torstai 5. maaliskuuta 2015

Lohtupeitto


Tässä välillä ei ollut yhtään tilausta ja tunsin itseni niin turhautuneeksi. Tässäkö se nyt sitten oli, mitä teen loput eläkepäiväni  :(  Aloin sitten tekemään itselleni lohtupeittoa, kun jotain on kumminkin käsillä näperrettävä.

Tähän en käytä kuin vanhoja purku- ja akryylilankoja. Harmittaa, kun laitoin niin paljon valkoista, vaan ei sillä hetkellä ollut muutakaan väriä laittaa. Vielä tämä ei ole kuitenkaan valmis, joten ehtii vielä saada väriäkin reunoihin. Tästä on hyvä jatkaa kun tulee taas joutilasta aikaa.


Meillä ei olla lanka- eikä muullakaan laihiksella . Sen kyllä huomaakin emännästä ja emännän majasta. Kovastihan minä ilostuin , kun Nallemamma laittoi äitinsä ylimääräisiä lankoja tulemaan minulle. Näitä on vähän yli kolme kiloa, mutta enköhän minä keksi jotain niistä jokaisesta tehdä.  Kiitoksia paljon Nallemammalle ja äidillensä.


Eipä ollut syytä huoleen, nyt on taas tilauksia ihan jonoksi asti. Pikku-Peppejä on nyt 10 valmiina ja seuraavaksi hyökkään apinalankojen kimppuun. Niin pitää kiirettä taas, ettei tahdo ehtiä blogia pitämään.
.......

Minähän inhoan ruonlaittoa ja leipomista yli kaiken. Eilen tuli kuitenkin väsättyä mustikkapiirakkaa tyttären kotona olon kunniaksi. Ihan vaan läjäytin pellille jotain sokerikakkutaikinan tapaista ja päälle reilusti pakastemustikoita. Illemmalla kuulin: " Kyllä äidin tekemä piirakka on vaan maailman parasta".
Taitaapa tämä äiti tehdä lapselleen toistekkin piirakkaa ♥

50 kommenttia:

  1. Jos nuin hieno peitto tulee kun tarviit lohtua, niin millainen mahtaa tulla peitosta kun olet onnesi kukkuloilla ☺

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Minulta kun löytyy noita värikkäitä purkulankoja vaikka kuinka paljon =) Kirppareilta enimmäkseen ostetuista neuleista.

      Poista
  3. Kaunis peitto ja ihanat pepit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin jo sormien tilalle kasvanut virkkuukoukut =)

      Poista
  4. Nuo Pepit ovat kyllä niin ihania! Lohtupeiton kuuluu olla vaalea ja iloisen sävyinen. Jos se olisi tummasävyinen niin eihän tumma lohduta...välttämättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaista ja keltaista olis kyllä saanut olla paljon enemmän, vaan kun ei nyt sattunut olemaan.

      Poista
  5. Olen samaa mieltä noista laihiksista :) ihana toi siun lohtupeitto,tuohon kun kääriintyy niin kavala maailma jää kauas taa.
    Pepit on kyllä oikeita kestosuosikeita, niin ilosia ja värikkäitä.
    " leiposit äiti taas "kuuluu meilläkin ja äiti leipoo
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lihavat on lepposia, eikä ne tee kepposia" sopii minuun =)
      Kamalaa olis kans jos langat olis vähissä, jotain lohtua sentään täytyy jokaisella olla, minulla lankakasat =)

      Poista
  6. Ihanan kaunis peitto ja niin kauniin värinen! Kerrassaan upea! Ja veikeä Peppi-seuruekin taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein aikanaan pojalle häälahjaksi pelkästään vaaleanpunaisesta, -vihreästä ja valkoisesta ruusupalapeiton ja SE oli kaunis. Tämä on vain "purkulangatkäyttöön-peitto"

      Poista
  7. Ihana peitto ja todellakin upeat värit kuten muut on sanoneet, mitähän jännää siihen vielä lisäilet. Hieno lankapaketti, tällaiset pistää aina ne taaimmaiset aivosolut miettimään niille käyttötarkoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä RAKASTAN tämmöisiä lankapaketteja. Lapset väittää että minulla on jo liikaa lankaa, mutta minun mielestä EI KOSKAAN =)

      Poista
  8. Kaunis peitto ja peppiä mahtava rivi. Kyllä sinä olet nopea ja ahkera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vähän pakko olla ahkerana, jos meinaa saada ne hammasrahat kokoon =)

      Poista
  9. Meinasin sanoa, että nauti nyt hetki tilauksettomasta ajasta, mutta taas tuntuu pitävän kiirettä. Minusta peitto on hyvin kaunis ja raikas. Kukapa voisi vastustaa mustikkapiirakkaa varsinkin jos se on oman äidin leipomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun minulla on heti surkea olo, jos tuntuu ettei kukaan enää halua töitäni. Hölmö minä. Kunnon mustikkapiirakka pullapohjalla on kyllä maailman parasta, mutta tytär tykkää tuosta sokeripohjasta, joten täytyy hänelle välillä väsätä semmoista. Onneksi jopa minun leipurintaitoni piisaavat siihen =)

      Poista
  10. Minusta tuo valkoinen peitossa tekee siitä niin raikkaan, mutta siltihän se lämmittää ihanasti. Minulla on arpajaisvoittona saatu isoäidinneliöistä tehty peitto, joka on koottu ompelemalla. Nyt peitto alkaa hajota (siis ompeleet pettävät) ja olen miettinyt sen kokoamista uudelleen valkoisella langalla virkaten.
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yhdistän aina virkkaamalla kiinteitä silmukoita. Jos jostakin hajoo, niin ei ainakaan saumoista. Valkoinen sopii kyllä kaikkiin väreihin, mutta olisin silti halunnut tehdä iloisemman värisen.

      Poista
  11. Kaunis peiton alku ja nätisti sointuvat värit. Itsellänikin on peitto tekeillä neuloen dominotekniikalla. Saas nähdä minä vuonna tulee valmista ;) Vaan voihan hoita Peppejä, Kaapoja ja apinoita vaikka tehdä kappaleet varastoonkin tilausta odottamaan, toimisivat samalla "mainoksina" joita esitellä kylään poikkeaville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tein kerran peiton neulomalla vinoruutuja ja siinähän sitä aikaa ja lankaa vasta kuluikin =)
      Luin ensin, että kylän poikkeaville, niitä meidän kylässä riittääkin, mutta oikein mukavaa porukkaa kaikki =)

      Poista
  12. Kaunis peitto kertakaikkiaan!
    Ja Peppi-joukko on mahtava! Apinoita alettiin jo odotellakin täällä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta tulee apinoita ihan kyllästymiseen asti =)

      Poista
  13. Lohtupeiton valkoinen tekee siitä juuri niin ihanan!
    Tilasin sinulta syksyllä ketun ja apinan, mutta olet tainnut unohtaa. Kun seuraavan kerran tulee aikaa, laitahan teon alle : ) Toisaalta jos vielä teet kissoja voisin ottaa ketun ja kissan : )
    Itselläni on ollut blogitaukoa, kun aion muuttaa pienempään asuntoon ja siinä sitä riittää hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs arvasit, niin olinkin unohtanut =) Laitan yleensä kaikki tilaukset vihkoon ylös, mutta kun se vihkokin hukkaantui syksyllä.
      Uskon että on hommaa kun yrittää karsia tavaroitaan vähemmäksi. Samaa olen itsekkin tässä yritellyt vaikka ei olekkaan muuttoa vielä tiedossa. Mistä sitä roinaa kertyykin vuosien varrella niin paljon.

      Poista
    2. Kiitos. Olisi ihana saada ne joskus : )

      Poista
  14. Valkoinen nostaa muut varit hienosti loistamaan! Kaunis peitto. Varmasti lohduttaa sitäkin, jonka hartioille se kiedotaan.

    Onkohan se oikea Peppi jo saanut sun tekemän Pepin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin huonoista langoista tehty, ettei sillä voi lohduttaa kuin itseään. Tuntuu vaan niin hyvältä, kun saa noitakin lankoja käytettyä johonkin "järkevään".

      Poista
  15. Kivalta se peitto näyttää eikä yhtää liian vaalea mun mielestä, onhan siinä värejäkin paljon. Välillä se vaan menee niin ettei ole tekemistä ja sitten onkin liian kanssa, ryppäissä se tahtoo mennä itse kullakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vaan on jo ennestään tämmöinen valkoisilla reunuksilla, joten nyt olis saanut olla jotain muuta väriä, noh sitten seuraavaan.
      Kun uskois, että tilauksia tulee vielä ja tekis vähän jemmaan hiljaisina aikoina. Vaan ei, heti pitää vaipua synkkyyteen, hölmö minä. Nyt sitä tekemistä taas piisaakin ♥

      Poista
  16. Justiinsa kuin nenä päähän tuo peiton valkoinen muiden värien korostamiseen. Eihän ne muutoin erottuisi ollenkaan. Se on hyvä just noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kelvata itselle, purkamaankaan en enää ala. Milloin lie sitten valmistuu, kiirettä kun ei tämän kanssa ole.

      Poista
  17. Oikein kivannäköinen lohtupeitto ja mukava Peppipotretti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle on mukava välillä tehdä jotain ja vaatteitten teko ei vaan minulta onnistu, ainoastaan sukkien.

      Poista
  18. Miten nätti peitto onkaan tekeillä! Voimakkaita ja raikkaita värejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ulkona on koko ajan niin harmaata, niin vastapainoksi lankojen on edes oltava iloisen värisiä.

      Poista
  19. Ihana lohtupeitto! Tuosta saa varmasti lohtua tulevaisuudessakin monta kertaa.

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuota lohtupeittoa tarvitaankin, kun lähiomainen kuoli yllättäen onnettomuudessa.

      Poista
  20. Valkoinen nostaa kauniisti värit esille peitossasi. Asiat tuppaapat tapahtumaan aina sumassa. Niin taitaa olla työtilaustenkin kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vain hyvät asiat kasaantuvat, sillä pienessä perheessämme on nyt surua.

      Poista
  21. Upea peitto! Minäkään en niin hirveästi välitä valkoisesta, mutta tuohon peittoon se sopii. Nousevat muut värit kirkkaammin esiin. Mustikkapiirakka on ihan parasta. Pullapohja on aivan ykkönen, mutta kyllä muutkin pohjat kelpaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin mustikkapiirakka ja kylmä maito, onko sen parempaa yhdistelmää.

      Poista
  22. Kiitos kannustavasta peittokommentistasi! Nyt vaan pitää todeta, että sun peittosi on paljon iloisemman värinen. Mutta jospa minäkin tästä iloiseksi auringon myötä muuttuisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun peittosi ON kaunis. Minun huusholliini taas sopii tämmöinen mummotyyli ja jämälangoista on tehtävä semmoinen kuin sattuu lankoja olemaan =)

      Poista
  23. Aivan ihana peitto! Tykkään myös tuosta valkoisesta, on raikkaan ja selkeän näköinen kun värikkäät kohdat erottuvat niin hyvin :)
    Suloinen on tuo peppi-joukkokin :)

    VastaaPoista
  24. Kyllähän valkoinen käy reunukseksi, mutta kun minulla on jo yksi tämmöisillä väreillä. Ompahan hyvä syy tehdä vielä uusi peitto =)

    VastaaPoista