lauantai 2. elokuuta 2014

Minilomalla


Torstaina päästiin Eetun kanssa oikein lomafiiliksiin, kun poika haki meidät päiväksi mökilleen. Minäkin pääsin eka kertaa tänä kesänä kastautumaan järveen ja Eetu se vasta uikin. Ekana oli vedessä ja viimeisenä tuli pois. Pää vaan näkyi pinnalla kun heitti pitkiä lenkkejä järvessä. Uskomaton uimamaisteri. Kyllä se olikin virkistävää meille molemmille.

Mökillä meitä odotti kolme tyttökoiraa ja rakkaus valtasi Eetun sydämen oitis tätä 12 vuotiasta Cremliä kohtaan.. Morsian meinasi jo ihan hermostua kun Eetu kyhnäsi koko ajan sen vierssä. Vaan kyllä on nyt Cremlillä puhtaat korvat ja pylly kun Eetu ne oikein hyväksi pesi ☺



  Tarjolla olisi ollut tämmöistä nuorempaakin käkkäräpäistä neitiseuraa, mutta ei ne kiinnostaneet kun mukana oli kympsempääkin naiskauneutta. Viisas Eetu, "vanhassa vara parempi".


Iltapäivällä iski se mahdoton myrsky ja mökkipihastakin kaatui kaksi komeaa koivua. Hienoa oli kuitenkin seurata luonnon mahtia pienen mökin ikkunasta. Ei edes pelottanut, vaikka ihan mökin vieressä kasvaa iso vanha kuusi. Hyvin kesti vanhus vielä myrskyä.


Sähköt tietenkin meni poikki, mutta herkku-ateria valmistui kätevästi kaasugrillissä. Liisa ystävänsä kanssa valmisti vielä jälkiruoaksi ihanan mansikkakakun. Kyllä mummolle maittoi ruoka ja maha oli pullollaan.


Tietenkin minulla oli käsityö mukana, mutta yhtään en ehtinyt tekemään. Sain kuitenkin kinttuja lainaa, että sain kuvattua nämä aikaisemmin valmistuneet jämälankasukat. Näihinkin on ujutettu seitsemää eri jämälankaa ja molempia piti neuloa yhtä-aikaa, että varmistuu lankojen riittävyys molempiin. Hyvin koukuttavaa hommaa, millään ei raaskisi illalla laskea kutimia käsistään.

Iltasella miniä lähti tuomaan meitä kotia ja ajeltiin rallin  lauantain erikoiskoe-pätkää pitkin. Siellä oli myrsky tehnyt kunnolla tuhojaan. Metsää oli kaatunut kuin heinää ja vähä väliä oli puita kaatunut tien poikki. Nopeasti ne kuitenkin oli raivattu pois ja päästiin kesketyksittä kotia asti.

Oli ihana kesälomapäivä, kiitokset pojan perheelle ♥

.........
Oli tarkoitus järjestää arpajaiset kun tulee täyteen 300 000 klikkausta, mutta se näkyy hupsahtaneen ihan huomaamatta. Kohta ne pistän pystyyn kuitenkin, kunhan saan palkinnon tehtyä ☺


36 kommenttia:

  1. Vai rakastu vanhaherra, vielä on siis Eetussa virtaa.
    Nuo sukat on aivan milettömän kauniit.
    Mie oon kerran nähnyt kuinka sellanen vanha iso kuusi katkesi myrskyssä kuin hammastikku, silloin peloitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sitä sanota, että rakkaus on iätön =D

      Poista
  2. Kuulosti kivalta lomapäivältä. Nuo sukat on todella kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän lyhyt oli loma, mutta sitä mukavampi. Yöksi ei voitu jäädä, kun kissoilla ei ollut hoitajaa.

      Poista
  3. Ei kai se vanha herra tytönheitukoista piittaa, kun on vanhaa ja viisastakin seuraa tarjolla :) Ihanat sukat ja kakku !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Eetu viisaasti valitsi.Eetu on näissä asioissa paljon viisaampi kuin moni ihmis-mies =D

      Poista
  4. Mukavan kuuloinen mökkeilypäivä ja kivat sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä mökkipäiviä on niin harvoin, että sitä mukavammilta ne tuntuvat. Tämmöisiä kirjavia sukkia tuleekin sitten paljon lisää syksyn mittaan =D

      Poista
  5. on ne luonnon voimat vaan huimia!
    Komeat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ihmisellä vastaan sanomista kun luonto jyrähtää =)

      Poista
  6. Antoisa päivä sinulla ja Eetulla. Uiminen varmasti piristi vanhusta, rakkauden elvyttävästä voimasta puhumattakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän löytyis minullekin semmonen elvyttävä rakkaus, taidan olla vaan liian ronkeli ☺☺☺☺

      Poista
  7. Mukava kun Eetulle maistuu uiminen ja hyvä "neiti" seura :) Vaihtelu virkistää koiravanhusta että sinuakin kun pääsit reissussa käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin virkisti meitä molempia. Virkistää kyllä sekin, että yöt ovat alkaneet viilentyä =)

      Poista
  8. Kiva päivä sulla ja eetulla!! Mökkeily on aina mukavaa!! Ja ihanat kuvio sukat. Tosi kauniisti olet värit vbalinnut toisiinas sointuvaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin vara valita noista jämälangoista ja näissäkin on 7 eri väristä nöttöstä. Kiitos kehuista =)

      Poista
  9. Ihana miniloma. Torstaina oli täälläkin melkoinen myräkkä, meni sähkötkin poikki ja sellaista sattuu todella harvoin. Mutta se oli pientä, kun kävi katsomassa mitä tuhoja trombi oli tuossa muutaman kilometrin päässä tehnyt.
    Ihanat jämäsukat, värit passaa todella hyvin yhteen.

    t. Eija (En jostain syystä pääse kommentoimaan kirjautuneena, joten en ole pitkään aikaan kommentoinut missään. Sitten hoksasin, että nimettömänä onnistuu joten mennään nyt näin toistaiseksi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi-kommentit ovat ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin =)Hyvä kyllä että on nimi alla. Siskonikin kommentoi aina anonyyminä kun ei muuten osaa. Nyt vaan on alkanut taas tulla niin paljon roskakommentteja, että täytyy ehkä laittaa vähäksi aikaa sanavahvistus, ettei mainos-automaatit pääse kommentoimaan.

      Poista
  10. Olipa teillä Eetun kanssa hieno mökkipäivä. Jälkiruoka näyttää kerrassaan herkulliselta. Ja nuo sukat ovat upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olisin voinut syödä tuon kakun kokonaan yksiksenikin, en vaan kehdannut =D Oli raikasta ja hyvää, sillä Liisa kostutti kakun sitruunamehulla ja eihän mansikoita kermavaahdolla voi vastustaa kukaan =)

      Poista
  11. Oliskin kyllä kiva tehdä taas välillä jämälankasukat, kun niihin saisi käytettyä niitä pieniä keranloppuja niin kätevästi ja niistä saa niin hienojakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muunlaisia taida enää tehdäkkään, näitä oli niin mukava tehdä =)

      Poista
  12. Voi mahoton, kun on komiat sukat! :) Ja kuka se aina valittaa, ettei osaa tehdä sukkia. Seuraavalla kerralla sanon, että höpö höpö! ;)

    Olipas teillä kiva lomanen, Eetulla ja sinulla. Luonnonvoimien jyllääminen on upeaa katseltavaa, kun ei itse joudu niin uhriksi vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä sukkia osaan, mutta se kirjoneule ei onnistu minulta =D Näissäkin pisin langanjuoksu on vain 3 silmukkaa ja sekin vain parissa raidassa. Onneksi noilla silmukan nostoilla ja muilla vippaskonsteilla saa melkein kirjoneuleen näköistä =D Muuten kyllä niin perusteellisen mukavat tehdä =)
      Minä en ole koskaan älynnyt pelätä ukkosta ja useampihan sitä kuoleekin auton alle kuin ukkoseen. Kyllä auto on vaarallisempi.

      Poista
  13. Voi että, mökkeily on niiiin ihanaa. Meillekin hyvin harvinaista herkkua, kun ei omaa sellaista ole. Nam mikä kakku! Eetuhan löysi itelleen oikein sopivan morsion. :D

    Valtavan kauniit sukat oot tehnyt!! Ihan mielettömät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös oliskin ihanaa, kun olisi mökki jossain meren rannalla. Saahan sitä ihmisellä unelmia olla =D

      Poista
  14. Niinhän se on meillä muillakin vanhoilla, että uiminen on parasta liikuntaa! Kyllä Eetu tietää. Kiva päivä teillä morsian ja kaikki! Jestas sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokohan minunkin olisi aika mennä uimakouluun, kun en osaa uida. Lapsena meinasin hukkua ja siitä jäi elin-ikäinen kammo. Jalat pitää ottaa pohjaan vedessä, muuten iskee paniikki.

      Poista
  15. Kaikkea kivaa ja jännittävää voi mahtua yhteen päivään. Rentoutumista, rakkautta ja luonnonvoimia - siinä riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan tapahtumaköyhiksi nämä päivät ovat vanhetessa käyneet. Onneksi välillä sentään jotain pientä. Pieni seikkailu tai edes rakastuminen toisi varmaan potkua elämään, mutta kun ei. Täytyy tyytyä vain seuraamaan toisten seikkailuja telkkarista. =D =D Ilmankos joka päivä pitää seurata "Lemmen viemää"-sarjaa. Siellä sitä rakkautta piisaa jaettavaksi asti . ☺☺☺

      Poista
  16. Ihana, viisas Eetu!
    Tosi kauniit jämälankasukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukulaiset väittää Eetua tyhmäksi, mutta minusta se on vallan viisas. Se ei vaan näytä sitä viisauttaan kaikille =D

      Poista
  17. Minilomat on parhaita, ei ehdi kyllästyä eikä väsyä. Olen tosi iloinen, että sinulla ja Eetulla oli niin mukavaa!!! Ja kuinka kauniita sukkia olet taas tehnyt ja kettu-apina -pari on mahtava.
    Myrsky oli varmaan hurja kokemus. En tiedä haluaisinko olla paikalla mökillä, kun sellainen tulee. Jälkiä vain olen nähnyt, kun irtotavarat on metsässä ja kattohuopa irti. Olen jo kolmesti tänä kesänä naulannut sen takaisin : )

    VastaaPoista
  18. Minä kyllä tykkään ukkosista ja myrskyistä. Niissä on vähän samaa kuin pimeän tähtitaivaan katselussa. Niitä katsellessa tajuaa kuinka pieni minä oikeastaan olen ja kuinka mitättömiä minun huoleni ja murheeni ovat näitten suurten luonnonvoimien rinnalla.
    Aikoinaan reissasin paljon Turkin köyhimmillä alueilla ja sieltäkin opin, kuinka hyvin minun asiani ovat, vaikka oli yli 10 vuoden työttömyyskin. "Elämä opettaa" sanotaan ja minut se on opettanut olemaan onnellinen pienistä asioista.
    Onhan se tietenkin harmi, kun kattopeltit lentelee, mutta ajattele niin, että sinulla sentään on oma kattopelti mitä naulailla , hihi.

    VastaaPoista