perjantai 27. kesäkuuta 2014

Punkkipyydys


Pernu on melkonen punkkipyydys. Ei noissa muissa kissoissa ole ollenkaan niin usein punkkeja, mutta Pernu tuo niitä jatkuvasti.....ja paljon. Viime kesänä kerran napsittiin siitä kerralla 23 punkkia, se on ennätys. Tuolla se rymyää pusikoissa ja sieltä suoraan minun sänkyyni punkkeja pudottelemaan. Harva se päivä saan napsia omalta iholtani pieniä punkkeja ja välillä useammankin. Onneksi ne kutittaa sen verran kulkiessaan että ( luultavasti) olen huomannut kaikki. Joka ilta on ensin sänkysyyni ja sitten peilin edessä pyörähtely ja siitä huolimatta ne ehtii iskeä minuunkin kyntensä. Onneksi talvi tuo sentään helpotuksen tähän vaivaan =)

Aika moni oli kipeenä juhannuksen jälkeen, niin minäkin. Minulla vaan ei ollut krapula, vaan iski oikein kunnon kesäflunssa. Taitaa olla peruskunto aika pohjalukemissa, kun ihan sänkyyn kaatoi ueammaksi päiväksi pienen kuumeen kanssa. Onneksi oli tytär kotona ja autteli koiran ulkoilutuksessa. Tytär lähti jo, mutta minullakin on pärskiminen jo vähentynyt niin, että eiköhän tästä hengissä selvitä taas. =D

Armas vaan taisi masentua taas tyttären täällä olosta, ainakin siihen tyyliin alkoi pissanhaju levitä taas nurkkiin. Moni muu olisi jo luovuttanut tuommoisen kissan kanssa ja kyllä alkaa kohta olla minullakin sietoraja ylitettynä. Toisaalta osaa se olla niin suloinenkin. Enkä minä osaa viedä tervettä kissaa lopetettavaksi ihan vaan pahojen tapojen takia. Toivottavasti sylihoito tepsii vieläkin ja saadaan raikkaammat tuoksut kämppään =D

24 kommenttia:

  1. Meillä on Leevillä punkkipanta, sellainen yrttinen jo kolmatta kesää. Kissa tuoksuu hyvälle, eikä punkkeja ole näkynyt. Nekku sai hepulin pannasta, joten sille olen laittanut aineen niskaan. Tänä vuonna sain siitäkin yrttiversion Oriolalta ja täytyy sanoa, että Nekku kyllä otti pukkilaukkaa ympäri huushollia ennenkuin rauhottui. Taisi olla joku yrtti, joka pisti tekemään niin. Kaikille kissoille ne eivät sitten ilmeisesti sovi, mutta nyt on rauha maassa eikä ole tarvinnut punkkeja irrotella eikä metsästellä.
    Toivotaan, että Armaskin taas saa sylihoidosta apua ja pissii vain sallittuihin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en uskalla laittaa minkäänlaista pantaa noille, kun ovat niin kovia kiipeilemään ja pelkään että jäävät pannasta roikkumaan. Kaikkea sitä kuvitteleekin =) Naapurin koira sai pahan ihottuman punkkipannasta ja oishan se aika kallista ostaakin, kun noita sentään on kuusi pannotettavaa.

      Poista
  2. Onko nuo punkit kissoille vaarallisia? Koirat ainakin voi saada sen porrelioosin punkeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaippa ne on kissoille yhtälailla vaarallisia. Tällä alueella ei vielä viime kesänä ollut borreoloosia , mutta kyllä kai se on jo levinnyt tännekin =(

      Poista
  3. Meille on laitettu nyt toista kesää niskaan jotain punkkiainetta, jota me edes huomata muuten kuin että meidän pitää pysyä paikallaan, kun emäntä "kutittaa" meidän niskaa. Joskus oli panta, mutta me siedetty sitä.
    Emäntä: Ainakin apteekista nimeltä Frontline Vet kissalle. Reilun kuukauden välein olen laittanut. Ei ole näkynyt punkkeja sitä käytettäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee hakea ainakin Berniinalle. Kaikille ei taida olla vara ostaa, kun jo kolme kertaa vuodessa matokuurin osto kuudelle tekee tiukkaa. Ei ole halpaa elukoitten pito, huhuh.

      Poista
  4. Suosittelen punkkiliuosta Pernulle, sitä saa apteekista ilman reseptiä ja ainakin meillä pitää punkit pois koko kesän, joskus on täytytynyt uusia loppukesästä. Punkkitaudit eivät ole leikin asia, borrelioosi saattaa invalidisoida koko elämäksi. Minulla on tapauksia ystäväpiirissä, punkki on Suomen vaarallisin eläin. Punkkitaudit tarttuvat myös eläimiin ja ovat niilläkin tuskallisia.
    Toivottavasti Armas saa apua sylihoidosta, harmi, että sen perusturvallisuus järkkyi tyttäresi vierailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minä Pernulle haen liuosta niskaan, syödään sitten herkkuja vähemmän muutama viikko =)
      Armas on kyllä aivan hölmö, se pelkää kaikkia muita ihmisiä, paitsi minua ja tytärtä se taitaa suorastaan vihata. Kuinka ollakkaan, ne "pissavahingot" sattuu aina tyttären vaatteisiin ja tavaroihin. Nyt kun tytär on poissa, niin Armas valtasi oitis hänen sänkynsä takaisin itselleen =D

      Poista
  5. Mun mutsi hieroi kissoihin valkosipulijauhetta, mitä oli ostanut hevospuolelta ison tönikän. ei oo kissoissa ollut punkkeja. halvempaa kun punkki aineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyskin pyytää sitä joltain hevosihmiseltä kokeeksi, kiitos neuvosta. Mahtaa siinä vaan minunkin sänkyni sitten haista, nuo kun kaikki kuusi makoilevat minun sängyssäni.=D

      Poista
  6. Tsemppiä täältäkin Armaksen kanssa eloon ja ilosia kesäpäiviä myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylä- ja alamäkiä on jokaisessa parisuhteessa ja sama pätee minun ja Armaksen yhteiseloon =D

      Poista
  7. nuo punkit on NIIN ällöjä. meillä on koirilla niitä myös ihan huimana aina..ja joka kesä myös joku ihmiseläjä saa osansa niistä. tänä kesänä ei vielä ole borrelia kuuria tartennu syödä, mutta kaikkina muina kesinä kyllä. ja parhaimpina kahteen otteeseen :D

    tsemppistä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minä olen ihmetellyt, kun täällä ei lääkärit määrää mitään lääkettä punkinpuremaan, käskevät vaan seurata tuleeko rengas pureman ympärille. Minulla oli kerran iso punkki jalkovälissä ja jouduin lääkärillä otattamaan pois kun en itse yltänyt =D Oli siinä aikamoinen temppuilu yrittää peilin kanssa katsoa tuleeko rengasta. Olis siinä ollut naurussa pitelemistä, jos joku olis nähnyt minut peilin kanssa alapäätä tutkailemassa =D

      Poista
  8. 23 punkkia on kyl hurja määrä! Mä otin Tassulta pois eilen kolme... Ilmeisesti ne kutittaa kissojakin kun Tassu repii ne itse pois ja sitten jää kauheet arvet. Me ollaan kokeiltu vaikka mitä punkkimömmöjä mut ei niistä juuri apua ole. Täl hetkel on käytössä Frontlinen pienille koirille tarkoitettu (ku Tassu on niin iso). Pantaa en kans uskalla käyttää tuon kiipeilyn vuoks. Meillä on sellainen panta, joka aukeaa jos jää johonkin oksaan kiinni. Olenkin ajatellut voisko sitä punkkilitkua laitaa siihen pantaan... Tsemppiä Armaksen kanssa - toivotaan et sylihoito auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pernu olikin varmaan oikein piehtaroinut punkkipesässä. Se on muutenkin aika "persoonallinen" katti. Nukkuu välillä päiväunia korkealla harakanpesässä harakoiden huutaessa vierellä. On sitä moni ohikulkija ihmetellyt ja naureskellut =D

      Poista
  9. En ole huomannut että meidän kahdessa kissassa hirveesti olis ollut punkkeja. Tai sitten niitä ei tässä meidän tontilla majaile. Olin ennen juhannusta tuolla Itä-Suomessa ja siellä punkit olivat koirien kulmakarvoissa mistä ne heti kyllä näki.
    Tuosta kissanpissistä, meillä kulkee yksi suuri musta kollinrontti näitä meidän tyttökissoja kattomassa ja ruiskii kaikki paikat, niinkuin pienen pyykkitelineen, joka pitää aina nostaa johonkin pöydälle kun ulkona kuivattaa. Muuten joutuu pesemään koko telineellisen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään muut katit niin punkkeja kerää. En tiedä mistä johtuu.
      Meilläkin asui naapurissa iso musta kolli joka kävi kuseskelemassa nurkat ja lakanapyykit aina. Onneksi se muutti viikko sitten muualle kun sen emäntä kuoli.

      Poista
  10. Tuonnäköinen punkkipyydys olisi meilläkin kiva ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näitä oli aikaisemmin ilmasiin jaossa hyviin koteihin, mutta nykyään on kaikki tytöt leikattu =)

      Poista
  11. Voi ei, onneksi kisulla on huolehtiva emäntä :) Ihanaa alkavaa punkkivapaata viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Eiköhän tästä kesä parane, sillä maanantaina on pakko mennä ostamaan punkkimyrkkyä. Sen verran paljon niitä taas on löytynyt kissasta ja sängystäni =D

    VastaaPoista
  13. Blogikoirasta löytyy myös punkkeja joka kesä. Pari kertaa ei olla huomattu ja täyteen itsensä syönyt punkki on löytynyt lattialta. Koira ei onneksi kesällä oleile sängyssä, joten siellä niitä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä juuri eilen löysin sängystäni lakanalta täyteen syöneen punkin, yöks. Kenestä lie pudonnut, toivottavasti ei minusta itsestäni =D

      Poista