keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Suuri puntaritesti


Ottipa koville Peppien teko, mutta nyt on tytöt valmiina kesäyössä. Itse nuket oli tehtynä jo jonkin aikaa, mutta lettien letitys tökki pahasti. Kyllähän sitä yhden tai pari tiukkaa lettiä äkkiä kieputtele, mutta 10 lettiä tuntui perin tympeältä. Pepin lettien pitää olla tiukkaan punottu, mitä tiukempi, sitä paremmin vääntyy eri muotoihin.,


Olen katsellut kuvia toisten lasten valmistujaisista. Valmistuihan se minunkin tyttöni toukokuun lopussa. Hänestä tuli Audiovisuaalisen Median Assistentti. Töitä ei vielä ole löytynyt, mutta kun neljä vuotta kituutti opintolainan varassa, niin pääsipä nyt edes työttömyyspäivärahalle. Ei tarvitse enää lainarahalla elää.

Vaatteisiin hänellä ei rahaa liiennyt koko aikana, joten kakkujen ja juhlien sijaan tämä äiti vei hänet alennusmyynteihin vaateostoksille. Pihi tyttö raaskinut sielläkään tuhlata, pari puseroa vain otti. Tähän jakkuun kun törmäsimme, rakastuimme siihen heti ensisilmäyksella. Tässä on sitä kunnon hippityyliä, josta itse tykkään aivan mahdottomasti. Oli onneksi puoleen hintaan ja olisin ostanut itsellenikin, jos vain olis ollut kokoja.

Nykyään olen punninnut itseäni niin ahkerasti, että puntaristakin katkesi jo jalka ja tulos alkoi olla arveluttava. Kaapista löytyi vanha ruosteinen puntari joka alkoi sekin vielä toimimaan, mutta näytti eri painoa.  Alessa oli niin edullisia puntareita, että ostimpa uuden ja ostimpa toisenkin tytölle kämpälleen.

Kotona tehtiin sitten suuri puntaritesti. Puntarit jonoon ja vuorotellen hypittiin niissä. Yllätys, jokainen näytti eri painoa =D Eroa enimmillään tasan kilo.Vanha kolmijalkainen näytti  vähiten, joten taidampa käyttää sitä jatkossakin =)


Hahahhaa.......viikon kirpparilöytö. Uudet miesten pitkät villahousut 1.50€  Tulee se talvi tänäkin vuonna ja minä kun ompelen noista sepaluksen kiinni niin hyvät tulee. Minun helmojeni alle ei kukaan enää kurki, joten ihan sama mimmoset pökät sieltä löytyy, kunhan ovat lämpimät =D

24 kommenttia:

  1. Ihastuttavia Peppejä siinä aikamoinen jono! Onnea tytöllesi valmistumisen johdosta! Töiden löytyminen voi viedä aikaa, mutta kannattaa olla kärsivällinen. Vai puntariostoksille jouduit; nyt sitten voit sitten punnita aamulla, päivällä ja illalla eri puntarilla ja päivän lopuksi laskea keskiarvon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on millä punnita, valinnan vaikeus vaan tuottaa tuskaa =D

      Poista
  2. Just nii myö ollaan jo siinä iässä että helmojen alle villahousut :). Kohta varmaan tarvitaan niitä kesälläkin.
    Nuo siun pepit on niin mahtavia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän niitä kirpparilla nauratti kun tiesivät kelle olen ostamassa näitä, mutta se oli ihan hyväntahtoista naurua. Talvella voi olla monta kateellista =)

      Poista
  3. Katselin itsekin tuota jakkua Lindexillä, mutta ei ollut täälläkään enää kuin s kokoa jäljellä.
    Paras ostos on ehdottomasti ukkokalsarit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia että saatiin molemmille jotain, äidille ja tyttärelle =)

      Poista
  4. Ihana jakku! Hapsut tulee ja valloittaa, kunnon hippeilyä:)

    Onnea neidolle valmistumisesta, kyllä niitä töitäkin vielä löytyy.

    Komiat kalsongit. Ja pepit ne hurmaa kenet vaan!
    Laitoin sulle apinapostia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin postin ja mietintämyssy on jo päässä. Kiitos sinulle.

      Poista
  5. Onnea valmistuneelle ja peukku ihanille Pepeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnea nykyään tarvitaankin jos meinaa töitä saada.

      Poista
  6. Onhan iloiset Pepit:) Onnea tyttärelle ja kyllä se loma on hyvä joskus pitääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan ei loma venyis liian pitkäksi ja joudu lopulta johonkin hanttihommiin. Tuo tietokonepelien teko olis tyttärellä se toiveammatti.

      Poista
  7. Onnea tyttärelle! Peppisi on niin vallottavia ja suloisia!! Mutta nuo villapökät, ihan mahtavat vaikka en ihan vielä niitä tarvitsekkaan. Täytyy tunnustaa että minulla on kaapissa mummoni vanhat villahousut odottamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nykyään kehtaa jo villapöksyjä käyttää, nuorempana voinut kuvitellakkaan semmosta. Aikuis-iällä alkaa mukavuus voittaa kauneusvaatimukset =) Tällä iällä kehtaakin sitten jo pitää ukkojenkin pöksyjä =D

      Poista
  8. Ihania nuo Pepit! Onnittelut valmistumisesta tyttärelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnea tytär nyt tarvitseekin työpaikan löytymiseksi.

      Poista
  9. Onnittelut valmistuneelle, toivotaan että pian löytyy töitäkin.
    Nuo sun Pepit osaa olla aina yhtä söpöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noita Peppejä tekis, kun joku tulis ne letittämään =)

      Poista
  10. Mahtava rivi ihanaisia peppejä! Onnea valmistuneelle ja äidilleenkin. Kaunis tosiaan on toi jakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vain näitä virkkauksia täällä, eikä koskaan ihania leipomuksia niin kuin sinulla.

      Poista
  11. Onnea tyttärellesi ja tsemppiä työpaikan etsimiseen. Tyttärelläni on sama tilanne. Neljä vuotta uurastusta takana. Nyt sai kuukauden pätkän alan töitä. Paikkoja on kyllä avoinna, mutta hakijoita työpaikkaan on aina vähintään nelisenkymmentä. Voi vain arvata pääseekö vastavalmistunut edes haastatteluun. Pidetään porukalla nuorille peukkuja ja ukkovarpaitakin pystyssä työpaikan toivossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäis saada varvas jonkun työpaikan oven väliin, mutta vaikealta tuntuu. Minun tyttäreni työpaikkoja ei ole kuin Helsingissä ja Oulussa. Kumpaan suuntaan vaan pääsis, niin minä muutan perässä. Mitäs minä yksinkään Keski-Suomessa. Onneksi ei enää joudu nostamaan opintolainaa, vaan saa työttömyyskorvausta, ei velkataakka enää kasva. Kyllä nuoret tarvii nykyään rutkasti onnea tai hyviä suhteita töitä saadakseen.

      Poista
  12. Pirtsakoita Peppejä! Onnea valmistuneelle ja onnea sinulle, voitit arvonnassani. Laittaisitko osoitetietosi minulle prusiluska(at)gmail.com

    VastaaPoista