja kerätä poimurilla. Enemmän tuli roskia kuin mustikoita, mutta sain minä tuosta perattu yhden piirakallisen verran. =) Jatkossa kerään kyllä vanhaan tuttuun tyyliin ihan käsin. Jätin poimurinkin ennakkoperintönä pojalle. Eipähän voi sanoa , etteikö olis jotain äidiltään saanut =)


Suomalainen metsä se vaan osaa olla kaunis. Mitä lie heinää pieni aukio metsän keskellä, niin kauniin punertavaa että kuva oli otettava.


Toki Eetu-koiran hautakin piti käydä tarkistamassa, ( se oma tuleva hautapaikka, hihihii). Hyvällä paikalla on ja oli saanut olla ihan rauhassa metsäneläimiltä kun poika oli siihen kipannut pari kottikärryllistä hiekkaa päälle. Komensin vielä keräämään kiviäkin paikalle. Ei ole yksinäistä siellä kun mäyrän polku menee ihan haudan viertä. Vierestä taitaa mennä kauriidenkin polku, sillä ihan haudan läheltä löytyi tämmöinen sarvi. Minä sitä en olisi huomannut, mutta pojalla on sen verran nuoremmat silmät.


Kyllä tämä on selvästi mummon tyttö. Mummon varastoista löytyi lankaa ja puikot ja heti alkoi neulominen. Aamusella ehtinyt edes yöpaitaa riisua kun neulominen jatkui heti. " Kun tämä on niin mukavaa". Pääpanta tuli jo valmiiksi ja äitinsä tilasi seuraavaksi patalappuja, mutta mummolle kuulemma tehdään ensin. Tästähän mummo on oikein mielissään.

Olishan tuolla voinut olla pitempäänkin, mutta olin jättänyt kissat kotiin ilman hoitajaa. Mummo-kissa yksin sisälle ja muut pihalle. Nyt mummo-kissa seuraa minua kuin hai laivaa, enää sitä ei jätetä. Toiset tulivat sisälle vasta päivän päästä hyvin loukkaantuneen näköisinä.
Kyllä sain huomata tehneeni taas niin väärin =) 


36 kommenttia:

  1. Ihana lomapaikka, kyllä tuolla kelpaa olla yö tai kaksi, tai kymmenen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinne pääsisi linja-autolla, niin olisin kylässä vähän väliä. Nyt pääsen vain jos poika sattuu hakemaan.

      Poista
  2. Hauska tuo hevostarina ja maalaisseudun kiireettömyys ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on nämä hämäläiset, ei ole kiirettä mihinkään =)

      Poista
  3. Teit niin tai näin, aina väärinpäin :) Jos kissat jättää ulos kun lähtee ite yökylään tai sitten sisälle, missä ovat turvassa, niin aina se on sellanen asia mistä kissat ovat mielensä pahoittajia...ja itelläkin huono omatunto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä nämä osaa mielensä näyttää. Ei passaa piian liikoja temppuilla =)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ennen oli lomareissut 2-3 viikkoa, nyt joutuu tyytymään yhteen päivään =) Tätä kotilomaahan minulla onkin vuoden ympäri kuitenkin kun pääsin eläkkeelle.

      Poista
  5. Onpa niin soman näköinen mökki, aivan kuin meidän oma! Niinhän sinä kerran sanoitkin ja nyt näen omin silmin. Ja linnut ne meilläkin laulavat, ahma vierailee pihassa ja karhu kääntää kannot kalastusreissumme varrelta, mutta hevosia ei ole pihaan tullut koskaan. ;) Ja siellä tosiaan sielu lepää ja stressi häviää, jos sitä on. Mutta yksin siellä pitää käsityöt tehdä, kun ei ole tuollaista pojantytärtä kässäkaverina,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on pojan isän synnyinkoti ja tosi korvessa. Ennen pääsi linja-autolla ja myymälä.auto kävi lähellä, nyt molemmat on yli 10 kilometrin päässä. Eipä ole autottomalla tuonne asiaa. Kyllä mahtoi olla elämä aikoinaan rankkaa tuolla, mutta nyt se on ihan kiva lomamökki. Poika sinne on keräillyt kaikkea vanhaa ja puuhastelee itse kaikenlaista, piharakennuksia sun muuta.

      Poista
  6. Ihan supersuloinen mökki! Tuo kuva metsästä on kuin usvaa tai vääränväristä pumpulia;)
    Kiva kun tyttö on mukana mummon puuhissa! Oma tyttäreni ei käsitöistä pidä, mutta toivoisin että mummon 5-vuotias innostuisi... ainakin askartelu ja piirtäminen on niin mieluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miniä ei osaa edes nappia ommella, saatikka sitten neuloa. Onneksi tälle tytölle on periytynyt mummon käsityöinto. Mummolta aina lankaa ja neuvoja saa mummolassa käydessään. Hyvä se on joka perheessä edes yksi käsityötaitoinen olla =)

      Poista
  7. Kissat kyllä osaavat osoittaa harmituksen kun taas koirat sekoaa ja läähättää into piukeana. Kyllä ollut kiva viikonloppu ja kiva paikka ja suloinen pieni kutoja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistanhan minäkin kuinka koira oli aina intopinkeenä jos vähänkään pitempään oli oltu erossa. Kissat ei kyllä suvaitse että piika lähtee omille retkilleen.
      Tämä on semmoinen mummon mussu, vaikka harvoin tavataankin.

      Poista
  8. Onpas ollut kiva pikkuloma. Jo metsässä kulkeminen rauhoittaa mieltä. Mitsää on kiva ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä kulkeminen on niin rauhoittavaa. En vaan uskalla enää yksin lähteä kuljeksimaan kun on noita vaivoja tullut kaikenlaisia.

      Poista
  9. Minilomat ovat kivoja ja ihan paikallaan, sitä pääsee kummasti arjen yläpuolelle.

    Kissat ovat kyllä huippuja näyttämään, mitä mieltä ovat siitä, että ne jätetään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saishan noita minilomia olla useamminkin, mutta hyvä kun edes kerran vuodessa. Nyt haaveillaan tytön kanssa jos ensi kesänä päästäis käymään isänsä luona Turkissa. Eihän se ole kuin rahasta kiinni =)
      Mausu-kissa on jo antanut minulle karkaamisen anteeksi, mutta muut mököttää vieläkin. Mummo-kissa ei anna edes silittää vaan tuijottaa äkäisenä. Kuinkahan kauan tässä joutuu vielä noita lepyttelemään =)

      Poista
  10. Todella kaunista; hyvä paikka viettää lomanen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin siellä on rauhallista kun on keskellä korpea. Auto pitää olla jos meinaa mökille päästä. Hyvin siellä kyllä nukutti kun ei kuulunut kuin luonnon ääniä.

      Poista
  11. Mökillä on aina mukavaa.. Ihanalta näyttää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisikin minullakin oma mökki niin muuttaisin sinne pysyvästi. Onneksi poika sentään peri tämän isältään.

      Poista
  12. Ihanat Vihtori ja Klaara saapuivat onnellisesti perille. Aivan hurmaavat apinaystävät. Isot kiitoshalit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä. Minä sain tästä antamisen iloa itselleni =)

      Poista
  13. Ihana miniloma sulla! Paikka näyttää just siltä et sielu lepää kun sinne pääsee kiireen keskeltä ja muutenkin. Mä totesin saman - poimurilla ei tee mitään. Sen minkä kerää ni kerään "perinteisellä" tavalla. Ei sit tarvii siivoita marjoja jälkikäteen. Toivottavasti kissat on jo leppyny!

    VastaaPoista
  14. Eihän minulla enää kiire minnekkään, mutta se hiljaisuus siellä, se on mahtavaa. Ei ole mopopojat eikä mopoautot päristelemässä ikkunan alla keskellä yötä =) Poimurin jätän suosiolla niille, kellä on kiireempi metsästä pois. Kissoiltakin olen jo hölmöyteni anteeksi saanut =)

    VastaaPoista
  15. Kiva mökkireissu sinulla ollut. meillä mökki on,mutta yhtään ei olla kesän aikana käyty. Ei enää huvita. Se kun on täälläkin iso omakotitalo ja puutarha,niin ei jaksa mökkiin panostaa. Aikomuksena on myydä se pois. Jos mökkiä kaipaa,niin mitä siitä on peruskuluja,niin sillä rahalla vuokraa viikoksi-kahdeksi mistäpäin Suome vaan mökin,jos sitä kaipaa. Kivaa,kun uusissa sukupolvissa käsityöperinne jatkuu:) Voi kisuleita. Sun pitäis löytää niille luotettava hoitaja,että pääsisit vähän joskus reissaamaan kotoa pois yön tai pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt varmaan oliskin helpompi löytää hoitaja, kun ei ole koiraa enää. Kissojen kanssa pääsee niin paljon helpommalla.

      Poista
  16. Oi miten idyllinen mökki! Kiva että pääsit vähän reissuun ja seurakin oli mieluista. Nämä taitaa monesti hypätä yhden sukupolven yli nämä käsityöinnostukset, mun tyttö ei juurikaan piittaa käsitöistä, että niitä lapsenlapsia sitten täytyy vaan odotella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä tyttökin neuloo jonkun verran minun luona ollessaan. Tämä on tarttuva tauti =)

      Poista
  17. Hevosmiehet ovat vielä meistä maalaisistakin oma rotunsa. Epäilen, että hevosmiehet ovat sukua poromiehille. Jotenkin samoja piirteitä olen ollut havaitsevani.
    Minulta jäisivät mustikat poimimatta, jos ilman konetta pitäisi poimia. Jos mustikoista tulee tavallisella poimurilla yltiö roskaisia, niin todennäköisesti marjat ovat vielä hivenen raakoja. Täällä mustikat eivät ole vielä kypsiä. Jokusen marjan olen suuhuni saanut, mutta vielä maistuivat hivenen raa'alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä hämäläiset hevosmiehet ovat vielä oma rotunsa =D
      Pieniä rupusia oli mustikat ja siksi kai niitä roskia tulikin enemmän.

      Poista
  18. Ihanaa, että pääsit lomareissulle! Kyllä se lyhytkin aika aina virkistää. Mielenkiintoisia tapahtumia siellä tuntui olevan.
    Itse olen antanut periksi poimurille. Ei tartte kykkiä siellä metsässä niin kauan, mutta sama aika menee sitten putsatessa. Mahtava käsityötyttö ; )

    Muksun kanssa on välit kupruilleet tänä kesänä, kun olen joutunut viemään hoitoon. Katselee aina kummissaan. Toivottavasti kissasi taas alkavat luottaa sinuun : D
    Toivottavasti pääsette sinne Turkkiin tytön kanssa!

    VastaaPoista
  19. Minä olen jo anteeksi saanut ilmeisesti, koska Maija toi minulle ruokaa oikein kukkien kanssa. Oli se hassun näköinen kun tuli pihan poikki iso vesimyyrä ja kukkiva horsma suussa roikkuen. Itse ei syönyt vaan laski minun jalkojeni eteen =).

    VastaaPoista
  20. Ihana punainen tupa ja mukava sulla laheistesi kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kiva että edes kerran kesässä tavataan =)

      Poista