perjantai 16. toukokuuta 2014

Ketuttaa


Kyllä se nyt niin ketuttaa, ettei ole tullut tehtyä kuin yksi apina =D Minkähän elukan sitä seuraavaksi keksisi. Sen verran olen omapäinen, etten halua tehdä samaa kuin toiset, vaan aina pitää yrittää olla edes pikkuisen erilainen =D Niin se on ollut muutenkin elämässäni. En ole halunnut mennä valtavirran mukana, vaan kulkenut omia pikku purojani pitkin. " Olen erilainen muori" =D Kaikki sitä ei ymmärrä, mutta kyllä jokaisella pitää olla oikeus elää oma elämänsä omalla tavallaan. Juoruilijat saa minun puolestani juoruilla ihan rauhassa, minä vaan mennä porskutan omia teitäni =D 


Sainpa tässä toisenkin äitienpäivälahjan. Tytär tuli maanantaina ja kun huomasi kirpparilla tämän kenkäkaapin, niin halusi ostaa se minulle lahjaksi. Ei ollut pahan hintainenkaan, 10€. Jokohan eteisen kenkäkaaos tulis nyt selätettyä, epäilen kyllä =D Vaan mielissäni minä tästä olen. Voi kun viitsis vielä maalata sen valkoiseksi, tämä puunväri on alkanut vähän tympäsemään.

Olen tainnut tulla vanhaksi, kun olen alkanut haluamaan näitä järkilahjoja =) Aikaisemmin halusin vain koruja ja hajuvesiä, mutta missäs minä niitä enää käyttäisin. Ei tuonne kylän maitokauppaan juurikaan kannata tälläytyä. Luulevat vaan, että olen lopullisesti seonnut, jos oikein laitettuna sinne menen. Kaupunkireissulle sitten voikin jo vähän katsoa mitä päällensä laittaa =D 


Mehtäpirtin emäntä antoi minulle kukkasen ♥ Tuntuu oikein kivalta, kiitos ♥ Oli niin kauniit saatesanatkin.
Aloin miettimään, kelle jatkaisin tätä. Listasta tuli niin pitkä, että päätin jättää sen julkaisematta ja annan sen teille kaikille. Minä tykkään teistä kaikista jotka täällä poikkeilette ♥

Kesä taitaa olla tosissaan nyt tulossa. Jo kahtena iltana olen kuullut käen kukuntaa ja eilen kaarteli kuusi pääskystä taivaalla. Toivottavasti ei nyt kumminkaan tule liian kuuma kesä, että jaksaa jotain touhutakkin.

48 kommenttia:

  1. Pesukarhu sitten seuraavana. .He he

    VastaaPoista
  2. Minä ehdotan ilvestä. Voisit sitten ilveillä oikein kunnolla, ;-) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Mainio kettukatras!
    Ihanankukkasen sait. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis pitänyt jakaa kukkasta, mutta kun olis tullut niin pitkä rimpsu nimiä. =)

      Poista
  4. Oot kyllä kukkasesi ansainnut! Heti herätessä tulin tänne kurkkimaan ja taas sain hyvät naurut: Sutta ketuttaa:) Mukavaa päivänjatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kyllä potuttaakin, vaan en silti viitsi pottuja virkkailla ☺

      Poista
  5. Voi mahoton mikä kettulauma.
    Tuo on juuri ihanaa kun tekee erilaista kuin muut.
    Ja sinulla on oma tyylisi ♥
    Meilläkin on vastaavanlainen kenkälipasto ja se on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman ohjeita kun tekee, niin ei edes onnistu tekemään aina samanlaisia ☺

      Poista
  6. WAUDE. UPEA KETTULAUMA.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ketut karkasivatkin jo kaikki maailmalle ☺

      Poista
  7. Jos mahdollista, kettu on veijarimaisempi kuin apina, mutta sillähän onkin häntä kainalossa - tai voisi olla. Minä rakastan vompatteja ja pussipiruja, mutta ne taitaa olla tylsiä pyöreytensä ansiosta. Menee paljon lankaa. Kyllä sinä joku päivä talutat näkyviin jonkun söpön otuksen : ) Sitäpaitse me emme kyllästy apinoihin, kettuihin, peppeihin ja kissoihin ollenkaan!
    Kiitos, että olet sellainen kuin itsestäsi tuntuu, että haluat olla! Minua niin ärsyttää ihmiset, jotka antavat ymmärtää, että "ei noin kuulu ajatella tai tehdä".

    Tuo kuva ja juttu oikealla "It's your road..." on tosi hyvä.
    Tyttäreltä mainio lahja : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yksinään tiellä jolkottava susi on ihan kuin minä itse. Minäkin tykkäsin tuosta kuvasta ja lauseesta ja siksi sen tuohon talteen laitoinkin.

      Poista
  8. Kylläpä sinua onki ketuttannu :D Mutta non niin somia nuo sinun elukat.
    Hyyää viikonloppua sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkokin elukkatauko ja tulee vain sukkia neulottua. Vähän vaihtelua välillä ☺

      Poista
  9. Tuo ketutus vaikuttaa oikein hyvälaatuiselta, joten toivottavasti sinua ketuttaa jatkossakin. :) Terkkuja täältä toiselta erilaiselta muorelta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi me kaikki ollaan erilaisia.♥ Johan olis tylsää jos kaikki olisivat samaan muottiin valettuja.

      Poista
  10. Voi miten söpöjä kettuja! Tuollaiselle kenkäkaapille olisi meilläkin käyttöä...Haiskaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haistaan koko kesä =D Nuo pienet näppäinvirheet ovat joskus niin hauskoja ☺

      Poista
  11. Suloisen viekkaasti hymyilevät kettuset on kyllä ihania!

    VastaaPoista
  12. Jos ketutus lakkaa, niin jospa vielä löytyisi joku virkkaamaton eläinhahmo. Meille pääskyset pölähtivät puolenviikon maissa oikein isona parvena. Käki on kukkunut jo toista viikkoa. Tänään tuntui ilma jo kesäiseltä. T-paita päällä tarkeni istuskella istutustöiden lomassa kahvia nautiskellen. Viikolla oli vielä pakkasöitä, joten en ole kukkasia ulos laittanut. Orvokit eivät kyllä pikkupakkasista säikähdä, mutta tykkään riippubegonioista ja pelargonioista, jotka ovatkin hallanarkoja. Mukavia toukokuun päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä nuo ilmat vaihtuivatkin, mutta onneksi sitä kovaa hellettä ei ollut kuin se yksi päivä. Pitkään semmoista kuumuutta ei kyllä kestä kukaan.

      Poista
  13. Ihan mukavan tuntuista ketutusta. Kun kulkee omia polkujaan, näkee ja kokee paljon enemmän kuin kuluneita valtaväyliä talsiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parisuhteessa se oman polun kulkeminen ei niin vaan onnistukkaan, mutta näin yksineläjänä se on ihana mahdollisuus. Enää en ikinä kyllä ukkoa riesakseni ota määräilemään elämästäni ☺☺☺

      Poista
  14. Ihana,ihana kettujoukko ja näen mä yhden apinankin mukana. Mikä kun minäkin olen oman tien kulkija:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi niitä teitä ja polkujakin on niin monenlaisia , on leveää ja kaitaa, ja suoraa ja mutkittelevaa ♥

      Poista
  15. Omia polkuja pittää mei vanhojen naisten kulkea, jos ei toiset ymmärrä niin mitä niistä:)) Nostetaan nokka ylöspäin, heilutetaan helmoja ja mennään ettenpäin.
    Monta ihanaa iloista kettua, mitäpä jos alkaisit tehdä possuja, tai lintuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omitunen, sanoo jotkut minusta, persoonallinen sanon minä ☺ Minusta on vaan aina ollut kiva antaa juorokelloille puheenaihetta. Sitten vaan naureskelen itsekseni kaikille jutuille ☺
      Niitä possuja olen kyllä jo harkinnutkin, balleriinapossun teko kiinnostais.

      Poista
  16. Hieno kettujoukko! Minä ehdotan pupua tai kirahvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupuja olen jo aikaisemmin tehnytkin, kirahvi voisi kyllä olla seuraava malli.

      Poista
  17. Komea kettupesue siellä... apinankin adoptoineet joukkoon. ;D
    Mikäs siinä tehdessä mitä tykkää kun noin upeita teet. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt eläkkeellä onkin niin hyvä, voi jättää tekemättäkin jos siltä tuntuu ☺

      Poista
  18. Hauska kettuporukka kera apinan :) Rupea vaikka mäyriä tai ilveksiä tekemään; niihin en ole missään törmännyt. Voithan joskus säväyttää kyläkaupassa täydessä tällingissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tänään menin kauppaan näyttävät punaiset helmet kaulassa ja heti siellä katsottiin siihen malliin, että mistähän sillä nyt viiraa. Ei täällä maalla olla siihen totuttu, että kauppaankin vois itseensä laittaa, ei ainakaan tämmöiset mummoihmiset ☺ Työvuosina piti aina olla niin meikattu ja laitettu, nyt nautin siitä että saan olla naama puhtaana ☺

      Poista
  19. On ne veikeitä nuo sun ketut. Siitä sulkahuivista sen verran, että kyllä sen suomeksikin neuloo. Tarkoitan vaan sitä että ohjeessa on tulostettavia sivuja 22 ja se viimeinenkin ihan tyhjä. Suurin osa on sitä lontoonkielistä tekstiä, mistä minäkään en ota selvää. Neulomisessa ei oikeastaan tarvita kuin yksi tulostettu sivu, se piirros. Se on niin selkeä, että sen kanssa neuloo ilman kielen osaamista. Neulomatta se minultakin olisi jos ohjeesta pitäisi neuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyttykin pyytää tytöltä että se ostaa sen mallin minulle kun seuraavan kerran tulee käymään. Minulla kun ei ole Paypoll-tiliä eikä Visa-korttia. Kerran leikkasin Visakortin kahtia, kun tuli osteltua kaikenlaista luotolla ja päätin etten koskaan sitä takaisin huoli.

      Poista
  20. Ihani elukoita ovat nämä kettulaiset. Tee vaikka mäyräkoiria seuraavaksi. Monet haluaa niitä. Taitelijat ovat usein oman tien kulkijoita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoiralla voisikin olla myyntiä joulumarkkinoilla, kun täällä on melkein joka toisella mäyris.
      Niin, taiteilijat kulkee eri polkuja ja tämmöiset jääräpää-mummot römyää siellä polunvieruspusikossa.☺

      Poista
  21. Tulin kiireellä ilmoittamaan, että meidän postilaatikosta kurkisti ihastuttava kettu neiti tänään. KIITOS!KIITOS!KIITOS! kummasti piristi pa*ka taudin kourissa lojuvaa perhettä. Postaan asiasta heti jahka pöntöltä saa persumukseni ylös :D mukavaa ja aurinkoista viikkoa sinne. ja kiitos vielä tuhannesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä ketulla oli niin yksinäistä täällä, mutta näkyi päässeen hyvään hoitoon siellä ☺

      Poista
  22. Vastaukset
    1. Kiitos Kisa. Vaan enpä ole vielä apinoittenkaan teosta luopunut ☺

      Poista
  23. Ihania ihania ihania, nii'in :) Oletko ollut Hattulassa Leivintuvan myyjäisissä myymässä noita. Jos et, niin joku tekee samanmoisia. Näin netistä. Ja jos olit, siitä ei ole kuin kivenheiton matka Mörökölleille ;)

    VastaaPoista
  24. En ole ikinä Hattulassa käynytkään =) Etsin kuvan ja eivät ole samanlaisia. Eikä pysty olemaankaan, sillä teen ilman ohjeita enkä kenellekkään omia vinkkejäni annakkaan. =) Eihän leipuritkaan sitä parasta kakkureseptiään kellekkään jaa, sama on minulla näissä elukoissa =D Jos kuitenkin joskus Hattulaan eksyn, niin varmasti änkeen Mörökölliäkin katsomaan =D

    VastaaPoista
  25. Kiva, änkee vaan :D ja kiva, ettei kukaan tee samanlaisia.

    VastaaPoista
  26. Kuule, muakin alkoi juuri ketuttaa :)
    Ehtisikkös juhannukseksi mulle väsätä kolme? Keskimmäinen rinsessa täyttää silloin viis vee ja kaikki kolme tulevat Lillaan silloin, olis niin kiva saada jokaisella kettu kainaloon :D
    Laitas meiliä (punatukanposti ät gmail.com) niin sovitaan asia, kyllä mä vastailla kerkiän jossain kohden vaikka nyt suuntana onkin ihana Istanbul :)
    ( ja koitan jopa taas keritä kuviakin laittaa)

    VastaaPoista