tiistai 10. helmikuuta 2015

Vähän hullu on haastettu ☺


Peppikin tykkää kissoista.
Oman kylän väki on nyt innostunut tilailemaan näitä pehmoja ja sehän minulle passaa =) Alkaa kyllä vähän nämä tämmöiset jo kyllästyttämään, joten aloitettuna on myös kolmet sukat ja virkattu palapeitto. Mukavampi kun voi välillä ottaa jotain muuta tekemistä, sillä ilman näpräämistäkään ei osaa olla


 Neulaa ja lankaa blogin Eija piti mukavat arpajaiset, sillä jokainen kommentoinut sai jotain Eijan omista lanka- ja kangasvarastoista. Minä kirjoitin hänelle heti, että kankaille ei minulla ole oikein käyttöä, mutta minulle voi lähettää purku- tai jämälankoja. Tämmöisen kasan sitten sain ja nyt ne on kaikki jo purettu keriksikin. Oikein hyviä virkkauksiini. Kiitos Eija oikein sopivasta paketista ♥


Askartelin itte blogin Kirsti piti myös arpajaiset. Ei kuulkaas, en minä voittanut sieltä.
Nyt vähän nolottaa, kun menin kommentoimaan, että eikös sudenkuvapussi kuuluis oikeestaan Sudelle.
Kirstihihän otti sen tosissaan ja laittoi minullekin pussin tulemaan =) Kiitos sinulle Kirsti oikein paljon. Hyvä on pussi, niin siististi tehtykin. Sovittelin jo että hyvin mahtuu sukankudin tykötarpeineen pussin sisälle. On niin näppärää, kun on tämmöisiä pussukoita, jonka voi lähtiessään napata laukkuun mukaan. Odottavan aika ei käy missään pitkäksi, kun laukusta löytyy aina käsityö =)


Tämä lause taitaa kuvata minua ;)
Vekki pisti haasteella ja koitampa nyt heti vastata siihen, ettei jää tekemättä. Tässä kysymykset :

1. Tykkäätkö itse suunnitella käsityösi vai teetkö mallin mukaisesti?
2. Mitä muuta harrastat kuin käsitöitä?
3. Oletko saanut käsillätekemisen synnyinlahjana vai muuten innostuneena?
4. Mikä työ on mielestäsi ollut onnistunein tekemäsi?
5. Jos saisit toivoa kolme asiaa toteutuvaksi, mitkä ne olisi?
6. Pidätkö muusta taiteesta, kulttuurista? Osallistutko?
7. Onko perheelläsi lemmikkejä?
8. Mitä ystäväsi sinusta kertovat?
9. Onko sinulla paljon ystäviä/tuttuja?
10. Mitä aiot tehdä ystävänpäivänä?
11. Seuraatko päivän politiikkaa?

1. Minä en jaksa seurata ohjeita, joten kaikki tulee tehtyä ihan oman pään mukaan. Purkuhommiksi meneekin sitten aika usein =)

2. Harrastan vielä ölljyvärimaalausta, lukemista, polkupyöräilyä, ristikoita, kirppistelyä ja tietenkin kissoja. Etelänmatkoja silloin kun rahaa on =)

3. Ainahan minä olen tykännyt käsitöitä tehdä. Äitipuoleni oli vielä käsityönopettaja, joten siistiä jälkeä piti tehdä alusta lähtien =)

4. No empä osaa sanoa, ehkä 15 vuotiaana tekemäni talvitakki itselle.

5. Pieni oma tupa meren rannalla ♥ Kesälomamatka tytön kanssa Sisiliaan  ♥ Toinen pitempi matka tytön kanssa Turkkiin ♥ Muut saavat toivoa maailmanrauhaa sun muuta hienoa, minä olen nyt näin itsekäs =D

6. Pidän tosi paljon maalaustaiteesta. Myös historia ja vanhat historialliset kohteet ovat aina kiinnostaneet minua. Matkoilla käyn aina koluamassa museot ja rauniot ja yritän saada lisätietoa niistä

7. Mummola on Kissala =) Miniällä on kissa- ja koira-allergia ja oma tytär ei voi koulupaikkakunnallaan pitää kissaa, joten mummon neljä kissaa ovat hyvin suosittuja ja paijattuja.

8. Mitähän he mahtavat kertoa, varmaan että olen vähän hullu hassuttelija. Pahasti ei ainakaan kukaan ole tullut suoraan sanomaan =)

9. Tuttuja kyllä piisaa =) Entisten töitteni takia, (ravintola, matkahuolto, kirpputori), suurin osa kyläläisistä ja osa syrjäkyliltäkin näköjään minut tuntee ja minä tunnen heidät ainakin kasvoilta. Olen niin kova höpöttelemään, että tutustun helposti ihan vieraisiinkin. Ihan läheiset sydänystävät kuuluvat sinne nuoruuteen ja tiet ovat eronneet maailmalle.

10. Ystävänpäivänä teen samaa kuin muinakin päivinä, eli nukun pitkään, ehkä piipahdan kirpparilla höpöttelemässä ja värkkään käsitöitä. 

11. En ole koskaan ollut kiinnostunut politiikasta. Sen verran seuraan, että tiedän ketä käyn äänestämässä. Viimeaikojen politiikka on kyllä pistänyt minutkin kiinnostumaan ja ompa tullut laitettua nimi muutamaankin adressiin.

......


Toiset tykkää näistä haasteista, toiset ei, joten empä nyt arvaa laittaa tätä kellekkään. Jos joku haluaa, niin noihin samoihin kysymyksiin voisi vastailla. Laitat vaan kommenttia tänne, niin käyn lukemassa vastaukset.

22 kommenttia:

  1. Tuo kissaa hoivaava Peppi on kyllä valtavan ihana! Onneksi sait neuletta, ettei tarvinnut kangasta alkaa langaksi purkaa. Olis tullut niin ohutta lankaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun alan lakanoita langaksi purkamaan, niin minut saa suosiolla viedä hoitoon, hihihi.

      Poista
  2. Hauskasti kissa ottaa rennosti Pepin sylissä :) Aivan upea tuo edellisessä postauksessa esittelemäsi taulusi...WAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Otin kissaan mallia omista laiskoista kissoistani =)

      Poista
  3. Jestas kun tuo Pepin kissa on suloinen ♥

    VastaaPoista
  4. Kissa, että se on elävän oloinen. Upea tuo susipussi kässälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäismallissa kissa on niin totisen näköinen, mutta minä tykkään tehdä sen tämmöiseksi kehräävän näköiseksi =)

      Poista
  5. Voi ;D Kiva, että tykkäsit langoista. Hieman häiritsi tunkea sinne pussiin noita ihmeellisiä keskeneräisiä tekeleitä. Työniloa sinulle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsinhän minä =) Se puuvillalanka on tosi hyvää ketun paidaksi ja muut taas sopivat Peppien tekoon ♥

      Poista
  6. Kiva oli lukea enemmän sinusta. Meissäkin löytyi yhteistä...Myös minä olen kova höpöttämään ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä asun yksin , joten käyn kylällä höpöttelemässä kaikille ( varmaan välillä häiriöksi astai ) =D

      Poista
  7. Sain saman haasteen. Minun täytyy sitten toivoa sitä maailmanrauhaa, kun nuo muut toiveet ovat aika henkilökohtaisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, toivo sinä sitä, niin tulee sekin asia hoidettua =)

      Poista
  8. Himputti kuinka hieno kisse! Tätä en muista ennen nähneeni (kertoo vain miun muistista) ja sulatti sydämen oitis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on se sama Amineko, jota on jo vuosia näkynyt eri blogeissa. Minä vaan teen jämälankapätkistä ja iloisemman ilmeen naamalle. Hyvin helppo ohje on täällä jos kiinnostaa
      http://www5a.biglobe.ne.jp/~mite/diagram/crochetedCat.html

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Mukava ja helppo tehdäkin. Laitoin linkin ohjeeseen tuohon ylempään kommenttiin ;)

      Poista
  10. Ihania virkkauksia :).

    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkaus tuntuu olevan nykyään se minun lajini =)
      Hyvää Ystävänpäivää Sinullekin ♥

      Poista
  11. Oo - ihana Peppi ja ihana kissa! Sä oot kyllä ihan mestari näissä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos ♥ Minulla vaan on haluja kokeilla tämmöisiä höpsötyksiä ja aikaa purkaa ja tehdä uudestaan jos ei omaa silmää miellytä, ei siinä pahemmin mestaruuksia tarvita =D

    VastaaPoista