sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Sitä saa mitä tilaa ☺


Varauduin siihen, että kukkia ei tule, joten ostin itse jo lauantaina ☺ Minä tykkään eniten näistä isoista orvokeista ja näistä nyt pitäisi kasvaa iloisen värinen pehko, jos siis hengissä pysyvät.

Sunnuntai-aamuna pötköttelin puolille päiville odotellen kahvintuoksun leijumista huoneeseen .  Suotta sain odotella, itse oli noustava kahvinsa keittämään. Huonosti kasvatettuja nuo minun kissani ja koira, eivät sen vertaa vaivautuneet äitienpäivänä. Onneksi naapurinmummo toi lauantaina tiikerikakun, joten en sentään ilman kakkua jäänyt. =D


Siinä se nyt on minun odotettu äitienpäivälahjani  =D Poika poikkesi iltapäivällä ja toi toivotun hevosenlantapussin =D Hyvää lantaa onkin, ylivuotista eikä haise yhtään. Ei sitä joka äiti tämmöistä lahjaa saakkaan, hihi. On tuo orvokkiamppelikin pojalta. Huono oli kuulemma kukkavalikoima kaupassa, mutta ajatushan se on tärkein, kukkia kuitenkin.


Tapio yllätti positiivisesti. Keskiviikkona tilasin lisää kettulankaa ja perjantaina oli jo postista haettavissa. Ei tarvinnut lopettaa virkkaamista viikonlopuksi.  Tuli taas niin hyvässä ja tukevassa kenkälaatikossakin, että saan tuunattua siitä hyvän säilytysrasian.
Onneksi on näitä nettikauppoja. Kaupungista jos lähden lankoja hakemaan, niin bussimatka jo maksaa 13.40€ ja muutenkin tuhraantuu koko päivä. Tapio laittaa paketin tulemaan 6€:lla painosta riippumatta ja lankavalikoimaa piisaa. Joha siinä säästää parin lankakerän verran euroja.

Semmoista Äitienpäivää meillä. Loppupäivän taidankin vain pötkötellä ja katsella telkkaria. Ajatus oli kyllä tänään siivota pihaa, mutta kukas tuolla tihkusateessa viitsi puuhastella. Parempi vain lepäillä ja koota voimia  =D

22 kommenttia:

  1. Mainio oli äitienpäivälahjasi, säkillinen sitä itseään ;) Pihahommat ne meilläkin odottelee, mutta eipä sitä vesisateessa viitsi itseään kiusata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakkais vain satamasta, että pääsis kukkapenkkiä kitkemään ja lannoittamaan.

      Poista
  2. arvasin jo heti otsikosta, että pas....lantaa sait :D Just jossain luki, että hevosen lanta pitää olla kompostoinut yli vuoden, muutoin se on liian vahvaa - eli sait just parasta. Tapion lankatoimitukset on kyllä nopeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomattu on että vanhaa olla pitää =) Eetu kun käy kusasemassa kukkapenkkiin, niin kaikki kuolee siltä kohtaa =) Sama se on naisissa ja paskassa, mitä vanhempaa, sitä parempaa =D

      Poista
  3. Onpa niin pirtsakoita orvokkeja, niillekin kun ripauksen annat tuosta lahjasäkistä, niin eiköhän sinulla ole orvokkeja koko kesäksi. ;) Mekin ostettiin muutama orvoki ruukkuun istutettavaksi, kun tytön kassa haettiin äidin haudalle kukkaa. Muuten täällä on vielä niin kylmää, ettei pihatyöt innosta alkuunkaan. Mutta tulee se kesä vieä tänäkin vuonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeestaan nyt on ihan mukavat ilmat, liian kuumalla ei taas jaksa yhtään mitään.

      Poista
  4. Joo, ei se Muksukaan kahveeta keittänyt. Itse piti keittää ja kakkukin leipoa, kun poika kävi. Nyt sitten syön koko viikon sitä kakkua ja sanon hyvästit dieetille. Ja tihkusadetta täälläkin.
    Mainio lankatoimitus ja komeita värejä. Terveisiä nelijalkaisille : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai viikon säilyy kakku. Minulla meni naapurin antama ISO kakku kahdessa päivässä ja ihan yksin söin =D Meillä ei kakut kerkiä kuivettumaan =D

      Poista
  5. Hih, siulla on erikoisia lahjatoivomuksia:) Mieki sain vanhemmalt pojalt miniruusun, poikkesi pikimmiten ehtoolla. Nuorempi poik ei viitti vaivautua poikkeemaan, omat kiireet tärkeemmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyy olevan niin kiireistä tämä nykynuoriso . Minunkin tytär muisti vasta illalla soittaa, eikä poikakaan viipynyt kuin parikymmentä minuuttia. Syytän itseäni, kun en aikanaa opettanut, että äitienpäivä on suuri juhla, jota on juhlittava kunnolla =D Nyt en kehtaa enää asiasta huomauttaa =)

      Poista
  6. Minä sain tytöltä hupilahjan ja kuulemma pojan lahjan saan myöhemmin. Jännityksellä jään odottamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sain ihania lahjoja silloin kun olivat pieniä, mutta eipä nuo enää isompina tahdo muistaa, että heillä on äitikin. Huonosti kasvatettuja =D

      Poista
  7. Minusta lahjasi ovat hienoja! Taas saivat apinasi kehuja luokassani, aina vaan saan sanoa, että ei ole mun virkkaamia! Minusta myös tuo Tapion kauppa on mainio kauppakumppani. Kesällä tekisi mieli ihan mennä sinne, ei mahdoton matka Porista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kerran olen joutunut soittamaan Tapiolle, kun ei ole entinen lasku ollut vielä maksettu uutta tilattaessa. Oikeen ovat olleet mukavia ja ymmärtäväisiä ja aina on langat tulleet. Paljon minä kyllä olen sieltä tilannutkin, oikeen kanta-asiakas =D Olis kyllä kiva joskus päästä oikein käymään jossain suuressa lankakaupassa, mutta oman auton puutteessa se ei oikein onnistu.

      Poista
  8. Hih, voimaannuttava lahja! Toi minunkin siskoni äidille sunnuntaina ison lavallisen päiväysvanhoja kananmunia. ;) Ei äiti niitä toivonut ollut, mutta kelpasivat kyllä ahkeralle leipurille.

    VastaaPoista
  9. Ja minä kun meinasin aja ojaan, ku lauantaina ajelin saaristoon omaa äitiäni onnittelemaan ja näin tien reunassa kyltin: "Hevosenlantaa 5 euroa/säkki". Vedet silmissä nauroin!
    Orvokit on kauniita - olen kuullut että vain keltainen orvokki tuoksuu.

    VastaaPoista
  10. Olis kannattanut käydä hakemassa =D Halpaa ja hyvää lannotetta kaikille kasveille. Vuosia sitten sitä myytiin kaupassakin, mutta ei tainnut olla tarpeeksi menekkiä kun en enää ole nähnyt. Kanankakka haisee, mutta hevosen on jokseenkin hajutonta, siis parempaa siinäkin mielessä.

    VastaaPoista
  11. Hevosen lanta on hyvää lannoitetta ja varmasti kukat ja pensaat kasvaa. Meillä on hevos talli naapurissa, joten käydään kottikärryllä hakee kun tarvitsee :) Nettikaupat on oiva vaihtoehto, tilaan kankaita jonkin verrn nettikaupoista. Mukavaa viikon loppua Sude!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä naapurin mummot on nyt kateellisia, kun mulla on hevosenlantaa =D
      Minä olen alkanut tilaamaan vaatteetkin netistä, kun en jaksa enää niin kaupoissa juosta ja saa rauhassa kotona sovitella.

      Poista
  12. Kerrassaan mahtava Äitienpäivälahja, parasta se, että on äidin toivoma!
    Ihastuin ihaniin kettuihisi! Kerrassaan valloittavia!
    Mukavaa viikonloppua, tosi lämmintäkin on luvassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jos äiti tahtoo kakkaa, niin onhan sen sitä saatava , hihi =D
      Toivottavasti ei heti tule pitkiä jaksoja hellettä, sillä minun asuntoni muuttuu heti saunaksi, eikä sitä tahdo jaksaa montaa päivää putkeen.

      Poista