sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, vanhat metkut


Mihinkäs sitä vanhoista tavoistaan pääsee. Apinoita virkkailen aina vaan.
Onneksi pakkaset laski, taretaan taas potkutella kaupoille ruokakaappia täydentämään. Apinat jäi kotiin, sillä taitaa vielä olla kuitenkin liian kylmää etelän asukeille.

Potkurissa oleva pyöreä matto on oikea kirpparilöytö isolla ällällä. Käsin virkattu, ihan käyttämätön, yhdellä eurolla. Reunassa on hauskat aurinkoiset hapsut. 
Nyt joulun jälkeen kirppareilta voikin tehdä kunnon löytöjä, kun ihmiset vie joululahjojaan myyntiin =D Minä tietenkin hyödynnän tilannetta. Ei onnistu "kirppariton tammikuu" =D 




Eikös vaan käynyt niin, että minähän se vein voiton Pirenan arpajaisissa =)
Pirena kirjoitti ja kysyi haluanko lankaa vai sukat. Enhän minä osannut päättää ja niin sieltä sitten tuli molemmat =) Sukat on Fabelista, minulla ainoat tämmöiset ohuemmat , jotka mahtuu kunnolla kenkään. Väri tietenkin se punainen, joka on lempivärini =) Langoillekin on jo suunnitelma, kunhan ehdin vain tekemään. Kiitos Pirena oikein paljon. Tämä oli hieno palkinto ♥

Ihmeellisiä nuo hammaslääkärit. Sanoin ihan selvästi, että vedetään risat pois ja tekarit tilalle. Vaan eikös ruoja otti ja ekaksi paikkasi kolme hammasta. Eikö ne ymmärrä vai eikö ne usko selvää puhetta =D Kuinkahan kalliiksi tämäkin vielä käy. Käyn kylläkin kunnallisella hammaslääkärillä, mutta siitä huolimatta voi olla että joutuu vielä menemään sossun tiskille. No, sitä on turha murehtia edeltäkäsin =)
"Surkoon hevonen, sillä on suurempi pää." =D

36 kommenttia:

  1. Ihania vanhoja metkuja täällä, joista tulen aina niin iloiseksi. Juu risat hampaat teettää hamassärkyä ja lopultahan ne vedetään kuitenkn pois, eiks je. Nimimerkillä yksi jo vedetty kun meni jatkuvasta hampaiden yhteenpuremisesta halkeamaan.

    Iloista päivää kuitenkin ja hyviä metkuja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei vanha koira uusia temppuja opi", eikä välitäkkään oppia =) Minä vaan istun ja virkkailen päivieni ratoksi.

      Poista
  2. Sopuisaa sakkia nuo apinat, kun niin vierekkäin istuvat potkurin kyydissä.
    Upea poppoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ei pahemmin tappele, vaikka olis isompikin sakki koolla =)

      Poista
  3. On nuo sinun apinasi ihania. Ihanat sukat ja koko voitto on ihana. Minäkin sain oman pakettini ja sielläkin oli ihanaa lankaa =)) Siis elämä on ihanaa.....

    VastaaPoista
  4. Onnea upeasta voitosta.
    Mie täällä onnesta hykertelen, kun jalat on niin kipeät etten huomenna voi mennä hammaslääkäriin, siis jalat on oikeesti kipeät :) toivotaan että saat ne tekarit.
    Ihania nuo apinat ulkoilemassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se olis hyvä vaan kun jalkoja särkis hammaslääkärissä, niin ei huomais jos suuhun sattuu =) No oikeesti, ei se ole kivaa särky kuin särky. Toivottavasti saat jalkas myös kuntoon.

      Poista
  5. Onnea voitosta! On ne itepäisiä nuo lekurit, kun eivät usko. Niin minäkin kerran menin hammaslääkäriin ja sanoin että tehdään tekarit, mut se van nauroi! Siitä on jo 25 vuotta, ja on vielä samat hampaat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halvemmalla olisin päässyt jos olis suosiolla vetänyt risat pois. Eipä siinä enää pysty vastaan sanomaan kun kita on ammollaan ja pora suussa =)

      Poista
  6. Kivat voitot olet saanut. Apinat on suloisia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen oikea Onnen-Pekka näissä arvonnoissa =)

      Poista
  7. Oi joi sentään, kiva potkuri ja kyytiläiset siinä istuu.
    Voi ei ne lääkärit taho ottaa pois, ko pittää säästää niitä omia hampait niikauan ko voip ja jos laittaa tekarit, nii omia pittää jäädä, et muovitekeleet pysyy suussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään niin tästä potkurista. Vein muutama vuosi sitten potkurini korjattavaksi työllistettyjen työpajalle. Pojat vaan nauro sille ja kysyivät lempiväriä. Kun menin hakemaan, olivat heittäneet minun potkurini kaatopaikalle ja rakentaneet tämän ihan minua varten kolmesta vanhasta potkurista. Sarvetkin on korotetut, ettei tarvitse kyyryssä potkia. Sain vieläpä ilmasiin tämän. Oli ne vaan mukavia popikia ♥

      Poista
  8. Ei, ei ne ota hampaista pois, ei vaikk kuinka pyytäis. Paikataan ja paikataan, ja vielä kerran paikataan. Niih. Monen monituista satalappusta meni paikkauksiin. Niillä daturaisilla/reilulla tuhannella olisin saanut tän alaproteesin joka sitt piti tehdä ku enää ei voinu paikata mitään. Siis paikathan ei pysy silleen "paikka paikan päällä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kerralla kun seitsemän paikkasivat, niin heti meni kolme poikki juuresta. Mitä näitä vanhoja lahoja enää olis kannattanut paikkailla. Vaan minkäs voit, hammaslääkäri tekee just niinkuin itse tahtoo. Halvemmaksi vaan olis varmaan tullut minulle laittaa suoraan tekarit.

      Poista
  9. Taas siellä kädet ahkeroivat apinoita virkaten. Minä sain viimekesänä yläleukaan tekarit ja voi kun nämä on hyvät. Aikaa sitten ois pitänyt laitattaa. Hampulekuri kun tarkasti suuni,niin hän oli minun kanssa yksimielinen tekareista. Alaleukaankin pitäis,mutta kun mulla on alhaalta sivut olleet niin kauan tyhjinä,että siihen pitäis teettää pari implanttia,että tekarit pysyisvät,niin siihen se on tyssännyt. Ei millään juuri nyt ole varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä osaa mitään tekemättäkään istua ja parempi se on lankaa kuin viinapullo käsissä =D Minä kun 30 vuotta töikseni jouduin viinan kanssa plärämään (ent. tarjoilija) , niin kyllä tuntuu nyt hyvältä pidellä pehmoisia lankoja hyppysissään =)
      Saapas nähdä kuinka kalliiksi tämä hammaslysti vielä käy, mutta pitäähän mun hampaita saada, että saa leipää syötyä =D

      Poista
  10. Kyllä maailmaan sun apinoitasi mahtuu, ilon lähettiläitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 500kpl meinaan saada tehtyä, ennen kuin harkitsen lopettamista =D

      Poista
  11. Hauska apinakatras kelkkailemassa :) Niin ja onnea voitosta! Minulla on onnekseni keskusteleva hammaslääkäri, joten yhdessä aina päätetään, mitä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kunnalliset ei paljo jouda keskustelemaan, heillä on aina niin kiire. Minäkin sain seuraavan ajan vasta yli kolmen kuukauden päähän. Mahdottoman pitkiä jonotusaikoja, vaan mites se yksi hammaslääkärikään ehdi enempää.

      Poista
  12. Potkuttelepa joskus apinalauman kanssa kaupalle ja seuraa ihmisten ilmeitä matkan varrella! :D Voisit saada hyviä nauruja.

    Onnittelut hienosta voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat pitää jo muutenkin minua ihan hurahtaneena =D Kissalauman takia jo pyörittelevät silmiään ja taidan olla muutenkin vähän pelle =D

      Poista
  13. Potkuttelepa joskus apinalauman kanssa kaupalle ja seuraa ihmisten ilmeitä matkan varrella! :D Voisit saada hyviä nauruja.

    Onnittelut hienosta voitosta!

    VastaaPoista
  14. Onpas potkukelkassa vekkulia porukkaa.
    Ja tuo voittosi osui juuri nappiin. Kauniit sukat ja karkkilankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut olevani lankaholisti. Parempi sekin kuin alkoholisti =D

      Poista
  15. Eikö jo etelän asukitkin tarkenis potkutella. On sen verran lutuset kelit.
    No, toivottavasti paikat hampaissa pysyvät, ettei ollut turhaa rahan menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat potkuttelukelit on nyt olleet. Tahtovat vaan hiekottaa niin koko jalkakäytävän leveydeltä, että potkuria saa melkein kantaa.
      Viime kerralle paikattiin 7 ja kolme meni heti poikki, toivottavasti nyt paremmin.

      Poista
  16. Ihana porukka taasen syntynyt! Ehdin jo ajatella, että kävitte porukassa kaupassa, olis tullut varmaan banaaneja ostettua:)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jo muutenkin hulluttelijan (hullun) maine, viisaampi jättää apinat kotia odottamaan =D Kassikin on niin täynnä aina kissanruokaa, ettei sinne enää banaaneja mahdu =)

      Poista
  17. Yhtä ihania apinoita kuin ennenkin. Minultakaan ei onnistu kirpputoriton tammikuu, eikä helmikuu, eikä maaliskuu...... Olen intohimoinen kirpparilla kävijä!! Joka kerta löytyy löytöjä. On sulla aika huikee arpaonni, kai lottoot? :) :)

    VastaaPoista
  18. En uskalla lotota, kun pelkään voittavani jonkun miljoonapotin sieltä =D Tulisin varmaan onnettomaksi liiallisen rahamäärän kanssa.

    VastaaPoista
  19. Eikä kannata yrittää päästäkään vanhoista tavoista, kun syntyy noin kivoja juttuja! Hieno joukko tämäkin!

    VastaaPoista
  20. Mitäs sitä vanhoilla päivillä enää tapojansa muuttamaan =)

    VastaaPoista
  21. Ihana apinalauma ♡
    Sinähän se sitten voitit minunkin blogissa arvonnan :)
    Nyöri sukat ovat tekeillä eli ens viikon aikana pääsen palkinnon postittamaan.

    VastaaPoista