torstai 23. heinäkuuta 2015

Kansalaistottelemattomuutta


Muutkin täällä ovat esitelleet puutarhojaan, niin jospa minäkin tämän kerran.
Minähän asun kaupungin vuokratalossa, joissa on tarkkaan määrätty mitä saa tehdä ja mitä ei. Muutamia vuosia sitten meidänkin talossa tehtiin piharemonttia jonka jälkeen kaikille tuli lappu, että nurmikon tärveleminenja kaivaminen on kiellettyä. Koko iso piha oli pelkkää nurmikkoa.

Naapuri-rouvan kanssa päätettiin, että meillä on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. =) Kun ei siinä suoraan puhuttu mitään kukkapenkeistä, niin mehän semmoiset pienet tehtiin. Samantien haettiin metsästä molemmille oma koivuntaimi, pari juhannusruusua ja sireeninalku. Tämä on minun koivuni ja olen siitä tosi ylpeä. Naapuri-rouva on poissa ja hänen kukkapenkkinsäkin on hävinnyt, mutta hänen koivunsa kasvaa komeana. Oman koivuni juurelle nappasin vielä entisestä anoppilasta ruusuntaimen ja on se vaan niin kaunis tuossa pihalla. Alku vuosina piti aina jomman kumman olla päivystämässä kun talonmies ajoi nurmikkoa, ettei meidän istutukset häviä samantien.


Minulla on tapana napsia siemenkotia ja juurenpalasia yleisiltä paikoilta ohi kulkiessani. Olenkin onnistunut ihan vahingossa saamaan kukkapenkkiini monivuotisia eri aikaan kukkivia kasveja, joitten nimiä en kylläkään tiedä. Nyt kukkii tämä sinikelloinen, joka on lähtenyt pienestä rautakaupan pihasta napsastusta juurenpalasta. Ikkunan alla on "hyötypuutarha". Suurissa ruukuissa kasvaa siemenestä kasvatettuja tomaatteja ja paprikoita. Ihan oven pielessä kukkii kohta vanhanaikainen "saippuakukka".
Puutarhani on ihan luomua, sillä lannotteena käytän vain pojan tuomaa hevosenkakkaa =)


Toisella puolella ovea on "oleilupuutarha".Nurkassa kasvaa raparperi, ruukuissa tilliä, ruohosipulia ja minttua. Tällä puolella on myös kukkia ja nyt kukkii pystyssä töröttävä Ukonhattu. Krassi ei ole vielä noussut ritilään, mutta antaa suojaa ikkunaan kasvettuaan.

Yleensä pöydällä istuu 1-2 kissaa, mutta nyt niiden puuttuessa laitoin siihen viimeksi tekemäni kettutytön. Pihalla nököttää myös enkelini. Ostin sen 5 vuotta sitten kirpparilta sairastuttuani syöpään ja sanoin lapsille että tässä on sitten hautakivi varulta valmiina, muuta ei tarvitse  ostaa.=) Onneksi sitä ei vielä tarvittu, mutta ompahan nyt sitten valmiina.
 En minä halua makaamaan minnekkään hautuumaalle ison paaden alle. Minut pitää kaataa tuhkana metsään koiran haudan päälle ja tämä enkeli siihen päälle muistoksi. Lapset ei tahdo uskoa että olen tosissani, mutta näin minä vaan haluan.=)


Ei tässä kuitenkaan vielä mihinkään metsään jouda, käsitöitä pitää tehdä ensin paljon lisää =)
Sukkia on vaan niin mukava neuloa, että minäkin parit tein vajaista 7-veikka keristä. Alemmat on n.s. "räsymattosukat". Niitä vasta mukava onkin tehdä kun ei yhtään tiedä mimmoset raidat syntyy. Näissä on kahta ikivanhaa raidallista 7-veikkaa ja lisänä kolmatta yksiväristä.

Täytyy kuitenkin jatkaa taas apinalinjalla. Viimeinen paketti Saksaan viipyi postissa yli kuukauden ja meinasin jo hermostua. Apinat alkoivat kuitenkin heti tehdä kauppansa, joten lisää vaan tekemään =)

38 kommenttia:

  1. Luomu ja hyöty on aina ajankohtaisia ;) Kivan näköinen oma pikku puutarha sinulla on.

    Nättejä villasukkia, eniten itsekin tykkään just tuollaisista räsymattosukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä säästää kesän mittaan, kun kylvää tillit sun muut siemenistä kasvamaan. Ei tarvitse joka kerta kaupasta uutta ostaa kun perunoita keittelee.

      Poista
  2. Juuri oikeanlaista kansalaistottelemattomuutta, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöisissä pienissä asioissa voi hyvin olla tottelematon =)

      Poista
  3. Kannatettavaa kansalaistottelemattomuutta kaunistaa tylsää ympäristöä. Hyötypuutarha kukoistaa vaikka ruukuissa ja kukat tuovat iloa tälläiseen raikkaampaankin kesään. Olin juuri Budapestissa ja siellä myytiin monessa design-liikkeessä apinoita. Yhtään noin viehättävää ja persoonallista kuin sinun tekemäsi en nähnyt. Apinoillasi olisi varmasti suuret markkinat ympäri maailman. Tosin joutuisit laajentamaan ja perustamaan virkkuutehtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menishän siinä tekemisen ilo jos toisilla alkais apinoita tetättämään ja itse olis vain päällepäsmärinä. Hyvä kuitenkin että nuokin käy kaupaksi, etteivät ihan kasaannu kotia.=)

      Poista
  4. Hihii kaunista tottelemattomuutta <3 Aivan ihanat villasukat, nuo oikeanpuoleiset eritoten ovat jetsulleen minun näköiset. .)

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä välillä laittaa hanttiin noissa määräyksissä, ainakin silloin kun ne tuntuu ihan järjettömiltä =)

      Poista
  5. Oikeen kiva pikkunen pihapiiri. Me asutaan kerrostalosa, joten pihanhoitamista ei juurikaan oo. Joskus talavella oven eestä lumet oon harjannu. :) Etupihalla on muutama perennapenkki jotka joku asukas on aikoinaan sinne laittanu kasvamaan. Kukkien kas puuhastelu on ihan mukavaa vaikkei itelläni niitä kauheesti olekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla pitää olla ovi maantasalla, että kissat pääsee kulkemaan =) En varmaan enää osais kerrostalossa asuakkaan. Mieluiten muuttaisin jonnekin korpeen, mutta se ei onnistu kun ei ole autoa eikä ajokorttia.

      Poista
  6. Välillä on hyvä ottaa maalaisjärki käyttöön ja olla ymmärtämättä kaikkea luettua;)
    Nuo räsymattosukat ovat minustakin niin upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaisjärjen käyttö on hyvin suotavaa ja kyllä minä sitä pyrinkin käyttämään. Sillä selviää monesta tilanteesta =)

      Poista
  7. Kullä kukkasia saa aina kasvattaa. Oikeaa tottelemattomuutta tämmöinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin jos on tämmönen itsepäinen jässikkä kuin minä. Minähän teen mitä lystään ja toiset tekee mitä uskaltaa =D Eipä ole kukaan rohjennut tulla mun koivuakaan kaatamaan =)

      Poista
  8. Aivan oikein, tuossa asiassa saakin olla tottelematon:D Kaunis puutarha sinulla onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin semmoisen oikein ison villin puutarhan, mutta tämän täytyy nyt piisata kun ei ole ikiomaa pihaa.

      Poista
  9. Olet aika taitava, kun siemenistä ja juurenpalasista noin vain kasvattelet uusia, kauniita kasveja (minulla saattavat valmiitkin taimet kuolla kupsahtaa). Minusta räsymattosukissasi ovat tosi kauniit väriyhdistelmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäkukat minulta kuolee aina kaikki, mutta siemeniä pitää aina kerätä ja yrittää kasvattaa ulkona =) Paljon jännempää kuin ostella valmiita taimia.
      Löysin kaksi niin rumaa lankanöttöstä kätköistäni, mutta näin yhdessä niistä tulikin ihan saman väriset kuin omasta matostani =)

      Poista
  10. Hi hii, meillä on sama harrastus; kuljen töihin aina erään puiston poikki ja mennessäni napsin siemenkotia mukaani. Naureskelenkin aina, että kohta mulla on Porvoolainen puisto pihalla:) Hyvin ovat itäneet palavat rakkaudet eri väreissä, malvat, kellokukat, unikot, kaikkien nimiä en edes tiedä, mutta väliäkös sillä.
    Hyvä että olet ollut myös "sissipuutarhuri". Ihan pelkät nurmikot ovat tylsiä.

    Noita räsymattosukkia on näkynyt nyt aika paljon ja katselin, että raitalankajämiä olisi itsellänikin, täytyisi varmaankin kokeilla.

    Ei ole ollut edes kuolemansairautta, mutta silloin kun veljeni kuoli, tuli puheeksi nuo hautausjutut. Olen antanut määräyksen, että kun minusta aika jättää, tuhkat heitetään saaren kallioille, sen jossa miehen kanssa aina käytiin veneellä kun oltiin vielä kaksistaan. Jostakin syystä nuorison on vaikea tällaisia käsittää. No, heidän maailmassaan kuolema on kaukainen vieras, onneksi. Ja meilläkin on täällä vielä paljon tehtävää:)

    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän nuo ihmiset katseli ihmeissään viime kesänä kun seisoin Jyväskylässäkin keskellä kävelykatua keräämässä Ahkeraliisan siemenkotia, vaan nytpä mulla kukkii kirjava kokelma Liisoja etupihalla. =) Etelänmatkoilta saa myös semmoisia kukkien siemeniä, mitä täältä ei saakkaan.
      Kun pojan isä kuoli keväällä, niin tulin ajatelleeksi ettei tässä itselläkään enää niin mahdottomasti ole vuosia. Niimpä annoin pojalle tarkat ohjeet miten minut sitten kuopataan, ettei tarvi enää sitten miettiä. Tuhkat metsään koiran haudan päälle ja uurna poltetaan saunanuunissa, eikä mitään peijaisia. Jos joku tahtoo, niin voi sitten mennä sinne metsään minua muistelemaan, minusta tuo on hienio järjestely, minulle sopiva . =)

      Poista
  11. Sinikelloinen kukkasi on vuohenkello, kaunis ja sitkeä kasvi. Sitä et saa hengiltä vaikka yrität. Muistaakseni vuohenkellon juurakkomukuloita on käytetty pula-aikana ruoaksi. Jos eläkettäsi leikataan, niin voit pistää vuohenkellon juuret pataan. Maku kuulema muistuttaa palsternakkaa.
    Ihania sukkia, varsinkin oikean puoleiset ovat tosi nätit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut että ei tosiaan saa hävitettyä =) Joka kevät sitä yritän repiä vähemmäksi kun yrittää vallata koko kukkapenkin. Palavanrakkauden ja pari muuta kukkaa se on jo tukahduttanut pois. Pitäiskin joskus maistaa miltä sen mukulat maistuis. Tiedä vaikka olisivat kuinka hyviä =)

      Poista
  12. Minäkin vaan kehut sun tottelemattomuuttasi! Jos ei kotiaan saa kukkaislla kaunistaa, niin kuinkas siellä viihtyisi? HYVÄ!
    Ja apinoille taas onnea matkaan. Taitaa olla Saksanmaa kohta täynnään sun apinoitasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin sitä ihmettelen kuinka paljon niitä apinoita oikein maailmalle uppoaa, luulis jo kyllästyttävän. Hyvähä se tietenkin minulle, noitten teko käy jo niin rutiinilla.

      Poista
  13. Ihana tarina koivuista. Mukavaa kun kasveillakin on oma menneisyys.
    Pihasi näyttää oikein ihanalta.
    Mukavaa viikonloppua sinne apinoiden keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin naapuri-rouvan kanssa oikein hyviä ystäviä. Nyt minusta on niin mukava katsella kun koivumme ovat kasvaneet niin että oksat hipovat toisiaan. Ihan kuin me Pirkon kanssa seisoisimme käsikädessä. Jokaisella pitäisi olla oma puu jossain =)

      Poista
  14. Pitäähän sitä oma kotikoivu olla, just tuollasta totelemattomuutta kannustan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vaan miettinyt, että jos muutan tästä pois, niin mitenkäs raaskin koivuni jättää =) Olen minä sen niin suurella vaivalla ja rakkaudella tuohon saanut kasvamaan. On jo niin iso, ettei sitä mukaankaan voi enää ottaa =)

      Poista
  15. Olisihan se pelkkä nurmikko tylsää, olipa se vaan hyvä että hankitte naapurin rouvan kanssa sen lukihäiriön juuri tuohon saumaan ;) Ja miten hauskat virkatut ampparit oletkaan tehnyt. Minun onnekseni ei tänä kesänä noita veijareita ole ollut, olen nimittäin niin allerginen. Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olis lapsia pihapiirissä, niin olishan se hyvä pelikenttää olla. Vaan kun tässä asuu vain mummeleita, eikä me jakseta enää palloa potkia =) Parempi vaan laitella kukkasia, niitä me jaksetaan katsella =)
      Ei ole amppareita näkynyt meidänkään pihassa, mutta nyt viime-aikoina on alkanut näkymään kimalaisia kukkasissa.

      Poista
  16. Enkelisätkynukke. Minä niin repesin lukiessani vanhempaa viestiäsi : D
    Tosi kiva nähdä tottelemattoman puutarhurin puutarha. Eikös ne kasvitkin ole vähän tottelemattomia, kasvavat mokomat missä sattuu.
    Vai hevosbalsamia. En ole ikinä kuullutkaan, mutta sinulta yleensäkin kuulen asioita, joita en ole ikinä kuullutkaan, hih : D

    Tuosta hautaushommasta. Olen päättänyt, että minun nimeäni ei sitten lehteen laiteta. Täytyy vielä muistaa kertoa se lapsille. Säästävät siinäkin ja se on NIIN turhaa.

    Nautitaan nyt kuitenkin niin kauan, kuin aurinko paistaa ja kissoja saa silitellä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en keräile enkeleitä, mutta on minulla nämä kaksi nytten, sätkynukke-enkeli ja pihalla tuo iso jonka saavat sitten tuhkani päälle laittaa.
      Keväällä kun poika järjesteli isänsä hautajaisia, niin päätin että minun kanssa pitää päästä helpommalla. Niimpä olen antanut selvät ohjeet, ei tarvi sitten miettiä ja on halvin mahdollinen tapa ja minulle parhaiten sopiva =) Poika vähän on kauhistellut, mutta minähän päätän asioistani niin kauan kuin vähänkään järki luistaa =D En minä silti vielä aio kuolla pitkiin aikoihin. Ensin pitää nähdä tyttökin naimisissa ja päästä hoitamaan hänen lapsiaan. Tytöllä vaan ei tunnu olevan kiirettä, kun ei ole poikakaveristakaan tietoakaan =)
      Hevospalsami on ytyä ainetta =) Sitä kannattaa pitää kaapissa kolotukseen ja jomotukseen.

      Poista
  17. Mainiota tottelemattomuutta! Niin sitä pitää. Puutarhasi on ihanan viihtyisän oloinen. Räsymattosukkia tosiaan vilahtelee siellä sun täällä. saisikohan niiden avulla neulomisjumin auvattua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisi semmoinen iso villi puutarha, niin kuin jossain saduissa. Aika villi tämä minun pikku pihanikin kyllä on, saa kasvaa mikä on kasvaakseen.
      Räsymattosukkia onkin mukava neuloa. Ei millään raaskisi laskea työtä käsistään. Minulla noita jämiä ja nöttösiä onneksi onkin.

      Poista
  18. On nuo hölmöjä määräyksiä. Ei saa tehdä kaunista, vaikka moni ihan mielissään laittaisia kukkia ym ja kunnalta säästyisi rahatkin. Suomessa tukehdutaan näihin määräyksiin ja ihmetellään sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on nuo miehet kun keksii näitä tyhmiä määräyksiä, mutta onneksi niitä voi aina kiertää =) Normaalit suomalaiset ovat niin tottelevaisia ja lainkuuliaisia , sitten on erikseen tämmöiset omapäiset tottelemattomat. =) Nyt on pikkuhiljaa levinnyt meidänkin taloon kaikkien mummojen ikkunan alle raparperia ja kukkia kasvamaan. Puita ei ole vielä muut uskaltaneet sentään istuttaa, mutta ompahan sentään nuo minun puuni saaneet kasvaa rauhassa =)

      Poista
    2. Kymmenisen vuotta sitte meidän talolaiset kaatoivat yön pimeinä hetkinä talon edestä merinäköalaa haittaavat puut kaupungin tontilta. Harmitti kun olin mökillä enkä päässyt osallistumaan rikokseen:) Nyt uskaltaa kertoa kun rikos on varmaan jo vanhentunut. Tilalle istutettiin ruusupuskia eikä kuaan oo perään huudellu.

      Poista
    3. Ei nuo herrat konttoreissaan aina tiedä mikä on viisasta ja mikä ei. Silloin on otettava maalaisjärki käyttöön ja valta omiin käsiin =)

      Poista