sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kettusten vappu


Rivitaloomme muutti vappuna uusi musta kissa. Ei tämä, vaan oikea ulkona liikkuva kolli. Meidän tytöthän ei yhtään tykkää että kolleja liikkuu pihassa. Saas nähdä minkälaiset reviiritappelut tässä on vielä edessä. Juuri saivat karkotettua pihallamme pyörineen punaisen kollin ja heti on uusi tulossa. Neljän tytön voimin pärjäävät kyllä yleensä hyvin, mutta tämä pienimmäinen Maija tahtoo jäädä alakynteen.


Kettusten perhe vietti hyvin rauhallisen vapun perhepiirissä. Edes simaa ja tippaleipiä eivät tulleet hankkineeksi. Juhlitaan sitten Äitienpäivänä, jos vaikka sattuisi saamaan jonkun kylään.
.....

Jos minusta ei tässä jossain välissä kuulu mitään, niin mitään pahempaa ei ole sattunut =) Tämä kahdeksan vuotta vanha halpiskoneeni on vain alkanut kaatuilemaan ja muutenkin reistailemaan. Tytär sanoi että tästä on mennyt RAM. Mikä ihmeen ram, ei hajuakaan. Viekä olen kuitenkin saanut ränkättyä tätä käyntiin, mutta  joku päivä se on varmaan viimeinen tällekin. Odottelen vaan, että saan tyttären mukaan koneostoksille, hänellä kun on sitä viisautta enemmän näissä asioissa. ( Kaiken muunhan tietenkin äiti tietää paremmin =D ).

43 kommenttia:

  1. Ihania Kettusia <3 Meilläkin läppäri simahti, ärsyttäää, oli n.3-vuotta vanha... Kovalevykin siihen jo vaihdettiin aiemmin... Mikä on ram, no en kyllä lainkaan tiedä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä minun onkin ihmeläppäri =) Halvimman kaupasta ostin, koskaan ei ole ollut korjaajalla ja aina vaan kestää . Eikä ole käyttämättömänä seisonut päivääkään, kovassa käytössä on ollut.

      Poista
  2. Munkin edellinen konekesti 7-8 vuotta ja sit rupes simahtamaan....Oisko tuo Ram keskusmuisti...en oo kyllä varma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen läppärini oli tosi kallis ja kesti tasan 2 vuotta 2 viikkoa, eli juuri meni takuuajan yli. Tämä halpa onkin sitten kestänyt sitäkin kauemmin ;)

      Poista
  3. Komia on kolli ja kettuset.
    Onneksi nuo lapset on meitä viisaampia näissä tietokonejutuissa, mie soitan aina pojalle" nyt tässä lukee näin ja näin, mitäteen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin soittelen aina tyttärelle, mutta vastaus on että en minä tiiä. Itse sitten vaan rämppään nappuloita ja hyvin on korjaantunut aina. Tosi halpa läppäri, niin ei pelota rämpätä itsekkään =)

      Poista
  4. Ihanat ketut! Olet taikonut niille kaikille vielä niin iloiset ilmeetkin. Itsellä joskus kirjoessa jälki ei ole yhtään sitä mitä ajattelee ja ilme voi olla ihan joitan muuta kuin ajatteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se ilme aina ole sitä mitä yrittää, mutta ketuille olen yrittänyt saada vähän ovelan hymyn =)

      Poista
  5. Ihanat kettuset ♥ Kissatki on söpöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin tykkään tehdä näitä, mutta kiva olis välillä ehtiä sukkiakin neuloa.

      Poista
  6. Meilläkin rami reistailee ja pahasti. Mutta uutta konetta en osta ennen kuin tämä toosa pimahtaa lopullisesti!

    Katti on niin söpöliini mannekiini tuossa kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin meinaan että tällä mennään niin kauan kuin vähänkin pelittää ja kun simahtaa, niin soitan tytölle että tilaas mulle netistä uusi läppäri. Minä kun en ymmärrä noista teknisistä tiedoista yhtään mitään.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos. Lapset tykkää pirteistä väreistä ja yritän niitä käyttää näihin.

      Poista
  8. Kettuset ovat oikein suloinen perhe <3
    Ram on koneen keskusmuisti joka on varmasti niin täynnä, että sippailee sitä varten. Kone pitäisi täysin tyhjentää ja ladata sitten tarvittavat ohjelmat uudestaa, mutta jos kyseessä on vanhempi kone, kannattaa vaan luovuttaa ja ostaa uusi kone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain semmoista tuo tytärkin puhelimessa selitti. Minä vähän väliä cc-cleanirilla poistan evästeitä ja taas pelittää pari päivää. Uuden osto tässä kuitenkin taitaa pikkuhiljaa olla edessä.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä on ainakin vähemmän vaativia kuin nuo minun elävät kissat =)

      Poista
  10. Mukavaa näyttää Kettusilla olleenmuikeasta ilmeesta päätellen ilman mitään simoja sun muita vappuherkkujakin! :)

    Meilläkin taitaa olla aika uusia tietsikka. Viime kesänähän tämä reistaili ja joku uusi juttu laitettiin, mutta nyt on taas pari kuukautta oikutellut. Mutta kun se on niin vaikeaa valita oikeanlainen kone itselleen, kun ei näistä oikein mitään ymmärrä.

    Onpa muuten kiva pikku taulu tuossa edellisessä postauksessasi! Jäänpä odottamaan, millaiseksi sen tuunaat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun nykyään on niin monenlaisia läppäreitäkin eri tarkoituksiin. Sen nyt opin kuitenkin että RAM-luku on syytä olla suuri , ainakin minun koneessani =)

      Poista
  11. On kyllä iloinen kettuperhe ja suloiset kisut!
    En ymmärrä minäkään mitään jos kone alkaa oikuttelemaan. Sellainen etu on kuitenkin, että soitan pojalleni jonka oma hiiri on yhtäkkiä ruudullani. Muutaman kerran klikkailee ja taas kone pelittää... Mitään en ymmärrä mitä tapahtui...Näillä mennään ainakin vielä. Joskus se on loppu tälläkin masiinalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan onkin kätevä poika kun osaa noin tehdä. Minä joudun itse klikkailemaan ja hyvin tuo on näköjään tähän asti toiminut. Monta asiaa on tullut opittua ihan vaan rohkeasti kokeilemalla.

      Poista
  12. Ihanat Kettuset<3
    Meillä ei enää jaksettu pöytäkonetta uusia ja vuoroja odotella. Kun kaikki asujat ovat kohta aikuisia, on jokaisella oma läppäri tai siihen verrattava. Itselläni ihana punainen . Suurinpiirtein osaan sen kanssa päivitellä ohjelmat ja muut, mutta jos tulee ongelma, käännyn mieheni tai poikani puoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöllä meillä on pöytäkone, hän kun on näitä "pelinaisia". Itsellä piisaa vanha hidas läppäri.
      Huvitti kun miniä oli yökylässä tyttärineen. Kun kurkkasin huoneeseen, niin siellä jokainen luki omaa ibadiaan. Kysyin, että noinko ne nykyajan äidit hoitaa iltasadun lukemisen.

      Poista
  13. Ihana iloinen Kettusten perhe! Ja söpöt kissat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija nyt ei ole söpöimmillään tässä kuvassa, mutta se on tosi söpö. Pieni kokoinen ja silkkiturkkinen kunnon maatiaiskissa.

      Poista
  14. Toivottavasti tulokaskolli on leikattu ja ryhtyy tyttöjen kaveriksi. Ainakin tytöillä on kotipaikkaetu. Koneellesi on käynyt kuten ihmisillekin joskus iän myötä, keskusmuisti eli käyttömuisti alkaa reistata :)
    Meiltäkin jäi nauttimatta kaikki vapun perusjutut kuten sima, tippaleipä, munkki, nakit ja perunasalaatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ihmisen keskusmuisti pelittää kumminkin muutaman vuosikymmenen pitempään =D

      Poista
  15. Joo siellä näyttää kisulit ja ketut sinun kanssa vappua viettäneen. Minäkin olen ihan uuno tietsikan kanssa. En osais ostaa sitä ilman poikaani. Silloinkun tätä konetta ostettiin,niin mä en edes ymmärtänyt mitä myyjä ja poikani keskusteli koneista:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä koneista minäkään , hinta ratkaisee. Kun ei tätä töyhön tarvitse, niin ei niin väliä vaikkei kaikkia hienouksia oliskaan.

      Poista
  16. Molemmat kisulit ovat ihania. Aika vintiön näköisiä ihania kettuja=))
    Minunkin koneeni temppuilee. Katsotaan kauanko täällä pärjäillään.. =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoret näyttää vaihtavan koneita ja puhelimia kerran vuodessa. Meidät vanhemmat on kai kasvatettu säästäväisemmiksi, koska me pelataan koneitten kanssa niin kauan kuin niissä vähänkään henki pihisee =)

      Poista
  17. Toivottavasti uusi kolli ja sinun tyttösesi löytävät yhteisen sävelen :) Kettusen perheen vappu on ollut ilmeistä päätellen oikein onnistunut.

    VastaaPoista
  18. Minun kissat ovat kärttysiä akkoja, jotka eivät huoli kolleja nurkkiinsa pyörimään =)

    VastaaPoista
  19. Voi teidän kärttyiset akat, ainahan yksi komea kolli joukkoon tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei, meille ei kaivata enää minkäänlaisia kolleja =D

      Poista
  20. Meidänkinb Kisulit ei tykkää kolleista yhtään, ajelevat kyllä poijes. Jospa toi musta pieni kissa ihanuus laittaakin uudelle kollikisulle hanttiin ja varsinkin ketut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi kolli näköjään pelkääkin meidän tyttöjä ja kylän miehet minua, joten asiat on kohdillaan =D

      Poista
  21. Siinähän on oikea kettujen "perusperhe". Eilen tuli ilmoitus, että meidän postissakin on kettuja. Mitähän se tarkoittaa : D. Pääsen vasta maanantaina tutkimaan asiaa, kun posti on auki. Maija on kaunis ja ilmeestä päätellen kyllä pärjää kollille.
    Toivottavasti saat pian uuden koneen. Onhan sulla varmuuskopio läppärin kovalevystä ettei mene kuvia hukkaan? Iloista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tietenkään ole varmuuskopioinut =) Oliskohan aika tutustua asiaan ennenkuin on myöhäistä. Sain muutama vuosi sitten lahjaksi ulkoisen kovalevyn, vaan empä ole saanut aikaiseksi edes sinne siirttää kuvia. Kohta on myöhäistä itkeä kuvien perään.
      Ketuilla on mainio suunnistusvaisto. Ne osaa aina perille kohteeseensa.

      Poista
  22. Vai kolleja kulmilla. Onneksi on akkavalta niin pysyy pihalla kuri ja järjestys.
    Iloisia kettusia jälleen! Valloittavia ne ovat joka kerta :)

    VastaaPoista
  23. Juu, meillä ei kollit hypi silmille =)

    VastaaPoista
  24. Maija on suloinen! Ja tuo musta kolli siinä vieressä varsin turvallinen kaveri. Meidän ex-kolli Tassu saa aina kaikilta tyttökissoilta turpiinsa. Sillä ei mee kovin hyvin naisten kanssa. Äiskän helmoihin pakenee :)

    VastaaPoista