tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pieni mainostauko


Tämä ei ole maksettu mainos, halusin vain kertoa muillekin tästä mahdollisuudesta.

Tykkään laittaa lähettämiini käsitöihin mukaan myös palautusosoitteen ja käyntikortilla se käy kätevästi. Nyt huomasin parissa blogissa jutun ilmaisista käyntikorteista Easyprint sivuilla ja päätin tutkia asiaa.

Näissä on hyvä, että saa itse valita taustakuvan. Meni minullakin aikaa, kun piti kokeilla montaa vaihtoehtoa kuvaksi ja tekstiksi =) Lopulta laitoin tämän itse ottamani kuvan meidän Maijasta. Apinan ja Pepin kuvalla olisi tullut liian sekava eikä teksti olisi niin erottunut. Oikein tarkkaan jos katsoo, niin näkyy mistä tuo suDe nimi tulee =D. Jotkut sitä ovat ihmetelleet miten tuommoisen nimimerkin olen valinnut =D

Ei mennyt pitkää aikaa, kun poika oli jo oven takana paketin kanssa , eikä edes lähetyskuluja ollut maksettavana. Aikaisemmat korttini olivat Vistaprintilta, nekin ilmaisia, mutta postimaksut piti itse maksaa ja kortin malli piti valita valmiista malleista. Näistä uusista minä nyt tykkään.

Saksassa on taas Pepit ja apinat loppuneet, joten taidan viettää Juhannuksen sisällä virkkauksen merkeissä. Eipä tuonne ulos niin tee mielikään paleltumaan. Harmittaa vaan kukkaset, verenpisara ainakin kerkesin paleltumaan. Saa nähdä miten käy tomaatintaimien kanssa, vaikka olenkin niitä yöksi yrittänyt peitellä.

Hyvää Juhannusta kuitenkin kaikille. Toivotaan ettei ole lunta maassa keskikesän juhlana =)

21 kommenttia:

  1. Hei vaan, ja oikein mukavaa Juhannusta Sinulle myös :) Olen virkkauksiesi ihailija ja jaksan aina ihmetellä mitä kaikkea olet saanut aikaan. Minulla oli lapsena ja nuorena 70-80 luvulla koira, joka muistutti sinun Eetuasi kovasti. Jossakin kuvassa missä Eetun mustaa "pään puolta" ei näy, näyttää niin samalta! Meillä tänään tullut räntää ja tuulenpuuskat ovat hurjia. 2.5 astetta oli aamulla "lämpöä". Huh mikä kesä! t. virkkauksen laiskempi harrastaja Etelä-Savosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eetu on niin lutunen ukkeli, että parempaa "elämänkumppania" saa etsiä =D Näissä sekarotuisissa ne parhaat koirat onkin ♥
      Minullakin on takana jo 60 Juhannusta, mutta empä näin kylmää muista yhtään, muutaman oikein lämpimän kylläkin =)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. ups, mokomat kirjoitusviat

    Hei Sude!! Kivat kortit sait tehtyä :-))

    Olipas melkoinen shokki aamulla kun tuli lunta täydellä teholla meilläkin, naapurikunnassa- sinähän asut Oulussa vai muistanko nyt väärin?? Minun kyssäkaalit ovat toistaiseksi vielä elossa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään asun täällä Keski-Suomessa, Jyväskylän eteläpuolella =) Aikanaan siellä Etelä-Lapissa ja Oulukin on ihan tuttu paikka. Tosi kylmää on täälläkin ja rakeita pudottaa vähän väliä. Kaiken lisäksi rakennusmiehet onnistuivat katkaisemaan vesiputken niin että koko kylä on ilman vettä. Ei edes aamukahvia saatu. Ei ihan parhaasta päästä tämä päivä.=)

      Poista
  4. Täytyy pitää mielessä, jos joskus käyntikortteja tarvitsen. Täällä vain räntää sateli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä opin Turkissa, että jokaisella oli käyntikortteja taskussa. Täällä katsovat, että olenko jotenkin leuhka kortteineni, hihi. Minusta ne vaan on niin käteviä käyttää aina kun joku kysyy puhelinnumeroa tai osoitetta, eikä nämä maksanut minulla mitään. =D

      Poista
  5. Kiitos vinkistä. Olen juuri yrittänyt ahertaa käyntikortteja, mutta en tiedä mistä ihmeen syystä teksti tulostuu söherönä, vaikka kuva on terävä. Joskus muinoin, mitä tulostiin, niin ei olltu näin. Oikein mukavaa juhannusta, ainakaan ei tarvitse hikoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus minäkin olen opetellut käyntikorttien teon, mutta tämä oli kyllä huomattavasti helpompi keino.........ja halvempi, kun ei tarvinnut edes paperia maksaa =D

      Poista
  6. mie myös tilasin käyntikortit tuolta.
    Räätälöin ne siten, että on kiva sit laittaa neulomusten kaveriksi.
    Mukavan näköset siun uudet kortit, vaikka ei ne vanhatkaan yhtään pöllömpiä ollu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytä sitten meille muillekin mimmoset kortit sulla on =)
      Tykkään näistä omistani kun on sentään oman kissan kuva nytten.

      Poista
  7. Nätti on sinun uusi käyntikorttisi.. Pitääpä laittaa korvantaakse tuo idea .
    Oikein mukavaa juhannusta =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän niitä kannattaa teettää, kun ilmasiin saa =D

      Poista
  8. Hyvä vinkki. Mäkin olen teetänyt VistaPrintillä joillekin kortteja omin kuvin ja niihin kertyy hintaa ovelasti. Pitää tutkia tuota. ; ) Hyvä tuo sun oma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä yllätti sillä, ettei mitään kuluja tosiaankaan tullut vaikka ovelle asti kannettiin. Näyttää moni muukin nyt teetättäneen näitä. =)

      Poista
  9. Upea käyntikortti ja mukava idea laittaa kortti töiden mukaan.
    Kyllä tässä kohta pitää laulaa että "lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa..." niin kylmää täällä on.
    Oikein ihanaa juhannusta siulle:))

    VastaaPoista
  10. Tässä tuntee itsensä melkein ammattilaiseksi kun lyö käyntikortin mukaan, hihihi.Vaan olihan se taas otettava kun ilmaseksi sai =D
    Minulla menee juhannus yksin kotona virkatessa, mutta voihan se silti olla ihana =D

    VastaaPoista
  11. Kiva linkki ja kiva idea laittaa käytnikortti mukaan. Tietävät sitten mistä tilaavat seuraavat Pepit ja Aipinat:-)
    Hyvää Juhannusta Sinulle ja kaikille karvaisille täältä saaresta. Kun luin noita kommentteja niin totesin et miellähän on ollut ihan kiva keli - ei yhtään räntäsadetta ja vaan kerran vähän rakeita:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyntikortti on sitä varten, että tietävät mihin palauttaa jos ei miellytä =D
      Ei meilläkään enää rakeita sada, yölläkin oli jo 2 astetta lämmintä, kohta voi nostaa kukat takaisin pihalle =)
      Mukavaa juhannusta sinne saareen ♥

      Poista
  12. Nyt juhannuksena olen päässyt jo aika "lähelle" sinua. Minulla on hoidettavana 3 kissaa ja koira ja kutomissuunnitelmiakin on, kun olen kotosalla : )
    Käyntikorttisi on kyllä mainio ja sitä kannattaa jakaa ihan ylpeydestä käsitöitäsi kohtaan (ei palautuksia varten). Tuosta tulisi kyllä oikein hyvä postikorttikin. Moni ostaisi varmasti.
    Hyvää juhannusta sinulle ja kaikille kavereille : )

    VastaaPoista
  13. Kiitos korttivihjeestä! Niin ja mukavaa juhannusta. ihan kiva virkkailla lämpimässä kotona, ei syö hyttyset, ei tarvita toppatakkia, ei tarvitse kuunnella örveltäjiä, joten eikö ollakin onnekkaita!

    VastaaPoista