sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pipopäämies


Joulupukki toi heijastinlankaa käskyllä tehdä itselleni pipo.
Minähän en ohjeita käytä, EN, eikä tämänkään aloitusta tarvinnut purkaa kuin vain neljä kertaa =) Aloitin reippaasti 60 silmukalla ja päädyin lopulta 42 silmukkaan. Vieläkin vähempi olisi varmaan piisannut. Puikkosuositus on 10, minä käytin 8. Siitä huolimatta tuli niin harva, että vuori pitää laittaa. Sitä varten onkin jo ostettu kirpparilta hiihtopipo 20 sentillä.
Pipon tein ensin 1o, 1n ja resorin jälkeen lisäsin 5 s ja aloin helmineuletta. Tupsuun ei lanka enää riittänyt vaan meni molemmat kaksi kerää itse pipoon. Mummokin sen verran muodissa mukana, että kyllä tupsu pitää olla =)
Kyllä nyt autoilijat näkee missä se mummo viilettää pyörällänsä. =D


Juuri ennen joulua tuli tilaus kahdesta Kaaposta ja Pepistä. Siinähän se joulu menikin näitä virkatessa, vaan nyt ovat valmiina. Tilasin jo lisää Kaapolankojakin, mutta ihan kirkkaan keltaista Tenneseen paksuista merseroitua puuvillalankaa ei näköjään saa enää mistään. Dropsin keltainen Muscat on paljon haaleampaa, niin kuin kuvasta näkyy.

Meilläkin on nyt muovikuusi jo laitettu takaisin laatikkoon. Tytär ihmetteli että eihän nyt vielä ole pääsiäinen.  Meilläkö muka yleensä joulukoristeet pääsiäiseen asti =D Pikkuhiljaa niitä tässä keräilen pois, voihan se olla että pääsiäisenä vielä löytyy joitakin =)

Ulkona taas niin kylmä, että parempi pysytellä sisällä käsitöiden parissa.

22 kommenttia:

  1. Wau heijastinlankaa en sellaista tiennyt olevankaan. Ihana pipo, rakastan tupsupipoja. <3 Iloista sunnuntaita Sude. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Novitan Heijastus nimeltään. Lapsillehan tuo olis oikein hyvä, vähän hölmöm näköistä aikuisen päässä =)

      Poista
  2. Hieno pipo. En muuten miekään ole kuullu heijastinlangasta :)Nuo virkatut Pepit ja Kaapotkin on ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novitan Heijastus lanka oli syksyllä ollut Tokmannilla tarjouksess ja siitä tytär sai idean ostaa sitä äidille jahjaksi. Heijastaa kyllä niin hyvin, että näkyy kaivolta kirkolle asti =D

      Poista
  3. Minäkään en ole nähnyt heijastinlankaa myynnissä. Upea ja turvallisuutta tuova pipo. Voi että nuo pehmosi ovat upeita.

    Minäkin innostuin neulomaan pitkästä aikaa kurkkaa
    http://enkulinkasityot.blogspot.fi/2015/01/kirjoneulesukat-voimasukiksi-susannalle.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa niitä sukkia ja ihan mahdotonta miten hienot olet tehnyt ♥ Käykäähän muutkin katsomassa miten jotkut osaa.

      Poista
  4. Heijastinlanks on hyvä keksintö, ihania nuo sinun Kaapot ja Pepit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten vaatteissa se oliskin oikein hyvä. Näin vanhempi ihminen näyttää kyllä hassulta valopäältä =D

      Poista
  5. Mitä pääsiäistä... Höh. Meillä on tonttuja ja omppoja ja valoja vielä seuraavankin pikkujoulun aikaan. Ei tunnu missään :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän muutama kotitonttu ollakin näkyvillä koko vuoden. Ei kaikki tontut ole joulutonttuja =D

      Poista
  6. Olen jotenkin ajatellut, että heijastinlanka on sellaista koppuraa, joka hampaat irvessä virkataan lumihiutaleen muotoon. Opimpa taas jotain uutta. Iloista porukkaa joulukuusessa onkin hyppimässä. Ottavat varmaan viimeisen ilon irti joulukoristeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin semmoista hahtuvalangan tapaista jossa on ohutta heijastinlankaa mukana. Ei kyllä kestäisi lapasina varmaankaan, mutta pipoksi tai pieniksi koristeiksi oikein hyvää.

      Poista
  7. Jo vain sie näyt hyvästi tuo pipo päässä.
    Miulla ja usein pääsiäisenä joku tonttu istuu hyllyn reunalla, vähä hävettää kun vieraat virnuilee että nyt on pääsiäinen ei joulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä kyläläisillä ihmettelemistä, että mikä valopää se tuosta viuhahti =D No, onhan ne tainneet jo tottua siihen että minä teen mitä lystään enkä välitä toisten puheista =D
      Joulutontut on menneet jo nukkumaan, mutta kotitonttuja voi nähdä pitkin vuotta. Kunhan kuusi on viety pois pääsiäiseen mennessä, niin muulla ei niin kiirettä =)

      Poista
  8. Kylläpä on hieno pipo. Peppi Pitkätossu on mun lemppari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan sanottuna on tosi lapsellinen pipo, mutta onhan sitä pidettävä kun lapselta langat lahjaksi sain =) Tässä iässä ei niin enää välitä vaikka näyttäiskin vähän hassulta =D

      Poista
  9. Kyllä nyt autoilijatkin näkevät, kun on kunnon heijastinpipo päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan eivät häikäisty niin pahasti että ajavat vahingossa päälle , hihihi.

      Poista
  10. Hyvä pipo tuli! Noi heijastinlangat on ollu tosi suosittuja. Varskinkin ku täällä etelässä on ollu lumetonta ja pimeetä. Nyt on lunta ja pakkasta mut huomiseks luvataan taas normaalia eli plussaa ja vettä :(
    Yritän pitää silmät auki sopivien kirkkaankeltaisten varalta. Ny olis hilla halpaa mut se taitaa olla liian ohutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tarkistamassa sen hillan. Noihin tilaustöihin se kyllä on liian ohkasta. Yritän tehdä ne aina saman paksusista langoista, ettei koko kovasti vaihtelis ja Tenneseen paksuset on osottautuneet hyviksi

      Poista
  11. Nyt näkyy Sude eikä autoilijat aja päälle!! Hieno Pipo. Ostin itsekkin kaksi kerää. Lapasia ajattelin!!

    VastaaPoista
  12. Oikee Valopää liikenteessä, hehheh =D

    VastaaPoista